käsin ommellen.
Olen ollut kohta kaksi viikkoa ihanalla mökkilomalla, jonne en ottanut mukaan ompelukonetta. Olisin varmaan sairastunut, ellen olisi varannut mukaan käsityötä – ja mieluiten tilkkutyötä. Aiempina vuosina olen tehnyt myös ristipistotöitä, mutta tänä vuonna valmistelin lähtöäni sen verran ajoissa, että sain mukaan lempipuuhaa. Ensimmäisen tilkkutyön olen tehnyt ja esitellyt jo, eli käänsin tilkkupeittoon valmiiksi kiinnittämäni reunakantin ja ompelin sen käsin nurjalle, ja niin syntyi Matkalla pohjoiseen –tilkkupeitto. Kiitos kaikista ihanista kommenteista, jotka kirjoititte minulle! Seuraavana työnä minulla oli mukana samaisesta työstä bonuksena syntyneitä kolmio-neliöitä aikamoinen pino. Tasoitin jokaisen ja sommittelin osasta niistä tilkkupinnan, josta teen todennäköisesti tyynynpäällisen. Ehdin välillä käydä myös jalkahoidossa. Tykkään saada kesävarpaat kuntoon kesäksi eli suunnilleen heinäkuun puolessa välissä. Jotta mökillä olisi tilkkumielikuvituksellekin töitä, pit...