Tilkunviilaaja

Helsingin Tilkkukilta Syyrinki järjesti muutama vuosi sitten lauantaisen ompelupäivän, missä tilkkutaitajamme Ritva neuvoi meille, miten ommella mielenkiintoinen tilkkublokki. Blokin ompelemiseen oli eräänlainen pikatekniikka, joka sekin oli melkoisen aikaavievä. Tilkkublokissa oli lukuisia hyviä puolia. Siihen saattoi käyttää lähes mitä tahansa kuoseja. Ensimmäisen vaiheen palojen leikkaaminen ei ollut vaativaa. Siitä sai tummilla ja vaaleilla osilla positiivin tai negatiivin, jolloin tilkkupintaan sai muodostumaan kiintoisia kuvioita. Ompelin silloin lauantain kurssillamme pari blokkia ja jatkoin työtä erittäin innostuneena jonkin aikaa. Sitten jokin meni vikaan. Taisin valita blokkeihini väärän värisiä kankaita. Olin aloittanut sinisävyisillä ja siirryin siitä hiljalleen suttuisen vihreisiin ja ruskeisiin. Tällaisiin: Lopulta tilkkupinta alkoi näyttää silmissäni niin rumalta, että taittelin sen kokoon, survoin muovikassiin ja kiikutin kassin vaatehuoneen perälle. Si

Puna-oranssi-keltainen kaitalerullani sisältää myös vihreitä ja keltaisia kaitaleita. Kun yhdistelen niitä neutraaleihin kankaisiin, lopputulos on minulle aika oudon oloinen. Nämä eivät ole lainkaan minun värisiäni! Rupesin jo miettimään, olenko koskaan tehnyt mitään vastaavalla väripaletilla. No olen! Sain kerran tilkkuystävältäni Eijalta reilun kokoisia paloja, joista yhden kuosiin Tytär ihastui. Ompelin hänelle vetoketjupussukan tyyppiä ”dumpling”. Tällaisista lähti liikkeelle minun vetoketjupussukkaharrastukseni. Ompelin tällaisiin pussukoihin vetoketjut aina käsin. Kuvittelin nimittäin, että vetoketjun ompeleminen koneella olisi supervaikeaa. No muistelin vaateompeluaikojani, ja totisesti vetoketju oli yleensä kurjuuksien kurjuus! Mutta huom! En ommellutkaan vaatteita puuvillasta, vaan paljon löprömmistä kankaista – tai paksummista. En olisi muistanut tätä, mutta sain juuri tänään Tyttäreltä juuri tätä pussukkaa esittävän kuvan, jossa se oleskelee tukholmalaishote

Olen äskettäin ommellut kaksi aika erilaista tilkkupintaa valmiista kaitalepakkauksista. En voi itselleni mitään – kaitalerullat vain ovat houkuttelevia, joten ostin niitä vielä kolme lisää. !!!! Vuosi on käännähtänyt taas valoisan puolelle. Nyt näkee taas ommella mustanpuhuvia kankaita. Olen kartuttanut neutraalien kankaiden pinojani erityisesti tummilla väreillä ja päätin yhdistää punaoranssivoittoiseen kaitalepakkaukseen eniten mustaa, mutta myös hieman harmaata ja vaaleaa. Jos olisin vielä enemmän helppouden perään, etsisin valmiin, kaitalerullalle mitoitetun kaavan, mutta kehitin kaavan kuitenkin itse. Löysin tilkkupeiton, jossa oli minua miellyttävä kuvio ja pähkäilin, voisiko sen ommella tällaisista kaitaleista. Vastaus oli: ”Kyllä”. Päädyin vastaukseen niin, että ompelin ensin koeblokin koekaitaleista. Käytin suunnilleen-kokoisia paloja ja lopulta tasoitin blokin ja mittasin sitten kaikki leikkuun ansiosta muotoutuneet palat. ”Vino oo” –niminen tilkkublokkini alka

Kirjoitukseni lopussa on otsikon lupaama ryhmäkuva, mutta aloitan vähän kauempaa. Ensimmäisestä kuvasta voisi luulla, että aloitan alusta! Mutta tässä ovat mini-Fancy-Forest-tilkkutyön toisen pupublokin korvat. Vihreä pupuversio tuli valmiiksi, mutta eipä siitä ole erillistä kuvaa. On vain tämä melkein koko ryhmää esittävä kuva: Kaksi blokkia puuttuu: kettu ja tulikärpänen. Olin vältellyt seuraavan blokin eli tulikärpäsen ompelemista, koska edellisen tekemisessä oli mutkia matkassa – tai väärin ompelemiani saumoja. Päätin pitää varani ja keskityin huolellisesti! Niin huolellisesti, että ompelin yhden Frances Firefly –blokin osuuden täysin typerästi väärin. Vai mitä sanotte: Olin aika ymmälläni, miten olin saattanut ommella keltaisen tilkun noin eri väriseen tilkkuun kiinni! Ei siinä auttanut kuin leikata kolme uutta palaa ja ommella ne oikein yhteen. Tässä hän on valmiina: Enää ei puuttunut kuin yksi kettublokki! Siis miniversiostani. Jos olisin tekemässä isoa pei

Valmistettuani erittäin työlään pöllöblokin ajattelin olevani valmis tarttumaan siilin vaativiin piikkeihin, ja niin olinkin! Olin nähnyt tilkkuystäväni Annelin mini-Fancy-Forest-tilkkupeitossa siilin, jolla oli upeat piikit. Otin siitä mallia ja etsin esiin tiikeriraidallisen kankaani. Onko tämä leijona, tiikeri vai siili? Vastaus: tämä on hurja villisiili. Sen naama on valitettavan ryppyinen. Löysin joltain saamaani/ostamaani itse värjättyä kangasta, ja kangas on ilmeisesti pesussa rypistynyt noin. Mutta eiköhän tilkkupeiton tikkaus sitten viimeistään korjaa hänen ryppyisyytensä. (Siili saattaa tietysti olla vanhuuttaan ryppyinen.) Olin toteuttanut kaksi aika vaativaa tilkkublokkia ja halusin hieman huoahtaa. Ohjeista päätellen kettublokki olisi helppo toteutettava. Niin se olikin! Löysin varastoistani juuri ketun värisen tilkunkin! Olin jälleen valmis hieman vaativampaan tehtävään. Siilin piikit onnistuivat minulta ongelmitta, joten arvelin suoriutuvani ohdakeblokist

Hahaa! En tarkoittanut otsikollani, että joku tai jokin olisi aika pöllö, siis hoopo tai pöhkö. Minulla on vain käsissäni Elizabeth Hartmanin Fancy Forest -tilkkutyöhön kuuluva pöllöblokki, joka on aika valmis. Aika pöllö siis. Sillä on ilme kuitenkin jo kohdallaan. Tuima. Tähän kaveriin sitä vasta tarvittiinkin erilaisia paloja! Leikkasin niitä melkoisen tovin, enkä silti onnistunut. Huomasin vasta ommellessani, ettei tarvittavia paloja ollutkaan (olin leikannut aivan vääränlaiset palat), ja jouduin leikkaamaan niitä lennossa lisää. Onneksi kaikki blokkiin valitsemani kankaat riittivät hyvin. Pöllön kokoaminen oli silti mielenkiintoinen ja hauskakin puuha! Näytän vielä, mitä tilkkuystäväni Virpi antoi minulle viime kiltakokouksessa. Mistä hyvästä mahdoin ansaita näin upean paketin?! Ehkä joku paketin tilkuista pääsee vielä Fancy Forest -työhön mukaan!

Ihastuin Elizabeth Hartmanin suunnittelemaan Fancy Forest -tilkkutyöhön heti sen nähdessäni. Suunnittelin pitkään, että tilaisin kaavan netistä, mutta minua onnesti. Töölön Tilkkupaja hankki kaavoja myyntiin. Ostin sellaisen viivana. Olin täynnä intoa! Oltuani innostunut aika pitkään, sain lopulta tehdyksikin jotain. Leikkasin pupublokkiin tarvittavat palat ja ompelin korvapalat melkein valmiiksi. Blokki näyttää ehkä melko yksinkertaiselta, mutta siihen leikataan vaihteleva lukumäärä palasia, joita on 17 erilaista. IIK! Sitten ne pitää ommella yhteen juuri oikein. Olipa urakka koota pupun naama! Näytin pupublokin Tyttärelle, ja hän löysi yhdennäköisyyden tämän ja oman Poone-nimisen pehmopupunsa välillä. Poonen kasvot eivät ole aivan yhtä leveät, mutta ilme on saman tapainen. Hei! Ei tarvitse ommella kuin vähän toistakymmentä blokkia, niin minulla on Fancy Forest -lapsenpeitto valmiina. Täyskokoiseen tilkkupeittoon tarvittaisiinkin sitten nelinkertainen määrä työl

Ostin yli vuosi sitten itselleni joululahjan Töölön Tilkkupajasta. Valitsin Island Batiks –kaitalepaketin nimeltä London Fog, eikä minulla ollut ensimmäistäkään ideaa sen käyttämiseksi ennen kuin nyt joulukuussa. Ensin keksin vain, että rakennan kaitaleista neliöitä. Minun silmissäni neliöt toimivat aina! Paketissa oli kaksi kaitaletta aina samaa kangasta. Leikkasin ensin yhdestä kaitaleesta kaksi neliötä kerralla ja toisesta kaitaleesta kaksi neliötä. Ompelin yhden neliöistä ympärille kaksi samanväristä ja jätin toisen neliön talteen. Mittasin sitten, minkä pituinen tästä yhdistelmästä tuli ja leikkasin kaksi sen mittaista kaitaletta. Siinä vaiheessa näin, että yhdestä kaitaleesta saisin kaksi valmista neliöblokkia. Koska kaitaleita oli yhteensä 40, blokkeja syntyi tällä menetelmällä 80 kappaletta. Laskeskelin myös, ettei 80 blokista sellaisenaan syntyisi kovin kummoisen kokoista tilkkupeittoa. Päätin ommella blokkeihin epäsymmetriset lisäkaitaleet reunoihin. Varastossa

Joulukalenterihommelini hyytyi kalkkiviivoille, kun en 22. päivän jälkeen saanut tehdyksi yhtään päivitystä ennen kuin nyt. Olkoon tämä nyt viimeinen joulukalenteriluukku. Olemmehan aikuisia ja voimme joustaa. Näyttääkö tämä kuva aidolta? Se on kyllä valokuva, mutta tavallisessa huonevalaistuksessa otetuista kuvista tulee korjattunakin kummallisen värisiä. Tässä on joka tapauksessa osa Island Batiks –kaitalepaketista nimeltä London Fog ompelemistani tilkkublokeista. Tässä on pienempi osa ompelemistani blokeista, mutta kuvattuna päivänvalossa. Joulukuun päivänvalokin on pimeää ja sinistä. Valmiista kaitaleista on tosi nopea ommella näin yksinkertaisia tilkkublokkeja! Leikkasin tavoistani poiketen valmiit palat näihin hirsimökkimäisiin blokkeihin, joten ompeleminen oli vielä nopeampaa. Leikkasin ensimmäiset keskineliöt 12.12. ja toissailtana viimeinen erä blokeista oli jo tässä vaiheessa: Sain kaikki kaitaleista syntyneet tilkkublokit valmiiksi eilen illalla. Mittailin

Eilen oli vuoden lyhin päivä – talven selkä on katkennut, ja olemme taas menossa kevättä kohti. Eilisen pimeys näkyy ottamassani kuvassa batiikkinipusta, jonka olin leikannut ja järjestellyt valmiiksi. Vaikka kuvasin kankaat päivänvalossa ja ikkunan ääressä pöydällä, jouduin silti sytyttämään lisävalon. Valon vähyyden takia tilkkutyövaiheista ei oikein saa edustavia kuvia. Teidän täytyy vain kuvitella, miten kauniita kuvassa näkyvät batiikit oikeasti ovat. Ompelutyöt ovat kyllä jääneet vähemmälle nyt, kun minulla on ollut kiireellisempää tekemistä: Olen lahjoja paketoidessa tilkkutöitä tekevän minäni hengenheimolainen. Käytän edellisvuotisia joulupapereita ja vain harvoin leikkaan paperia uudelta rullalta. Rullia on aika monta varastossa – myös avaamattomia! Kuvassa näkyvät paperit ovat sattumalta ”pakalta,” mutta vastapainoksi olen uusiokäyttänyt nimilappuja. Koska säästän paperit ja myös pisimmät pakettinarut, minulla on varastoissa myös entisiä nimilappuja, joissa on s

Avattuani hienon batiikkikaitalepaketin olen ommellut lukuisia tilkkublokkeja. Pitkään harkittuani päädyin yksinkertaisista yksinkertaisimpaan eli leikkasin ensin neliön ja ympäröin sen kaitaleilla. Olisin ehkä mieluummin ommellut nämä hirsimökkiperiaatteella, mutta päätin käyttää kaitaleet mahdollisimman tarkoin. Niinpä ompelin neliön kummallekin puolelle kontrastikankaiset neliöt, mittasin syntyneen palan pituuden ja leikkasin sen mittaiset kaitaleet samasta kontrastikankaasta. Näin ei tule yhtään hävikkiä. Paketissa oli kaksi täysleveää kaitaletta kahtakymmentä eri batiikkia ja toisesta kahdenkymmenen setistä sain ommelluksi neljäkymmentä tällaista blokkia. Koko paketista syntyy siis kahdeksankymmentä blokkia. Näytin ensimmäisiä blokkeja tyttärelle ja hänen mielestään oli outoa nähdä, että minulla oli tekeillä jotain ”näin toisiinsa sointuvista väreistä”.

Valmistin tekemistäni tilkkupinnoista myös sinisävyisen vetoketjupussukan, jolle annoin nimeksi Hei, hirsimökki. Pussukan toisella puolella on keskeisessä roolissa hirsimökkiblokki, jonka sain vuosia sitten joltain Syyringin tilkkuystävistäni. Olisin voinut käyttää tilkkublokin myös johonkin muuhun projektiin, mutta oli helpompaa jatkaa sitä pussukan kokoon ja valmistaa siitä tuote kuin olisi ollut ommella vaikka 199 blokkia lisää ja ommellakin tilkkupeitto. Otin pussukan yhtenä päivänä mukaan töihin ja pistäydyin keskipäivällä sen kanssa ulkona. Se suostui mielellään malliksi, kun oli aurinkoistakin. Hei, hirsimökki -tilkkupussukassa on yksinkertainen sisusta. En ommellut tähän edes sisätaskua, vaan pelkän vuorin. Vuorikangas on sintsiä, joka löytyi lähes sokkona ostamastamme 30 kilon kangaserästä viime vuoden huhtikuussa. Paketoin Soilen kanssa kankaista pienempiä myyntipaketteja, mutta otin siitä myös itselleni pari juttua. Tämä kangas oli yksi niistä. Tällä p

Inspiroiduin yhtäkkiä ompelemaan ei-niin-hempeän lapsenpeiton, vaikka saajasta ei ole tietoakaan. Katse näet osui kahteen lapsille sopivaan kankaaseen, jotka ostin kerran Karnaluksista. Ne ovat selvästi samaa sarjaa ja toisessa on pesukarhuja, toisessa kettuja. Tässä valmis tilkkupinta. Se näyttää silmin katsottuna kyllä mukavammalta – kuvassa värit ovat jotenkin sameat. Kerron, miksi tilkkupinnasta tuli juuri tällainen, kun lähtökohtina olivat pesukarhu- ja kettukangas. Koska olen jäännöspalahirmu, värkkäsin ensin maanläheisistä sävyistä pieniä tilkkupintoja, jotka sopisivat erityisesti pesukarhukankaaseen. Kettukankaasta olin päättänyt tehdä peitolle taustakappaleen. Jotta tilkkupaloista ei tarvinnut tehdä täsmälleen samankokoisia, päätin kehystää ne ruskealla kankaalla. Tämä on edelleen samaa ”maailman kamalinta kangasta,” jonka sain tilkkuystävältäni Eijalta kerran killan kokouksessa. Ruskeakehyksiset palat olivat minusta hienoja ja tein niistä lattialle kaikenlais