lisää keskeneräistä.
No hei, 25-senttisen vetoketjun ympärille tuleva pussukka on kesken. Kesäinen kukkakassi on kesken. Keskeneräinen tilkkupeitto odottaa jatkoa ja kaksi seinävaatetta on myös kesken. Varmaan jostain laatikoiden ja kaappien syövereistä löytyy vielä muitakin keskeneräisiä juttuja. Silti aloitin taas uuden jutun. Olen haaveillut tästä projektista siitä lähtien kun ostin kirjan, jonka kansikuvassa komeili ihana pikkulaukku. Nyt on ensimmäinen kuusikulmio tehtynä. Tässä kuusikulmio on vasta aluillaan eli neliö on laskostettu ja harsittu niin, että laskokset pysyvät paikoillaan: Ylempänä kuvassa pilkistävät ruusukuusikulmion ohjeet ja kirjan kaavan mukaan piirtämäni kuusikulmiomallinekin on mukana. Käytän kankaana muuta kuin puuvillaa – leikkaan kovaa vauhtia entistä 90-lukulaista eli runsashelmaista ja pitkähköä hamettani neliöiksi. Ehkä kangas on viskoosia? Taustakangas on käsityöpuuvillaa, johon olen silittänyt paksumman liimavanun. Elleivät kuusikulmioiden jäykkyydet riitä