Tekstit

Näytetään tunnisteella tilkkublokit merkityt tekstit.

kankaat kuplivat.

Kuva
Leikkaan, käärin, silitän, asemoin, applikoin. Leikkaan, käärin, silitän, asemoin, applikoin. Ja sama vielä kymmenen kertaa. Sitten olisin valmis tekemään jotain muutakin kuin tätä ympyräapplikaatiotyötäni, jos vain jaksaisin tai päivää/iltaa riittäisi. En valita, mutta teitä lukijoita käy hieman sääliksi. Mitään kovin uuden näköistä ei tahdo syntyä, vaikka näissäkin on monta uutta ympyrää. Sain toissapäivänä leikatuksi kaikki suorakaiteet. Ympyröitä leikkelen sitä mukaa. Olen käynyt yhden jäännöspalalaatikon läpi ja leikannut jokaisesta riittävän isosta tilkusta yhden ympyrän. Leikkasin myös paloja parista pitkästä kankaasta ja olen saanut näin syntymään taas lisää jäännöspalaa. Aurinko on paistanut joinakin päivinä risukasaan blokkipinoihin. Koristelemattomia suorakaiteita on aikamoinen pino, mutta valmiiksi applikoitujakin alkaa olla messevä määrä. Näistä kankaista tulee myös kuplia ympyröitä suorakaiteilleni – jokaisesta tai melkein jokaisesta yksi. Kun näkee

elokuun viimeisen päivän ajatuksia.

Kuva
Ajattelen tänään, että voih, ihanat kesäkuukaudet ovat virallisesti takana ja edessä on monta kuukautta, ennen kuin päivät alkavat taas pidetä. Toisaalta sisätilaharrastukset tuntuvat sopivammilta, kun ulkona ei ole niin lämmin eikä aurinko paista. Kesä- ja heinäkuussa oli tietysti myös sellaista keliä. Ajattelen myös, että haluaisin aloittaa taas uuden tilkkupeiton ja tällä kertaa kokeilla Delectable Mountains –mallia Bonnie Hunterin mukaan. Muistan, että sama tai ainakin samantapainen malli oli suosikkini jossain tilkkukirjassa, jota luin yli kymmenen vuotta sitten. Olisin kovasti halunnut tehdä sellaisen, mutta ohje vaati liikaa kangasta ja epäilin myös, riittäisikö kärsivällisyyteni. Olen kokeillut pikatekniikan toimivuutta minikoossa. Taidan olla valmis tekemään isompia blokkeja värikkäistä kankaista! Seuraavaksi ajatuksia elokuun viimeisiltä päiviltä blogivuosieni varrelta - Viisi vuotta sitten tehtailin kivoja tilkkulaukkuja ja elokuun lopussa vuonna 2010 oli va

liukuvaa väriä.

Kuva
Teidän lukijoiden on ehkä vaikea ymmärtää, miksi olen innostunut tekemään näitä melko yksinkertaisia tilkkublokkeja. Eihän näissä ole mitään haastetta! Leikataan suorakaide ja tällätään päälle ympyrä – mitä tilkkutyötä se muka on? Kivaa puuhaa kuitenkin. Käyn parastaikaa läpi jäännöspalalaatikkoani ties monennettako kertaa ja katselen kankaita ties monennellako tavalla. Pienikin pala voi päästä käyttöön. Pyörylöistä tuli mieleen, että näytin niitä Miehelle. Hän on vuosien mittaan oppinut pari (mielestään) harvinaista erikoistermiä tilkkuilun alalta ja hän tiedustelikin, olenko oikein applikoinut pyörylät tilkuille. Kerroin aivan oikein applikoineeni ja käyttäneeni ompelukoneen kivaa tikkiä. Hän ihan hämmästeli, että ompelukoneesta syntyy tuollainen tikki. (Ihan kuin ikinä jaksaisin/ehtisin käsin applikoida pykäpistoilla!) Toinen Miehen bravuuritermi on hulpio. Hän käyttäisi sanaa mielellään useamminkin, mutta ei sitä valitettavasti kovin usein tarvitse. Tilkkupinnastakin t

luokses' pompin.

Kuva
Nimittäin applikoituna ympyränä luokses’ pompin. Tein ompelupöydän päällimmäisistä tilkkupaloista kangasympyröitä ja ompelin ne leikkaamilleni taustatilkuille: Kaikkiin tilkkuihin en heti ehtinyt ommella ympyrää. Halusin tarkistaa, vaihtuvatko värit vaaleasta tummaan riittävän sulavasti. No, ehkä eivät täydellisen sulavasti, mutta tarpeeksi sujuvasti - kelpaa minulle. Vaikka olen silittämällä kääntänyt ympyröiden risareunat nurjalle, ompelen silti ympyrät taustatilkulle kivalla pykäompeleella, koska ompelukoneessani sellainenkin on! Langanpäät ovat päättelemättä. Taitaa käydä niin, että minulle siunaantuu vielä aikamoinen langanpäättelyurakka, sillä teen applikoituja paloja melkein liukuhihnalla! Minulla on tilkkukasa pöydällä ja leikkaan aina yhden ympyrän jokaisesta jäännöspalakankaasta. Jos saan ylettömästi tuhlaamatta kiinnostavan kuvion ympyrän keskelle, leikkaan niin, mutta muussa tapauksessa asettelen mallineen summamutikassa tilkun reunaan. Sarjani olisi näyt

uusi projekti alkakoon.

Kuva
Seikkailin Instagramin ihmeellisessä maailmassa ja satuin näkemään tilkkutyön, jollaisen haluan itsekin tehdä. Mallissa on tilkkuneliöille applikoituja ympyröitä. Kuulostaako tutulta? Aivan kuin tilkkupeittoni taaperolle eli Täplikästä menoa –peittoni. Mutta ei aivan. Katsokaa, miten erilainen Coopcraftsin versio on – tässä linkki hänen On the Bubble Quilt –tutoriaaliinsa.  Eikö olekin upea tilkkutyö?! Sovellan hänen ohjettaan eli teen muutaman asian eri tavalla. Ensimmäinen poikkeama eli taustatilkkujen väritys. Minulla ei tietenkään ole oikeita ja oikean värisiä Kona-puuvilloja, vaan menen sillä, mitä kaapista löytyy. Taisin vähän aikaa sitten kehuskella kartuttaneeni neutraalin väristen kankaitteni kokoelmaa, ja kyllähän niitä oli aika monenlaista. Minun piti löytää seitsemän eri kangasta, joiden värit/tummuudet liukuisivat tasaisesti toisesta toiseen. Päädyin tällaiseen väriskaalaan: Olin kuitenkin tyytymätön skaalani alkupäähän. Valkoisen ja beigen kankaan välinen värie

ensimmäiset rivit.

Kuva
Ompelen hiki hatussa välikaitaleita ja nurkkapaloja lentävät hanhet –tilkkublokkeihini. Aloitin satunnaisesta nurkasta eli ”vasemmasta alakulmasta”. Onpa vaikea sovittaa kärjellään olevia blokkeja tilkkupinnaksi, kun en ole sellaiseen tottunut! Seuraava blokkirivi tasoitettuna: Tilkkublokit on pakko tasoittaa ennen niiden yhdistämistä. Olen valmistanut melko epätasaisen kokoisia ja muotoisia blokkeja! Koska tasoittaminen on mielestäni tylsää, käsittelen vain yhden rivin kerrallaan. Paha vain, että rivit ovat tässä pidenneet koko ajan. En yhtään ihmettele, että jotkut säästävät tällaisetkin kangassilput: Onhan tällainen kasa tosi nätti! Minä kyllä heitin sen roskiin. No niin, ja tätä kirjoittaessani huomaan, että minun olisi jo pitänyt ommella reunimmaisen vihreän (alemmassa kuvassa oikeanpuolimmaisin blokki) perään nurkkapala, ei samanlaista sivukolmiota kuin musta-harmaissa blokeissa. Tilkkupinnan alimmassa rivissä on neljä blokkia, ei enempää. Hyvä, että huomasin

sä oot viimeinen.

Kuva
Otsikossa ei esiinny englannista suomeen tarttunut omituisuus eli sä-passiivi, enkä tarkoita, että Sinä, lukijani olisit viimeinen, vaan että tässä on viimeinen värikäs lentävät hanhet –blokki. Sä, kellanvihreä blokki oot viimeinen: Toiseksi viimeinen oli iloisen keltainen. Vielä yhteiskuva viimeisistä tilkkublokeista tähän tilkkupintaan: Aivan projektin alkuvaiheessa katsastin kangaskaappejani ja näin kyllä keltaisen kankaan, mutta välttelin sitä viimeiseen (no, toiseksi viimeiseen) asti. Ajattelin, että se olisi liian kirkas. Ehkä se onkin! En ole vielä päässyt sommittelemaan tilkkupintaa, sillä ensin valitsen taustavärin tilkkublokeilleni. Asettelin neutraalit kankaani lattialle ja kokeilin, miltä tilkkublokit näyttäisivät kutakin taustaa vasten. Ehdolla on kaksi tummaa harmaata, yksi liilahtava vaaleanharmaa, toinen keskiharmaa sekä vaalea ja kellanvaalea kangas. Olen vielä kahden vaiheilla, tai ehkä kolmen. Arvaatteko, minkä kahden/kolmen?

viimeisiä viedään.

Kuva
Viimeisimmät valmiit lentävä hanhi –tilkkublokit näyttävät tältä: “Yksiväriset” ovat siis ylhäältä vasemmalta myötäpäivään lukien sinapinkeltainen, punainen, pinkki-punapallollinen sekä tumma violetti. Näiden jälkeen minulta puuttui aikomastani blokkimäärästä kaksi, enkä keksinyt heti, minkä värisiä niistä tekisin. Niinpä laskin värikkäät blokkini: Sinisiä oli eniten. Vihreitä, punaisia ja violettejakin oli useita. Ruskea-oransseja oli kolme, musta-valko-harmaita kaksi ja keltaisia niin ikään kaksi. Päädyin tekemään tilkkublokin kellertävän vihreän yksivärisen kankaan tiimoilta: Ja toisen tilkkublokin tein keltaisista: Nyt olen ommellut näitä hauskoja tilkkublokkeja 32 kappaletta ja niistä pitäisi pystyä kokoamaan säädyllisen kokoinen tilkkupeitto – kunhan käytän myös välikaitaleita ja lisään reunoille kolmioita. Seuraavaksi pääsen valitsemaan blokeilleni taustakankaan, siis sen jota ompelen näiden blokkien väliin ja reunoille. Mustaa en aio valita, mutta koke

ennen ja jälkeen.

Kuva
Sini-turkoosisävyinen tilkkublokkini ennen: Omituisen ruskehtavasävyinen tilkkublokkini ennen: Turkoosi-sininen tilkkublokki koki seuraavaksi kovia: (Tytär löysi kelmin itse teosta eikä ollut tälle lainkaan vihainen.) Onneksi kaltoinkohtelija siirtyi pian seuraavalle tasolle: Saatuani vihdoin sekä tilkut että silityslaudan taas haltuuni: Kaksi valmista tilkkublokkia. Jouduin kyllä odottelemaan tovin, että Kissa suvaitsisi siirtyä silityslaudalta. Turkoosi “yksivärinen” on mielestäni normaali väri, mutta tuo ruosteenpunertava on erikoinen. Näiden lisäksi olen löytänyt tumman violetin sekä sinapinruskean kankaan. Yksi pallokangas saattaa myös sopia, se olisi pinkki-punainen. Saa nähdä, miten saan sommitelluksi omituisen väriset tilkkublokkini normaalin iloisen värikkäiden blokkieni kanssa!

vielä muutama blokki.

Kuva
Sain jälleen kokoon uusia hanhi-neliötilkkublokkeja Geese Migration –ohjeeseen perustuvaan tilkkupeittoon. Värit alkavat käydä vähiin, varsinkin yksiväriset värit! Löysin yksivärisiltä vaikuttavat harmaan ja sammalenvihreän, ja liilahtava ja sinertävä kangas ovat selvästi kuviollisia, mutta hillittyjä. Vielä pitäisi nimetä jokusia kankaita yksivärisiksi ja tehdä niihin sopivat neliösommitelmat. Minun yksivärisistä käyvät kankaani alkavat olla todella vähissä! Olen NIIN monivärisen ystävä. Hämmästyin oikein itseäni, kun pystyin tekemään selvästi musta-harmaa-valkoisen tilkkublokin. Siinä ei ole juuri mitään väriä (paitsi aivan vähän vihertävää harmaata).

oranssi ja musta. ja sininen.

Kuva
Sain taas valmiiksi pari uutta lentävät hanhet -blokkia. Oranssisävyisestä tuli todella tymäkän värinen. Halusin selvittää, onko oranssi todellakin uusi musta ("Orange Is the New Black"): Mielestäni näissä on melkoinen väriero, haha! Seuraavaksi valmistin sinisävyisen tilkkublokin: Kiinnittäkää huomiota luovaan sinisen tulkintaan! Toisessa pikkuneliörivissä alhaalta lukien keskimmäinen neliö on paljon ruskeampi kuin sininen. Tulkitsen neliön kuitenkin siniseksi! Samaten hanhista toinen ylhäältä on enemmän ruskea kuin minkään muun värinen. Palassa kyllä oli sinistä, mutta se jäi nurkkakolmioiden alle. Muutenkaan en onnistunut asemoimaan tilkun kuviota parhaalla mahdollisella tavalla. Tilkun kissankuvasta jäi näkyviin vain maha! Laskujeni mukaan minulta puuttuisi enää viisi lentävä hanhi - neliöblokkia, jotta saisin kootuksi alkuperäisen Geese Migration -ohjeen mukaisen neliömäisen tilkkupinnan. Tosin teen mieluummin suorakaiteen mallisen tilkkupinna

väritöntä?

Kuva
Ompelin värikkäiden lentävähanhineliöblokkien sekaan kokeeksi värittömän tilkkublokin – tai ainakin melkein. Lentävissä hanhissa on mustat nurkat ja tilkkuneliöt ovat pelkkää valkoista, harmaata ja mustaa. Tai siis melkein pelkkää valkoista, harmaata ja mustaa – tavoilleni uskollisena päästin kuitenkin joukkoon yhden neliön, jossa on myös väriä. Tässä vaiheessa emmin vielä: Minulla oli tuohon kohtaan toinenkin neliö ehdolla, mutta päädyin tähän. Värittömyyden vastapainoksi jotain todella värikästä! Aikaisemmin päivällä levitin taas jokaisen valmiin tilkkublokin sommittelulattialleni: ”Tää näyttää kyllä tosi kivalta,” sanoi Tytärkin, kuulostaen yllättyneeltä. Nyt vain rupeavat yksiväriset tai yksivärisen oloiset kankaat olemaan vähissä. (Haluan käyttää jokaista yksiväristä vain kerran.) No, ehkä niitä vielä löytyy, kun oikein etsin. Ja viimeiseen pulaan auttaa, että nimeän jonkun kuviollisen yksiväriseksi!

värikästä!

Kuva
Olen aivan täpinässä lentävät hanhet -blokeista ja neliöistä kokoamistani isoista tilkkublokeista varsinkin nyt, kun raaskin ottaa esiin muitakin kuin jäännöstilkkuja. Esimerkiksi puna-oranssi-keltaisen blokkikokoelman keskiosa kirkkaine oransseineen näyttää hehkuvan: Melkein kaikki ylävasemmalla näkyvässä tilkkublokissa olevat neliöt ovat pitkistä kankaista ja kaksi kankaista oli vieläpä aivan uusia hankintoja! Eivät nuo tähtineliötkään näytä hassummilta, vaikka leikkasin kyllä ne jäännöstilkuista. Sitten nämä lila-siniset blokit: Etualan violetissa blokissa on jo kolmesta pitkästä kankaasta leikattuja paloja. Hyvä, minä! Neljä vihreää tilkkublokkia: Yläoikealla näkyvään tilkkublokkiin leikkasin myös 10 neliötä pitkistä kankaista ja kaksi kankaista oli aivan uusia. Jäännöspaloista kootut neliöosuudet ovat kyllä monipuolisempia, kun pakosti joudun käyttämään vaikka kuinka monta eri kangasta. Pitkistä kankaista tulee automaattisesti leikatuksi monta samanlaista neliöt

lopulta uusistakin kankaista.

Kuva
Leikkasin vihdoin palasiksi pitkää kangasta: tämän violetin tilkkublokin hanhien kulmat on leikattu ihkauudesta pituudesta, joka ei ollut kuullutkaan jäännöspala-sanaa: Toki sitten kaikki muut tilkkublokin kankaat olivat jäännöspalojen kasoista. Uusissa punaisissa tilkkublokeissani on niissäkin melkein pelkkiä jäännöspaloja. Tummimmat hanhien kulmapalat kyllä leikkasin pitkästä kankaasta: Seuraavaksi oli pakko mallata muutamaa blokkia samanlaiseen kulmittain-sommitelmaan kuin Geese Migration Quilt –mallissa: Ihan pari blokkia enää puuttuu. (Laskin, että voisin tehdä 32 blokkia ja minulla on siis kymmenen valmista. Tuossa tuokiossa ne värkkään.) Huomaatteko, miten hieno sommittelusuunnitelma minulla tähän tilkkutyöhön on? Ei mitään suunnitelmaa! Teen blokin kerrallaan vähän mistä väristä sattuu kunnes niitä on tarpeeksi ja sommittelen lopuksi. Eikä puhettakaan, että viimeisissä vaiheissa tekisin vielä kokonaisuuteen sopivampia tilkkublokkeja. Ehei, menen aina juuri si

keltainenkin tilkkublokki!

Kuva
Arvuuttelin muutama päivä sitten, minkä värisen tilkkublokin mahtaisin tehdä kaveriksi siniselle, vihreälle ja punaiselle blokille. Pari teistä arvaili, että olisin tehnyt seuraavaksi keltaisen, mutta olinpa tylsä ja tein vain erilaisen sinisen. Toki minun sitten piti keltainenkin tilkkublokki valmistaa: Keltaisen tilkkublokin hanhiblokkien nurkat ovat sinapinkeltaiset ja neliöissäkin tulkitsin keltaisuutta melko luovasti. Oranssia kissaa löytyy ja melkein mustaa, ja yhdessä on tosi paljon sinistäkin. Eipä ole tässäkään tilkkublokissa vielä uutta kangasta, vaan jäännöspaloista nämäkin leikkasin. Värejä näissä kaikissa joka tapauksessa on! Tykkään tosi paljon tehdä näitä, koska saan käsitellä useita värikkäitä kankaita ja koska lopputuloksena on vielä värikkäämpiä tilkkublokkeja!

edelleen jäännöspalatilkuista.

Kuva
Vannoin pari päivää sitten, että lopettaisin kaappikankaitteni säästelemisen ja rupeaisin leikkaamaan niistä paloja uusiin tilkkublokkeihini. Miten kävi? Jo esille ottamistani kankaista löytyi kuitenkin vielä tosi kiinnostavia paloja, joten valmistin vielä pari tilkkublokkia jäännöspaloistani. Esimerkiksi kivan vaaleamman sinisen: Vaaleansininen sopii täydentämään punaista, vihreää ja keskisinistä tilkkublokkia: Tein myös kolmannen sinisen tilkkublokin: Yhteiskuvaan pääsivät nyt kaikki siniset blokit ja yksi vihreä: Vielä löytyi muutamia vihreitä kankaita, erityisesti riittävä määrä yksivärisen oloista vihreää, jotta sain valmistetuksi lentävät hanhet: Viimeisimmässä vihreässä tilkkublokissa ON jo kangaskaapin kankaista leikattuja paloja – luukuvioinen neliö sekä pallokuosinen neliö. Ihan kahdesta kaappikankaasta viistin muutaman 6 cm leveän kaitaleen. Kaksi vihreää, vaalea sininen ja pinkihtävä punainen tilkkublokki: Keltainen jäännöspalakankaista ero