pihalle lehahti värikäs tilkkupinta.
Tilkkupinta lehahti etupihan kivetykselle, kun sen siihen levitin. Sain tilkkublokit ommelluksi kiinni toisiinsa yhdeksi kokonaisuudeksi sopivasti sadekuuron jälkeen – niin, että maa oli ehtinyt kuivahtaa – ja ennen kuin aurinko meni paksuun pilveen – niin, että valo riitti hyvin. Niinpä kuvasta tuli onnekseni mukavan värikylläinen.
Sanokaapa tämän kuvan perusteella, mikä minun lempivärini on? (No suunnilleen kaikkihan sen tietävätkin: monivärinen.)
Kuten edellisessä kirjoituksessani kerroin, tämä tilkkupinta oli vaikea sommitella. Blokkien ”varjo-osa” oli vaihtelevan tummia harmaita, joiden halusin vaalenevan tilkkupinnan yläreunaa kohti, joten blokkeja ei voinut järjestää aivan miten vain.
Värikkäät neliöt eivät olekaan aivan niin siististi kuin olisin ne halunnut järjestää. Mutta mitäpä tuosta! Onhan tällainen tilkkupinta sentään väriläiskien väriläiskä!
Kissa ei olisi millään antanut minun ommella viimeisiä saumoja, ja ne jäivätkin silittämättä. Se tuli jalkoihinikin ja kulki eessuntaas tilkkupinnalla ja jaloissani, koska halusi iltaruokansa.
Kissasta ja tilkkupeitoista puheen ollen.
Jäin miettimään taannoiseen Facebook-päivitykseeni tullutta kommenttia, joka totesi, ettei tilkkupeittoja kukaan oikeasti tarvitse. Hymiön kera, eli ei millään pahalla. Ymmärrän kommentin. Minusta kuitenkin tuntuu, että ainakin yksi perheenjäsenemme tarvitsee tilkkupeiton:
Kissan olo ei voisi olla yhtä rento, jos se makaisi toisenlaisella peitolla! Eihän?!
Sanokaapa tämän kuvan perusteella, mikä minun lempivärini on? (No suunnilleen kaikkihan sen tietävätkin: monivärinen.)
Kuten edellisessä kirjoituksessani kerroin, tämä tilkkupinta oli vaikea sommitella. Blokkien ”varjo-osa” oli vaihtelevan tummia harmaita, joiden halusin vaalenevan tilkkupinnan yläreunaa kohti, joten blokkeja ei voinut järjestää aivan miten vain.
Värikkäät neliöt eivät olekaan aivan niin siististi kuin olisin ne halunnut järjestää. Mutta mitäpä tuosta! Onhan tällainen tilkkupinta sentään väriläiskien väriläiskä!
Kissa ei olisi millään antanut minun ommella viimeisiä saumoja, ja ne jäivätkin silittämättä. Se tuli jalkoihinikin ja kulki eessuntaas tilkkupinnalla ja jaloissani, koska halusi iltaruokansa.
Kissasta ja tilkkupeitoista puheen ollen.
Jäin miettimään taannoiseen Facebook-päivitykseeni tullutta kommenttia, joka totesi, ettei tilkkupeittoja kukaan oikeasti tarvitse. Hymiön kera, eli ei millään pahalla. Ymmärrän kommentin. Minusta kuitenkin tuntuu, että ainakin yksi perheenjäsenemme tarvitsee tilkkupeiton:
Kissan olo ei voisi olla yhtä rento, jos se makaisi toisenlaisella peitolla! Eihän?!
Kommentit