Tilkunviilaaja

Ajattelen tänään, että voih, ihanat kesäkuukaudet ovat virallisesti takana ja edessä on monta kuukautta, ennen kuin päivät alkavat taas pidetä. Toisaalta sisätilaharrastukset tuntuvat sopivammilta, kun ulkona ei ole niin lämmin eikä aurinko paista. Kesä- ja heinäkuussa oli tietysti myös sellaista keliä. Ajattelen myös, että haluaisin aloittaa taas uuden tilkkupeiton ja tällä kertaa kokeilla Delectable Mountains –mallia Bonnie Hunterin mukaan. Muistan, että sama tai ainakin samantapainen malli oli suosikkini jossain tilkkukirjassa, jota luin yli kymmenen vuotta sitten. Olisin kovasti halunnut tehdä sellaisen, mutta ohje vaati liikaa kangasta ja epäilin myös, riittäisikö kärsivällisyyteni. Olen kokeillut pikatekniikan toimivuutta minikoossa. Taidan olla valmis tekemään isompia blokkeja värikkäistä kankaista! Seuraavaksi ajatuksia elokuun viimeisiltä päiviltä blogivuosieni varrelta - Viisi vuotta sitten tehtailin kivoja tilkkulaukkuja ja elokuun lopussa vuonna 2010 oli va

Ompelemisen edetessä sain aina vain punertavampia tilkkublokkeja käsiteltäviksi, kunnes olin kellanpunaisessa, keltaisessa ja vihertävän keltaisessa asti. Kyllä värit ovat mahtavia! Ja hienoa, että joku suunnittelee ja valmistaa kaikenlaisia kankaita meille tilkkuilijoille käyttöön! Tilkkupinnan vihoviimeinen kehystettävä oli “oikean ylänurkan” kellanruskehtava tilkkublokki. Tämä ei ole lainkaan minulle tyypillisen värinen! Poistuin aika kauas mukavuusalueeltani. Lähikuvassa näytän, että lentävien hanhien päät/siivenkärjet ovat välillä terävät, välillä ne taas ovat leikkautuneet näkymättömiin sauman alle. Punaisessa tilkkublokissa samoin: Mutta huom! Tylpät hanhet siellä täällä eivät vaikuta tilkkutyön kokonaisuuteen. Otin periaatteekseni, että tekisin hanhista niin hyvät kuin saisin helposti aikaiseksi. Tarkkailin kärkiä ja tein parhaani ja minulle tämä riitti oikein hyvin. Kissa kävi myös toteamassa, että tilkkutyön hanhet ovat sopivat. Myöhästyin hiukan kamer

Sini-turkoosisävyinen tilkkublokkini ennen: Omituisen ruskehtavasävyinen tilkkublokkini ennen: Turkoosi-sininen tilkkublokki koki seuraavaksi kovia: (Tytär löysi kelmin itse teosta eikä ollut tälle lainkaan vihainen.) Onneksi kaltoinkohtelija siirtyi pian seuraavalle tasolle: Saatuani vihdoin sekä tilkut että silityslaudan taas haltuuni: Kaksi valmista tilkkublokkia. Jouduin kyllä odottelemaan tovin, että Kissa suvaitsisi siirtyä silityslaudalta. Turkoosi “yksivärinen” on mielestäni normaali väri, mutta tuo ruosteenpunertava on erikoinen. Näiden lisäksi olen löytänyt tumman violetin sekä sinapinruskean kankaan. Yksi pallokangas saattaa myös sopia, se olisi pinkki-punainen. Saa nähdä, miten saan sommitelluksi omituisen väriset tilkkublokkini normaalin iloisen värikkäiden blokkieni kanssa!

Käyttelin Tyttären minulle suosittelemaa uutta kollaasisovellusta ja tein digitaalisen tilkkutyön muutamasta ”kissa tilkkutyön kanssa” –kuvastani. (Itse asiassa koko tämän postaukseni idea on Tyttären keksimä, joten hänelle kredaa siitä.) Kissa on erinomainen tilkkutyötuomari. Se arvostaa pehmeää tilkkupeittoa ja jopa tikattua vetoketjulaukkua. Se valitsee jonkun tekemäni työn voittajaksi monta kertaa viikossa. Olen siis moninkertainen voittaja! Ihan mahtavaa. Kissa myös koristaa tilkkutyöni, kahdella eri tavalla. Ensinnäkin se söpöystää kaiken. Toiseksi se karvastaa kaiken. Se viihtyy päiväpeittomme tietyllä kulmalla ja käyttelin muutama päivä sitten kolme kierrosta teippiharjaa enkä silti saanut kaikkia sen lähdettämiä kissankarvoja pois. Annoin mustanpuhuvan Väsky-tilkkupussukan lahjaksi kissattomaan kotiin. Meni tovi, ennen kuin sain suurimman osan kissankarvoista pois ja vielä niitä jäi kaupan päällisiksi. Aiemmin Kissa kävi puuhailemassa jotain mystistä tilkkukan

Ompelin eilen valmiiksi melko vihreäsävyisen tilkkupussukan, johon olin kummallekin puolelle saanut tikatuksi krysanteemimaisen kukkasen.   Helenan nimivinkkausta muunnellen annoin tälle nimen Puutarhassa. Olipa sopivaa, että otin pussukan valmistujaiskuvatkin puutarhassa. Ensin pääsiäismäiseltä vaikuttava asetelma, pupuineen ja narsisseineen: Sitten karummassa ympäristössä kuvattu otos, jossa tikkauskuvio näkyy oikein hyvin: Puutarhassa-vetoketjupussukka on kooltaan seuraavanlainen: Leveys ylhäältä noin 24 cm Korkeus noin 16,5 cm Pohjan leveys noin 6 cm Kantolenksun ompelin 6 cm x 43 cm kaitaleesta – jälleen Street-malliston pussukka. Vetoketjun huolittelevat kangaspalat ovat mielestäni aavistuksen liian pitkät. Silmämääräisesti kun sovitan, välillä tulee täydellinen tulos, mutta välillä vähän liian nafti ja välillä näin tuhlaavainen. Ihan ookoo kuitenkin! Tässä kuvassa taskukappalekin vilkkuu vähän näkyvissä: Tykkäsin tosi paljon kangaspalasta, josta

Sain eilen valmiiksi punaisista jäännöstilkuista kokoamani tilkkupussukan. Annoin sille nimen Diana.   Diana-nimi tuntui luontevalta, sillä puoliympyrämäiset tikkauskuviot näyttivät aivan D-kirjaimelta ja kun ompelin sen oikealle puolelle pystysuoria tikkauksia, pintaan muodostui vähän kuin teksti ”DI”. DI-nimeä en sentään tohdi antaa pussukalle, vaikka olenkin sitä mieltä, että insinöörit ovat Suomen selkäranka. Prinsessa Dianan nimi lyhennettiin Di, joten pussukan nimi on siis Diana. Tällä toisella puolella on kapeista, noin 2,5cm leveistä kangassuikaleista ompelemani tilkkulasagnepinta ja myös muita tilkkuja ja tikkaukset kulkevat vaakaan, pystyyn ja vinoon, mutta suunnilleen tasaisina raitoina kuitenkin. Diana-vetoketjupussukan vuori on punaista tähtikuvioista kangasta, jota jäi ylitse kootessani taustakappaletta uusimpaan, jäännöspalaneliöistä ompelemaani tilkkupintaan. Sisätaskussa on viimeinen Tilkunviilaaja-merkki tätä kirjasinlajia. Uuden erän merkit eivät valit

Minulta kysytään välillä, miksi viitsin koota tilkkupeittoihini taustakappaleet niinkin pienistä paloista. No, suurin syy on, ettei minulla koskaan ole varastossa oikein sopivia isoja taustakappalekankaita. En muista ostaa valtavia kangaspaloja taustakappaleiksi. Minulla on toki pari yksiväristä lakanaa, mutta ne ovat jotenkin niin hahmottomia ja tuntuvat vähän kovilta. Jos jotain kangasta sattuukin olemaan aika iso pala, tekee mieleni kuitenkin säästää sitä (mihin?). Sitten on varmaan toinenkin syy. Minusta on lähes sietämättömän työlästä mitata ja ommella isoja kangaskappaleita toisiinsa. En nimittäin pääse levittämään niitä mihinkään! Ainoa tupakka-askia laajempi tyhjä lattiapinta on makkarissa eikä siinäkään ole isosti tilaa. Koko ajan joku muu lattialla oleva on tiellä. Levittäessäni kankaan lattialle sen alle jää aina jotain, mikä täytyy siirtää pois ja sitten kangasta saa taas suoristaa. Eikä isoja kankaita edes mahdu kokonaan levittämään lattialle. Ääää. Tuntuuk

Tilkkuyhdistys Finn Quiltin kansalliseen tilkkutyökilpailuun tekemäni ”Tico, tico!” palasi viime viikolla kotiin kierrettyään Suomea (kai?) vuoden 2014 Tilkkupäiviltä asti. Tilkkutyön alakulmassa on ruusuke merkkinä siitä, että sijoituin kilpailusarjassani toiseksi. Olisi kiva ripustaa työ seinälle, mutta se ei oikein sovi minkään huoneemme sisustukseen. Taidan tyytyä säilömään sen valolta suojaan, odottamaan otollista seinää, jolle sen ripustaa. Kuvani ovat niin pimeitä, että uskotte varmasti työn päätyvän riittävän hämärään paikkaan! Kissan mielestä tilkkutyöni voisi toimia vaikka mattonakin.

Välillä harmittaa niin palavasti se, ettei Helsingissä ole yhtään täysiveristä tilkkukangaskauppaa! Verkkokaupasta voi ostaa mitä tahansa, niin, mutta verkossa ei pysty hypistelemään kankaita ennen kuin ostaa. Sen sijaan että harmittelen, tekisi mieleni parantaa asia. Tarttua itse toimeen. Mutta en koskaan voi ryhtyä tilkkukangaskauppiaaksi. Syy 1: Aloittelevana kauppiaana perustaisin pienen puodin kotimme yhteyteen. Liikepaikkana minulle kätevä, mutta ohikulkijoita taitaisi olla vain muutama päivässä, jos sitä. Syy 2: Harvat pistäytyjätkään eivät varmaan poikkeaisi toiste, kun myisin heille kissankarvoilla kuorrutetut kangasnyytit. Kissa lähdettää itsestään niin massiiviset määrät karvaa. Syy 3: Tietenkin toimisin omana sisäänostajanani. No millaisen valikoiman luulisitte minun kykenevän valitsemaan, kun silmäni poimivat esiin vain kirkkaita värejä ja kuviollisia kankaita? Ei olisi yksivärisiä kankaita minun myymälähyllyilläni (niillä kissankarvaisilla). Syy 4: Kolme edel

Ompelin viime vuonna modernin tilkkupeiton vihreistä ja violeteista kankaista, jotka pääsivät hehkumaan mustalla pohjalla. Tilkkupeittoni sai nimen ”Kuusten kuiske” ja löysin sille sopivan paikankin saman tien, mutta vasta eilen saimme Miehen kanssa sen ripustetuksi seinälle. Parempi silti myöhäänkin kuin ei milloinkaan! (Jos kuvan oikeaa reunaa katsoo oikein tarkasti, näkee oviaukosta pilkistävän naapurihuoneen kukkatapetin. Tapetin, johon ihastuin ja jota en kuitenkaan uskonut koskaan tohtivani valita seinälle!) Mies oli yllättävän tyytyväinen tilkkutyöhön tässä seinällä. Sitten tajusin, että suurimpana syynä on tietenkin akustiikan paraneminen huoneessa. Ei niinkään se, että tilkkutyö miellyttäisi hänen silmäänsä jotenkin erityisesti!! Toisaalta on ihan sama, miksi Kuusten kuiske pääsi paraatipaikalle seinälle! Siinä se on ja jos se ilahduttaakin Miestä eri syystä kuin minua, niin ilahduttaa joka tapauksessa! Huoneessa useimmin palava jalkalamppu seisoo tilkkutyön