Tilkunviilaaja

Kahdeksastoista luukku kehottaa rajoittumaan ja on itsekin niin rajoittunut, että antaa vain yhden vinkin. Toisaalta luukusta paljastuu upouusi tilkkutyö! Ensin kuitenkin siihen vinkkiin. Vinkki: Käytä kahta väriä.  Esimerkiksi voit järjestellä jokusia jäännöspalojasi värin perusteella pinoihin, joista valitset kaksi - niin kuin minä helmikuussa 2018 valitsin keltaisen ja vihreän. Improvisoin pinoista pieniä tilkkupintoja ja yhdistelin ne kelta-vihreäksi pinnaksi. Pinta taisi jäädä jonnekin virumaan, sillä yhdistelin siihen myöhemmin näköjään sinisiä/turkooseja tilkkupaloja ja lopulta ompelin pinnoista Kissanhäntä kainalossa -tilkkulaukun. Jos monivärisen pinnan kokoaminen tuntuu liian haastavalta värien sovittelemiselta, kahteen väriin rajoittuminen helpottaa sommittelua huomattavasti. Uusin tilkkutyöni on nimeltään Kuurankukka, ja siinä rajoituin kahteen väriin: valkoiseen/vaaleaan ja punaiseen. No hah hah! Kuvasta näette heti, miten hyvä minä olen rajoittumaan! 

Joulukalenterin seitsemäs luukku vinkkaa kokoamaan erilaisen tilkkulasagnen. Ellei tilkkulasagne ole tuttu termi, liitän tähän Tilkkuyhdistyksen tilkkutyösanastossa olevan selityksen: Kaitaleista voi ommella tilkkutyön joutuisalla pikatekniikalla. Kaitaleet yhdistetään lyhyistä päistään yhdeksi jättiläismäisen pitkäksi kaitaleeksi. Se taitetaan puolesta välistä ja ommellaan pitkältä sivulta yhteen. Taitekohta leikataan auki ja näin syntynyt kahden kaitaleen levyinen kaitale taitetaan jälleen puoliksi ja ommellaan pitkältä sivulta. Näin jatketaan, kunnes tilkkupinta on sopivan muotoinen. Näin ommeltua tilkkutyötä kutsutaan tilkkulasagneksi. Usein tilkkulasagne ommellaan valmiista kaitalepakkauksesta. Silloin ei tarvitse itse leikata mitään, ja tilkkutyön tekeminenkin on suoraviivaista ja nopeaa. Minä taas olen ommellut tilkkulasagnepintoja pienistä jäännöspaloista. Kerron tekniikasta tässä blogikirjoituksessani. Tekniikassa on se erinomainen puoli, että siihen voi käyttää

Jipii! !!! Huutomerkkejä! ! ! Sain tikatuksi värikkään tilkkutyöni! ! ! Työvoitto minulle, sillä tikkaaminen ei ole tilkkutyössä minulle se kivoin osuus. Olen miettinyt, mistä se mahtaisi johtua. Pystyn kyllä vapaaseen konetikkaukseen, aika siististikin, ja pystyn myös tuottamaan erilaisia kuvioita. Tikkaaminen vain ei tuo minulle muuta tunnetta kuin hermostuneisuuden - ja tietenkin huojennuksen sitten kun työ lopulta on valmis! Ehkä hermostun, koska en tykkää ommella nopeasti, ja tikatessa on pakko painaa kaasua jonkin verran, jotta tikistä tulee siisti. Medaljonkityyppisessä työssäni on keskellä räätälöidympiä kuvioita, ja muualla paitsi raidallisessa välikaitaleessa on muurahaisenpolkua aina sen värisellä langalla, mikä tuntui sopivan kankaiden väritykseen. Keskellä on siis kuvioita harmaiden tilkkujen päällä. Tikkasin vinoneliöiden kuvioihin jokusia ääriviivoja ja suoran ompeleen vinoneliön ympäri. Muurahaisenpolkua keltaisella alueella: Tikkaaminen sujui melko

Suorareunaisiksi tasoitetut tilkkusilppupalat on helppo ommella yhteen, mutta miten voi sovittaa sellaiset epätasaiset palat, jotka ovat toisesta päästään kapeampia kuin toisesta? Ompelin juuri sellaisia kapenevia/leveneviä paloja omasta silpustani. Halusin koota paloista suunnilleen suorakaiteen (siis tilkkulaukkupinnan) muotoisen kappaleen, joten joutuisin sovittamaan paloja toisiinsa suunnilleen näin: Esimerkiksi kuvan punasävyinen ja vihreäsävyinen pala on helpoin tasoittaa ja sovittaa yhdellä kertaa. Asetan palat päällekkäin ja asetan viivaimen kohtaan, jossa palat ovat varmasti päällekkäin – niiden väliin ei saa jäädä tyhjää. Etsin samalla myös kohdan, jossa hukkapalaa syntyy mahdollisimman vähän. Leikkaan viivaimen reunaa pitkin. Poistan päällimmäiset hukkapalat varovasti, pintoja liikuttamatta. Sitten käännän ylemmän palan alemman palan päälle niin, etten liikuta palaa sivusuunnassa ollenkaan. Kiinnitän palat kohdakkain esimerkiksi klipseillä. Ompelen yhteen

En sentään ole ryhtynyt valmistamaan koruja! Sen sijaan ompelen tilkkutyötä, jollaista sanotaan medaljonkityöksi. Tilkkuyhdistyksen sanaston  mukaan medaljonkityö on ”Yleensä neliön muotoinen tilkkutyö, jossa keskiosan ympärille on ommeltu kehyskaitaleita tai tilkkublokkeja kehyksen muotoon. Keskiosa on usein iso, kärjellään seisova neliö.” Minun medaljonkityössäni keskiosa on iso neliö, mutta se ei seiso kärjellään. Kun olin päässyt raitakerrokseen, minun piti oikein miettiä seuraavaa kerrosta. Etsiskelin kotona olevasta kirjallisuudesta blokkimalleja, kunnes päädyin toisenlaisiin kärjellään seisoviin neliöihin kuin keskiosassa on: Tein 21 blokkia ja valitsin niistä 20 tähän kerrokseen: Valmiiksi ommeltuna kerros näytti tällaiselta: Tätä seuraavaa kerrosta en ole vielä täysin päättänyt. Luultavasti säädän sen väritystä punaisempaan suuntaan, pois vihreästä. Viimeisimpään kerrokseen tuli yllättävän paljon keltaisia ja vihreitä sävyjä. Voi myös olla, että

Viimeisin tilkkupussukkani sai nimen Seinäkukkanen. Seinäkukkanen-pussukassa on paljon violettia väriä, varsinkin toisella puolella, ja kun hain violet-sanalla ideoita, löysin englanninkielisen termin ”shrinking violet,” josta mieleeni putkahti seinäkukkanen-sana. Maastossa kuvattuna Seinäkukkanen-vetoketjupussukkani ei ainakaan näytä sulautuvan taustaansa, mutta eksoottinen kukka se melkein voisi olla. Seinäkukkanen-tilkkupussukka avautuu jälleen kunnolla auki – se on siis Avoin-mallistoa. Sen strategiset mitat ovat seuraavat: Leveys ylhäältä noin 22,5 cm  Korkeus noin 16,5 cm  Pohjan leveys noin 6,5 cm. Ompelin pussukkaan tavanomaisemmat kantolenksut – kumpaankin reunaan yhden juuri sen verran pitkän, että niistä pussukan voi ripustaa melkein minkälaiseen koukkuun tahansa. Siksi se EI ole Street-mallistoa. Kokosin tilkkupinnan erittäin söpöistä tilkuista! Maltoin rakennella suorastaan hirsimökki-tyyppisiä osia ennen kuin sovittelin paloja yhteen, mutta

Uusin tilkkupussukkani sai nimensä ylellisen asuinalueen eli kalifornialaisen Orange Countyn mukaan. Kas tässä se on: vetoketjupussukka nimeltä O.C. Ensimmäistä kuvaa katsoessa mielleyhtymä voi jäädä arvoitukseksi, mutta O.C.-pussukan toisella puolella on kuvioita, joita voi pitää appelsiiniviipaleina. Appelsiini = Orange  à  Orange County. Semminkin kun O.C-niminen televisiosarja muodostui meidän koko perheemme suosikiksi aikoinaan. Tässä muuten kuva pussukan valmistusprosessista. Kun vuori ja päällinen on ommeltu pussiin ja pohja valmis, seuraa vaihe, joka on aina yhtä mielenkiintoinen. Ensin käy väistämättä mielessä ajatus ”jätinhän varmasti vetoketjua auki” ja sen jälkeen huojennus, joka ei kestä kauan. Huojennus muuttuu tuskastuneisuudeksi, kun joutuu kiskomaan paksuhkoja pintoja melko pienen kääntöaukon läpi. Silti tykkään joka kerta siitä kun ensimmäistä kertaa näen pussukkani kolmiulotteisena ja melko valmiin näköisenä! Sain tikkauskuvioon idean Instagramin

Olin juuri ommellut ja tikannut kuusi tilkkupintaa ja etsinyt niille kolme sopivaa vetoketjua, ja mieleen juolahti kysymys ”miksi ihmeessä ompelen aina vain lisää pussukoita”. Tuumin asiaa hetken ja keksin viisi oikein hyvää syytä. 1. Sinulla sattuu olemaan käyttämätön vetoketju. Pussukka on helppo ommella vetoketjun pituuden mukaan! Vaikka suurin osa ohjeista kertoo ensin, minkä kokoiset kangaspalat tarvitset pussukkaan ja minkä tietyn mittaisen vetoketjun tarvitset, ei ole pakko toimia niin. Sen sijaan kangas- tai tilkkupintapalat voi mitata vetoketjulla, kuten tässä "ompele vetoketjupussukka" -blogikirjoituksessani kuvailen. 2. Sinulla on vaatteesta purettu, hyväkuntoinen vetoketju, jolle et keksi erityistä käyttöä.  Ei haittaa, vaikka ketju olisi järkevää pussukkakokoa pidempi. Pussukkapintaa pidempi vetoketju käsitellään kuten Noodleheadin Open Wide Zippered Pouch -tutoriaali neuvoo. 3. Tarvitset pussukan. Esimerkiksi matkoilla on kätevää, kun meikit ovat yhdess

Tietynlaisia blokkeja ommellessa syntyy bonuspaloja, jos näkee pienen lisävaivan. Esimerkiksi Matkalla pohjoiseen -tilkkupeiton lentäviä hanhia ommellessani sain yhdestä blokista aina kaksi pientä kolmio-neliötä. Ompelin niistä peiton reunukset, kuviot takakappaleeseen ja vielä niitä jäi muuhunkin. Myös  Niittykukkaset-peittoprojekti tuotti valtavan määrän bonuspaloja! Kirjoitin pienistä kaupanpäällisistä oman blogikirjoituksenkin. Niittykukkaset-kaupanpäällisiä löytyy jäännöspalalaatikoista aina vain lisää, vaikka olen käyttänyt niitä ahkerasti. Esimerkiksi Kulmittain-tilkkulaukussa on monta palaa. Olen ommellut pikkupaloista minitaulut. Niitä on sekä Alakulma-pussukassa että Metsätähdet-pussukassa. Ja niin edelleen. Käsiini osui hiljattain taas samoja kaupanpäällispaloja, joita olin jo ommellut neljän palan kokonaisuuksiksi. Otin jatkokäsittelyyn kaksi palaa, jotka olivat samanlaiset; toinen vain oli vähän vaaleampi kuin toinen. Vaaleamman ympärille syntyi kuin itsestään t

Minulta kysytään usein, missä oikein säilytän kaikkia valmistamiani tilkkuesineitä. Pussukkatehtaani toimii tehokkaasti, ja teen monta tilkkupeittoa vuodessa. Onneksi tilkkupeitotkaan eivät vie paljon tilaa! Yllättävän monta peittoa voi taitella vierassängyn jalkopäähän ilman että pino näyttää oudolta. Sohvien ja tuolien selkä- ja käsinojillekin peittoja voi asetella. Yksi peitto voi olla päiväpeitteenä ja toisen voi laskostaa jalkopäähän. Olen silti aina iloinen, kun ompelemani tilkkupeitto pääsee oikeaan kotiin eikä joudu enää olemaan minulla vain säilössä. Matkalla pohjoiseen -tilkkupeitolle kävi näin iloisesti! Tässä se odottaa jännittyneenä, että pääsisi tutustumaan uuteen omistajaansa: Ja tässä peitto venyttelee matkansa jälkeen ystäviemme Tuijan ja Keijon kotona. Ystäväni löysi Matkalla pohjoiseen -tilkkupeiton Instagram-päivityksestäni. Siellä oli käynnissä taustakappaleet-teema, johon jaoin kuvan juuri tämän peiton takakappaleesta. Se on tällainen: Jao