Tilkunviilaaja

Sain ommelluksi yhteensä 48 kpl traktorinjälkeä muistuttavaa tilkkublokkia ja nyt pääsen sommittelemaan niistä tilkkupinnan ja sen jälkeen ompelemaan ne yhteen. Tämä on ensimmäinen ohjeen mukaan tekemäni tilkkupinta pitkään aikaan! Ohje on American Patchwork and Quilting –lehden kesäkuun 2014 numerosta. Tein ensimmäisen kokeilublokin melkein saman tien lehden luettuani ja totesin, että kiva on. Tiesin heti, ettei varastoistani löytyisi blokkiin tarvittavia neutraaleja kankaita tarpeeksi, ja kun minulle tarjoutui tilaisuus lähteä ostosmatkalle Tallinnaan, tiesin heti, mitä erityisesti tarvitsisin. Löysinkin Karnaluksista sekä tummanpuhuvaa että vaaleampaa neutraalia kangasta ja pääsin ompelemaan tilkkublokkejani. Olisin mielelläni valinnut harmaamman beigen, mutta sellaista väriä näyttää olevan vaikea löytää, paitsi ehkä pellavaisena. Värisuunnitelmaksi valitsin ”turkoosi-/sinisävyisiä ja oransseja kankaita” neutraaleja palkkeja komppaamaan. Tässä kaikki 48 tilkkublokkia s

Ompelin vetoketjullisen Mustan kissan pyöreät posket -tilkkulaukun loka-marraskuussa vuonna 2011 ja päätin pitää sen itse. Käytän laukkua melkein joka päivä – kannan siinä läppärini aamulla töihin ja iltapäivällä taas takaisin kotiin. Tein äskettäin työpäivän kotitoimistossa, joka on sama huone kuin ompeluhuoneeni eli makkari. Laskin laukun hetkeksi sängylle ja vips – Kissa löysi sen viipymättä ja rentoutui hyvin nopeasti sen päälle kuin tyynylle. Tämän täytyy olla hyvä kassi, kun Kissa sitä näin arvostaa! Minulle kassissa on merkittävintä, että rohkenin surrutella keltaisella tikkauslangalla mustalle kankaalle konetikkauskuvioita, joita en paljon ollut harjoitellut. Kuvasta ei saa selvää, miltä kassi oikeasti näyttää, mutta voit katsoa tilkkulaukkuni potrettikuvat täältä.

Hain valmiiksi tikatun leijuvat neliöt –tilkkutyön Töölön Tilkkupajan tikkauspalvelusta jo kuun vaihteessa, mutta niin vain oli peittoaihio jäänyt odottamaan, että aloittaisin seuraavan työvaiheen. Ompeluhuoneen Makkarin sommittelu seinä lattia oli eilen – hämmästyttävää kyllä – tyhjänä, joten minulle tarjoutui loistava tilaisuus levittää peitto siihen tasoittelua varten. Kiitos syntymäpäivälahjaksi saamani lasersuorakulman, sivujen suoristaminen sujui taas kuin tanssi! Peittoaihio tarvitsee enää taustapuolelle nimilapun (kiinnitän sen mieluiten niin, että kaksi reunaa jää reunakantin alle) sekä kanttauksen. Niin, ja nimen. En aio ikuisesti kutsua tätä leijuviksi neliöiksi. En voinut vastustaa kiusausta ottaa paria kuvaa, kun ikkunasta tuleva valo sai tikkauskuviot niin hyvin näkyviin. Traktorinjälkiblokit ovat hyvässä vauhdissa, viimeisiä kaksoiskaitaleita ompelen. Onpa jännittävää, että kohta pääsen sommittelemaan niistä peittopintaa!

Kunhan olen leikannut kaitaleita varastoon ja kunhan työskentelen päättäväisesti ja sinnikkäästi, pystyn juuri ja juuri ompelemaan 11 traktorinjälkeä muistuttavaa tilkkublokkia yhden päivän aikana. Kuvasta puuttuu kaksi, koska 11 neliötä ei voi järjestää kivasti yhteen kuvaan. Heittelin tilkkublokkini ulos terassilaudoitukselle täysin satunnaiseen järjestykseen. Vasta valmiista blokista huomasin, että olin yhteen blokkiin ommellut maailman hillityimmän väriyhdistelmän: En olisi osannut moista laatia, jos olisin tietoisesti yrittänyt, mutta nyt tällainen syntyi satunnaisuuden tuloksena. Vaaleammalta harmaalta näyttävä kangas on oikeasti aika sinistä, mutta jostain syystä tilkkublokki näyttää kuin olisi musta-valkoisessa valokuvassa. Laskin valmiit traktorinjälkiblokkini ja niitä on 39 kpl. Lehden malli on tehty 6 x 8 tilkkublokista eli puuttuu vain yhdeksän! Tuskin rupean sen isompaa peittoa minäkään värkkäämään. Tähän ei myöskään tule kehyksiä, kanttaus suoraan reuno

Ompelin siis toisenkin traktorinjälkitilkkublokin retrokankaasta, jota kovasti ihailin tässä postauksessani. Vasemmanpuoleinen blokki on ihailemani, oikealla on tämä uusi. Kankaan kuvio on erittäin vaihtelevaa, eikä uuteen blokkiin osunut punaisia kukkia ollenkaan yhtä hauskasti kuin ensimmäiseen. Jos olisin tehnyt tämän uuden ensimmäiseksi, en olisi ehkä ruvennut ompelemaan toista samasta kankaasta. Tämä on kiva, muttei niin kiva. Heille on kuitenkin ehkä seuraa toisistaan, kunhan pääsevät tilkkupinnalle asti. Kovin monta tällaista blokkia en pysty ompelemaan lisää, sillä kangas vetelee viimeisiään. Joskus käy niinkin, vaikka olen tyypillisesti kankaiden säästelijä, en loppuun käyttäjä. Tein neljää muutakin blokkia samaan aikaan kun ompelin retrokankaista tilkkublokkia. Ne ovat huomattavasti hillitympiä. Ihan voisi tylsiksi sanoa, mutta hekin heräävät varmasti eloon, kun heitä on iso tilkkupinta. Tarkkaan katsova huomaa lisäksi, etten ommellut oikean alakulman blokkia

Työskentelin eilen illalla sinnikkäästi ja sain lopulta valmiiksi tilkkulaukun, jonka pinta on koottu enimmäkseen Tuulen viemää –tilkkupeiton blokkien valmistuksessa yli jääneistä paloista. Ompelin tilkkupinnat jo yli vuosi sitten, kesäkuussa 2013! Uusimman vetoketjulaukun nimi on Hellekesä. Toinen puoli laukusta ei ole yhtä muodollisen näköinen, mutta siinä on vastaavasti paljon enemmän ompelukoneen koristeompeleita. Hellekesä-laukun mitat ovat seuraavat: Leveys noin 40 cm  Korkeus 29 cm  Pohjan leveys 10 cm  Sankojen pituus valmiina noin 64 cm. (Leikkasin 66 cm pitkät sankakappaleet.)  Lipareeseen ompelin 45-senttisen vetoketjun. Sen häntä ulottuukin pitkälle lipareen (ja laukun reunan) ulkopuolelle. Laukku avautuu siis kunnolla, jos on tarvis. Vuoriin on ommeltu sisätasku. Huolittelin vetoketjulipareen risareunapään aivan eri kankaalla – palalla, joka sattui löytymään ompelupöydältä ja joka silti sopi liparekankaan väreihin. Hellekesä-tilkkulaukku

Onnistuin keskittymään koko eilisillan tilkkulaukun valmistamiseen ja huolittelin vetoketjulipareen risareunat sekä sain valmiiksi pyykkinarutäytteiset, silitettävällä kovikekankaalla tukemani sangat. Sen jälkeen ei jäänyt muuta tehtävää kuin ommella huolittelukaitale laukun yläreunaan. En ehtinyt enää kääntää ja ommella kaitaletta, joten tilkkulaukku on vain melkein valmis. Huolittelukaitale on melkein liian kapea! Pystytte ehkä kuvasta päättelemään, että kaitaleen kun kääntää ja taittaa, niin saa kynnet valkoisina vetää, jotta taite ylettyy kaikkien kerrosten yli ommelviivaan asti. Joskus olen miettinyt, että leikkaisin huolittelukaitaleen vähän leveämmäksi, jotta pääsisin vähän helpommalla, mutta toisaalta, valkokyntisellä vaivannäöllä varmistan, että yläreuna on to-del-la jäpäkkä. Niin, ja on liian vaikea muistaa, mikä muu leveys voisi olla hyvä. Vetoketjulipare osui melko hyvin laukun keskivaiheille niin kuin tietysti pitää. (Minulle voisi käydä toisinkin.) K