Tilkunviilaaja

Neljä vuotta sitten pidin heinäkuussa todella pitkän bloggaustauon, sillä olin unohtanut tietokoneeni salasanan. Pääsin blogin ääreen vasta elokuun alkupuolella. Kolme vuotta sitten, heinäkuun viimeisenä päivänä 2011 mielessäni oli päällimmäisenä jojotyökalu, joka oli kadonnut! Löysin sen sittemmin jostain kangaskasan syövereistä. Samassa blogiviestissä kerroin myös, että olin saanut ristipisteltyä Nalle Puh ja ystävät –aiheisen ristipistotyön valmiiksi – vain ääriviivat ja solmupistot puuttuivat. Syyskuun alkuun mennessä 2011 olin jo tehnyt ääriviivatkin – vain solmupistot puuttuivat! Mikä on ristipistotyön tilanne tänään? Ääriviivat olen saanut ommelluksi, mutta solmupistot uupuvat edelleen! Solmupistoja olin ompelemassakin jo, mutta olin unohtanut, miten ne tehdään, enkä viitsinyt tehdä sen vertaa tutkimusta, että olisin luntannut kirjasta tai jostain. Niinpä työ on EDELLEEN kesken! Huokaus. Kaksi vuotta sitten kerroin terveiset matkaltani Yhdysvaltain itärannikolle.

Ahersin tilkkupalapeliini nirkkopaloja kesähuvilalla viettämäni kahden viikon aikana ja sain kaikki helpoimmat palat valmiiksi. Tilkkupalapeliini tulee mustat kehykset – palapelin palat ovat siis mustalla alustalla! Saattaa olla, että kuvan alareunassa näkyvä punainen rivi on sentään jo palapelin reunaa, mutta muuten palapeli tulee olemaan ihan keskeneräinen. Asettelin kolmen suorakaiderivin kaistaleet parhaani mukaan järjestykseen. Olenko todella ajatellut, että noin keskeltä puuttuisi vielä pala? Kangastuksia on joskus kommentoinut, että asettelen palat mieluiten sävyjä liu’uttamalla ja niin taitaa olla! Minusta se on helpointa. Mutta miksi yksi kirjavahko pala on keskellä punaista aluetta? Seuraavaksi minun täytyy ommella vierekkäisiin kaistaleisiin sopivat nirkkopalat reunaan, sopivasti joko toiselle tai toiselle puolelle. Kannattaahan ne ommella ennen kuin kiinnitän palat toisiinsa, niin säästyn yhden reunan applikointiompelemiselta! Mahtaako minulla olla riitt

Tartuin vihdoin uudelleen tilkkupintoihin, jotka kokosin Tuulen viemää –tilkkupeitosta jääneistä kolmio-neliöistä. Olen aikaisemmin täydentänyt pinnat tilkkulaukkuun sopivan kokoisiksi ja siihen vaiheeseen projekti on jäänyt. Nyt kuitenkin tilkkupinnat ilmestyivät näkyviin jostain kasasta ja huraa – sain aikaiseksi kävellä muutamia askelia vinttihuoneeseen hakemaan kiinnisilitettävää tukihuopaa. Leikkasin sopivan kokoiset tukihuopapalat ja silitin tilkkupinnat niihin kiinni. Tämän jälkeen ei tarvittu kuin tikkauksia, niin vetoketjulaukkuun olisi sivut valmiina. Mietin kyllä, kuinkahan kauan tärväisin aikaa tähän väliin, kun nytkin oli viikkoja kuukausia kulunut edellisestä vaiheesta..? Kissa tarkkaili toimiani näin puuhakkaana: Se retkotti peittopinon uomassa niin rentona, että ajattelin sen jo luiskahtavan siitä alas. Mutta ei, sen tasapaino ei pettänyt, vaan asento piti. Kissan ponteva olemus varmaan siivitti minua ja ylsin huipputulokseen: sain tilkkupinnoille i

En tietysti väitä käyneeni kangaskaupassa ensimmäistä kertaa enkä tehneeni ensimmäisiä heräteostoksiakaan, mutta mökkipihan kivellä oleva pino edustaa silti jotain ensimmäistä. En ainakaan muista, että olisin koskaan ennen onnistunut loihtimaan heräteostoskangaspinosta sellaista, jonka värit sointuisivat kaikki kauniisti yhteen! Mutta ah, kerrankin! Kävi niin, etten edes ajatellut nolostella kaupan kassalla tyyliin ”niin siis nämä kankaathan eivät tietenkään kaikki tule samaan työhön, niin kuin varmasti huomaakin”. Tein heräteostoksen Hämeenlinnan Eurokankaassa. Käsityöpuuvillat-palalaarista löytyi näin nätit kankaat! Ihme juttu, että melkein aina löytyy (Eurokankaiden palalaareista yleensä siis, ei vain H:linnan myymälästä), vaikka laari näyttää ensin tosi sekavalta. Vai olenko kritiikitön? (Tällä kertaa en varmasti ollut – näistäkin jokaisesta voi sanoa, että ”nätti kangas” – mutta olen toki ostanut aika rumeliinejakin.)

Säästäväiselle kertyy säästöjä, eikö vain? Traktorinjälkiblokkien tasoitusjäämien käyttäminen uusiin tilkkupintoihin on säästäväisyyttä (tai vähäjärkisyyttä), joten minulla on nyt tilkkusäästöjä tässä: Pienempi pala näyttäisi tällaiselta. En ole ommellut keskisaumaa vielä. Isompi pala näyttäisi tältä: Näyttääkö pinta monimutkaiselta toteutettavalta vai siltä, etten oikein osaisi leikata tilkkuja ja/tai kohdistaa saumoja? Kun saan traktorinjälkiblokeista kootuksi tilkkupeiton, voin asetella näistä paloista ompelemani tilkkupussukan peitolle, ja se sointuu varmasti väreihin.

Punasävyinen palapelikuvioinen tilkkupinta on ollut pitkään kesken, sillä palapelipalojen nirkot ovat työläät toteuttaa. Mökkilomalla minulla ei muuta ollutkaan kuin aikaa, ja sitä riitti siis myös palapelin rakentamiseen. Kokosin punaisen tilkkupinnan enimmäkseen niin, että värit liukuvat toisiinsa, ja nirkkoja kiinnittäessäni olen ollut epäuskoinen – eiväthän vierekkäiset palat edes erotu toisistaan! Mitä turhaan näitä paloiksi ompelemaan! Valokuvissa palat näyttävät kuitenkin erottuvan toisistaan ihan kivasti. Jatkan tämän valmiiksi asti ja teen kaikista oikeita palapelipaloja. Laiturilla oli vähän tuulista ja peittokaitaleen kulmat lähtivät lentoon. Onneksi minulla oli jalka palasen reunan päällä, muuten olisin ehkä joutunut kalastamaan tilkkupinnan järvestä! Idean palapelitilkkupintaan sain alkujaan tilkkuystävältäni Maijalta, joka oli tehnyt vastaavanlaisen peiton pojalleen. Hän esitteli peittoa Helsingin tilkkukilta Syyringin yhdessä kiltaillassa ja ajattelin ens

Traktorinjälkeä muistuttava tilkkublokki tasoitetaan epämääräisen muotoisesta neliöksi, ja niinpä siinä tuoksinassa jää paljon hukkapaloja. Osa paloista on aika isojakin. Kirjoitin tuossa postauksessa, etten harmittelisi asiaa, vaan keskittyisin muuhun, mutta enpä voinut olla ajattelematta. Ennen kuin huomasin, olin ommellut pari jäännöspykäriviä yhteen siinä toivossa, että saisin näin syntyneestä pinnasta leikatuksi vaikka neliöitä. Näistähän voi leikata vaikka ja mitä! Tai siis yhden 9cm korkean ja vaihtelevan mittaisen palan sekä kaksi 4cm leveää pätkäpalaa. Mutta nämä kun ompelee sopivasti yhteen, syntyy niin monimutkainen tilkkupinta, että ensikertalainen ihmettelee, miten sellainen on oikein syntynyt! Ja että miten ollenkaan sellaisen osaa ommella! (Ja edistynyt harrastaja miettii, eikö tekijä osaa sovittaa saumoja kohdalleen tuon paremmin.) Jäännöspalaa jää nyt huomattavasti vähemmän, ja kaikki niin pientä, että minäkin pystyn surutta heittämään tuollaiset ros