Tekstit

Näytetään tunnisteella tilkkutyöt merkityt tekstit.

lumihiutale on valmis.

Kuva
Innostuin ompelemaan jättiläiskokoista lumihiutaletta esittävän tilkkupinnan Modern Handcraftin Snowflake Quilt -ohjeen mukaisesti – mutta senttimetrimitoilla. Leikkasin värikkäät neliöt joulukankaistani, joita höystin muutamilla punasävyisillä kankaillani. Päätin, että lumihiutaleen tausta olisi tummempi alareunasta ja vaalenisi ylöspäin ja muuttuisi samalla värikkäämmäksi. Olisi ollut kiva sommitella koko kuvio kerralla valmiiksi, mutta 10 cm x 10 cm -kokoisia paloja oli liian monta, jotta olisin jaksanut latoa ne kerralla järjestykseen lattialle. Eivätkä ne olisi pysyneet järjestyksessä kuitenkaan! Niinpä ompelin työni osissa. Aloitin alareunasta ja etenin ylöspäin. Hiukan huolestutti, tulisiko tilkkupintaan varmasti tarpeeksi värikästä. Punaista ja tummaa tuntui riittävän runsaasti yli puolen välin. Värikästä olisi saanut olla enemmänkin, mutta tehty mikä tehty. Aloitin työn noin viikko sitten leikkaamalla tuhottoman määrän joulukangasneliöitä ja sain tilkkupi

sovita epätasaiset tilkkupinnat toisiinsa.

Kuva
Suorareunaisiksi tasoitetut tilkkusilppupalat on helppo ommella yhteen, mutta miten voi sovittaa sellaiset epätasaiset palat, jotka ovat toisesta päästään kapeampia kuin toisesta? Ompelin juuri sellaisia kapenevia/leveneviä paloja omasta silpustani. Halusin koota paloista suunnilleen suorakaiteen (siis tilkkulaukkupinnan) muotoisen kappaleen, joten joutuisin sovittamaan paloja toisiinsa suunnilleen näin: Esimerkiksi kuvan punasävyinen ja vihreäsävyinen pala on helpoin tasoittaa ja sovittaa yhdellä kertaa. Asetan palat päällekkäin ja asetan viivaimen kohtaan, jossa palat ovat varmasti päällekkäin – niiden väliin ei saa jäädä tyhjää. Etsin samalla myös kohdan, jossa hukkapalaa syntyy mahdollisimman vähän. Leikkaan viivaimen reunaa pitkin. Poistan päällimmäiset hukkapalat varovasti, pintoja liikuttamatta. Sitten käännän ylemmän palan alemman palan päälle niin, etten liikuta palaa sivusuunnassa ollenkaan. Kiinnitän palat kohdakkain esimerkiksi klipseillä. Ompelen yhteen

medaljonkipinta valmis.

Kuva
Olen jo muutama päivä sitten saanut valmiiksi medaljonkityöni tilkkupinnan. Viimeksi näyttämäni tilanteen jälkeen ompelin tilkkupintoja järjettömänkin kapeista jäännöspalakaitaleista. Ajattelin tasoittaa palat 15 cm x 15 cm:n neliöiksi tai 15 cm korkeiksi suorakaiteiksi ja tehdä niistä keskiosalle kehyksen. Sinne tänne osoittavat palat eivät näyttäneet hyvältä, joten asettelin palat uudelleen. Totesin, että minun pitäisi ommella vielä mittava määrä kaitalepintoja, että saisin kierroksen täyteen. Päätin saman tien, että leikkaankin palat 7 cm korkeiksi. Huomasin yhtäkkiä myös ommelleeni värikkään keskiosan ympärille yhden kierroksen vaaleanharmaata kaitaletta, jota minulla sattui olemaan käsillä. Asettelin leikkaamani palat keskiosan ympärille ja totesin, että ne riittäisivät juuri sopivasti. Väritkin näyttivät kulkevan niin kuin niiden piti. Kun ompelin palat yhteen, ne lyhenivät paljon luultua enemmän. Jouduin jatkamaan pötköjäni sieltä täältä. Värit eivät solju niin

medaljonkityötä.

Kuva
En sentään ole ryhtynyt valmistamaan koruja! Sen sijaan ompelen tilkkutyötä, jollaista sanotaan medaljonkityöksi. Tilkkuyhdistyksen sanaston  mukaan medaljonkityö on ”Yleensä neliön muotoinen tilkkutyö, jossa keskiosan ympärille on ommeltu kehyskaitaleita tai tilkkublokkeja kehyksen muotoon. Keskiosa on usein iso, kärjellään seisova neliö.” Minun medaljonkityössäni keskiosa on iso neliö, mutta se ei seiso kärjellään. Kun olin päässyt raitakerrokseen, minun piti oikein miettiä seuraavaa kerrosta. Etsiskelin kotona olevasta kirjallisuudesta blokkimalleja, kunnes päädyin toisenlaisiin kärjellään seisoviin neliöihin kuin keskiosassa on: Tein 21 blokkia ja valitsin niistä 20 tähän kerrokseen: Valmiiksi ommeltuna kerros näytti tällaiselta: Tätä seuraavaa kerrosta en ole vielä täysin päättänyt. Luultavasti säädän sen väritystä punaisempaan suuntaan, pois vihreästä. Viimeisimpään kerrokseen tuli yllättävän paljon keltaisia ja vihreitä sävyjä. Voi myös olla, että

Vilkkilässä on kissoja…

Kuva
…ja kangaskaapissa kissakankaita. Löysin nimittäin hyvin vähällä etsimisellä yli kolmeakymmentä erilaista kissakangasta omista kaapeistani ja varastoistani. Leikkasin jokaisesta pienen palan: Kankaiden väritys vaihteli, mutta valitsin mukaan parhaiten sopivat ja sainkin järjestetyksi 30 erilaista tilkkua aika kivasti – kaikki keltaisesta ruskeaan ja turkoosiin sekä tummanpuhuvaan: Seuraavaksi ompelin palat yhteen, jolloin syntyi tilkkupinta: Ompelin tilkkupinnalle kehykset. Hifistelin ja lisäsin tilkkupinnan ja kehyskankaan väliin ohuen kerroksen keltaista väriä. Leikkasin kapean, keltaisen kaitaleen, taitoin sen kahtia ja käytin kuin tereenä. En välittänyt, vaikka kulmat eivät joka kohdassa menneet aivan tasan: Hifistelin myös tikatessani ja otin osaan tikkauksista mukaan metallilankaa keltaisen tikkauslangan lisäksi. HUOM! Vaihdoin koneeseen metallilangan tikkaukseen tarkoitetun neulankin! Tummaan kehykseen ompelin vain tummalla langalla suorat tikkaukset.

ei kahta ilman kolmatta?

Kuva
Lokakuun kolmas valmis tilkkupeitto on nimeltään Ruutuässä. Ruutuässä -nimensä peitto sai tietenkin ruudutuksesta, mutta myös tikkauskuviosta, jossa hyvällä tahdolla voi nähdä pelikorttiruudun, ja vielä siitä, että peiton kuvien esitteleminen Instagram-kanavassani oli kuin olisin lyönyt ässän pöytään. Kuvat saivat osakseen hämmentävän paljon ihailua! Onhan lopputulos toki kiva, mutta että niin kiva?! Kuvan vaalealla alueella erottuu kuvio, jota voi myös pitää pelikorttiruudun näköisenä: Vinkki/Ohje/Idea Ompelin Ruutuässän Plaid-ish-tutoriaalin mukaan. Suosittelen sitä, sillä se ei turhaan määrittele peiton värejä, vaan vain tummuusasteet. Tekijä voi itse valita haluamansa värit.  Ohje on ladattavissa Kitchen Table Quilting'in digikaupasta pdf-muodossa  ja se on ilmainen. Ruutuässä sopi syksyiseen maisemaan hyvin! Tämä tilkkupeitto valmistui ennätysajassa! Ompelin ensimmäisen tilkkublokin 22. syyskuuta, ja jo kolme päivää myöhemmin olin leikannut kaikki pal

seuraava valmis.

Kuva
Ompelin valmiiksi toisenkin tilkkupeiton. Kas tässä hän on, ja hänen nimensä on Kukkasnelonen: Peiton oudohko nimi on kuitenkin looginen. Käyttämäni tilkkublokki oli nimeltään ”2 by 4” eli kakkosnelonen. Tilkkupinta on kukkean värinen, ja tikkauskuviossakin on kukkasia. Tässä tuo hauska tikkaus näkyykin hyvin: Samaten kuvassa näkyy, miten sopivaan kohtaan yksi reunakaitaleen harmaasävyisistä osista sattui. Kukkasnelonen-tilkkupeitto on kooltaan 149 cm x 219 cm. Käytin 2 by 4 -tilkkublokkeihin valmiin kaitalepakkauksen ”Marmalade Dreams,” jonka kankaat on suunnitellut Valori Wells. Lisäksi leikkasin kaitaleita oman varastoni kankaista. Arvioin, että hyvin saman kokoisen peiton pystyisi ompelemaan kahdesta jelly roll -kokoisesta kaitalepakkauksesta. Ompelin ensimmäisen 2 by 4 -tilkkublokin aivan heinäkuun lopulla, ja tilkkupinta näyttää olleen valmis elokuun lopulla. Kokosin Kukkasnelonen-peiton reunakaitaleet muutamasta eri kankaasta. Satuin löytämään yhd

tilkkupeitto syksyisessä maisemassa.

Kuva
Käpylä-tilkkublokeista ja ihanista Tula Pinkin yksisarviskangasneliöistä ompelemani tilkkupeitto on valmis, ja annoin sille nimen Pellervontie. Miksi tällainen nimi? Ensimmäinen oma, yhteinen kotimme oli Käpylässä, Pellervontiellä monta vuotta sitten. Koti on toisaalta ajankohtaisempi kuin aikoihin, sillä yksi Roba-televisiosarjan poliiseista näyttää asuvan meidän entisessä kodissamme. Sarjassa ollaan keittiössä, jossa näyttää yhä olevan seinillä Miehen asentamat puolipaneelit. Keittiön kaapistot on tietenkin uusittu, mutta kyllä me sen omaksemme tunnistimme. Tikkauskuvio näkyy tässä hyvin: Samoin kuvassa näkyy peiton taustakappaletta, joka on Carolyn Friedlanderin suunnittelemaa kangasta. Ostin kankaan Soilelta Töölön Tilkkupajasta, ja hän on myös tikannut peittoni. Olisin halunnut Pellervontie-peittoon sinisävyisemmän nimilapun, mutta valitsin sitten Downton Abbey -nimilappukankaasta kupongin, jossa näkyvä asunto on jotain kerrassaan muuta kuin tuolloinen Pellervo

paljon vaatimattomampaa.

Kuva
Uusin, skottiruudullinen tilkkupintani on ollut suunnilleen kaikkien katsojien mielestä spektaakkelimaisen hieno. Olen saanut suorastaan ylistävää palautetta. Palautan teidät blogin seuraajat kuitenkin maan tasalle ja kerron paljon vaatimattomammista suorituksistani. Arki jatkuu! Plaid-ish-tilkkupintani lepäili vielä lattialla suoristumassa kuvaussession jäljiltä, kun nostin viimeisimmät jäännöstilkkuni ompelukoneen viereen. Ison tilkkupinnan valmistuttua on hyvä palautua ja askarrella jotain pientä: Vähän päästä paloista oli muotoutunut paljon mielenkiintoisempia ja jokseenkin tasareunaisia pintoja: Kului vielä tovi, ja suunnittelulattialla alkoi näkyä pussukan kokoisia tilkkupintoja: Poimin kaksi alempaa pintaa jatkoon ja ompelin niille vähän jatkopaloja. Kohta palat olivat juuri sopivan kokoiset, ja saatoin aloittaa niiden tikkaamisen. Olin nähnyt Instagram-kaverini @alborve’n tilkkupussukassa kivat, kaarevat tikkaukset, jollaisia en ollut vielä hoksannut kokeilla