Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2015.

elokuun viimeisen päivän ajatuksia.

Kuva
Ajattelen tänään, että voih, ihanat kesäkuukaudet ovat virallisesti takana ja edessä on monta kuukautta, ennen kuin päivät alkavat taas pidetä. Toisaalta sisätilaharrastukset tuntuvat sopivammilta, kun ulkona ei ole niin lämmin eikä aurinko paista. Kesä- ja heinäkuussa oli tietysti myös sellaista keliä. Ajattelen myös, että haluaisin aloittaa taas uuden tilkkupeiton ja tällä kertaa kokeilla Delectable Mountains –mallia Bonnie Hunterin mukaan. Muistan, että sama tai ainakin samantapainen malli oli suosikkini jossain tilkkukirjassa, jota luin yli kymmenen vuotta sitten. Olisin kovasti halunnut tehdä sellaisen, mutta ohje vaati liikaa kangasta ja epäilin myös, riittäisikö kärsivällisyyteni. Olen kokeillut pikatekniikan toimivuutta minikoossa. Taidan olla valmis tekemään isompia blokkeja värikkäistä kankaista! Seuraavaksi ajatuksia elokuun viimeisiltä päiviltä blogivuosieni varrelta - Viisi vuotta sitten tehtailin kivoja tilkkulaukkuja ja elokuun lopussa vuonna 2010 oli va...

näin leikkaat kangasta.

Kuva
Minulta kysyttiin neuvoa kankaiden leikkuroimiseen! Olen tosi mielissäni, että PikkuBertta kysyi. Kukapa ei tykkää neuvoa oikein luvan kanssa?! Kysymys kuului näin: ”Kuinka sinä teet isosta kangaspalasta vaikka 25 cm leveää suikaletta?” Kuvan henkilö ei liity tapaukseen. Kuva-aiheesta tuli mieleeni, että olen nyt sopivasti levännyt ja miettinyt kysymystä ja olen ottanut pari kuvaakin, joten voin vastata. Anteeksi muuten, että kuvani ovat niin harmaat. Näytin kankaan leikkaamista tietysti sellaisella palalla, joka minulla sattui olemaan työn alla! Ohje: Leikkaa kankaasta leveä kaistale Varmaankaan kankaasi ei sovi leikkuualustalle taittamattomana. (Olisipa hienoa, jos leikkuualusta olisi niin leveä!) Joudut taittamaan kankaan ennen leikkaamista ja itse taitan pitkät kankaat pituussuunnassa. Kankaan hulpioreunat vastakkain (eli ne reunat, jotka eivät rispaannu). Tilkkuilija tekee parhaansa, jotta taite olisi langan suuntainen. Pääasia on, ettei taite mene hirvittävän v...

kangasleikkejä.

Kuva
Pinnistelin kovasti ja sain kuin sainkin sitä mukaa tikkaamani tilkkupinnan valmiiksi. Ja toisen riittävän saman oloisen sille pariksi. Voi sentään, nämä ovat edelleen aika mjaah – eivät innosta eivätkä tunnu ylpeydenaiheelta. Mutta joka kerta ei voi tehdä nappisuoritusta. Keskityn seuraavaksi valmistamaan palat pussukaksi ja toivon, että ompelutekniikkani sentään toimii. Olisi ikävää, jos mjaah-tilkkupinnasta tulisi vähän sekundalaatuinen tilkkupussukka. Näitä paloja en miettinyt yhtään sen enempää kuin puna-musta-valkoisiakaan, mutta näistäpä tuli heittämällä paljon kivammat. Minulle taitaa sopia paremmin tekniikka, jossa yhdistelen pieniä paloja enkä yritä lisätä joukkoon pitkiä kaitaleita. Ja saan aikaiseksi fiksumman näköistä tilkkupintaa, kun en yhdistä kuin yhtä väriä. Tosin tällainen kokeilukaan ei vaikuta pöllömmältä: Vähän kummallinen yhdistelmä, mutta toisi mukavasti särmää. En ommellut paloja vielä toisiinsa, vaan harkitsen sentään hetken. Punainen pala ...

terveisiä Lah(d)esta!

Kuva
Pääsin viikonloppuna Lahteen ja kävin tutustumassa Wexlerin kangaskaupan uusimpaan myymälään. Kävin aikoinaan Wexlerillä menemässä pyörälle päästäni - silloin kun myymälä oli vielä keskustan tuntumassa. Olin hyvin pettynyt, kun myymälä ehti lopettaa ennen kuin pääsin käymään siellä edes toista kertaa. Pettymykseni oli nyt pois pyyhkäisty! Myymälätila oli avara ja näin heti, missä kangasaarteet olisivat. Ensiksikin takaseinällä oli hulvaton sateenkaarellinen kangaspakkoja: Kankaita oli houkuttelevasti esillä myös lankakoreissa: Tässä oli vielä kirkkaamman värisiä: Batiikkeja oli samalla sateenkaariseinällä. Otin niistäkin kuvan, kun en muista nähneeni suomalaisessa kangaskaupassa näin laajaa batiikkivalikoimaa. Arvatkaa, oliko vaikea valita tästä runsaudenpulasta! En tietenkään tarvitse kangaspalaakaan, mutta kartutin kokoelmaani tällaisilla ihanuuksilla: Eihän sieltä voinut tyhjin käsin lähteä - tuollaisten houkutusten keskeltä! Vähän ...

vielä yksi nimipäivälahja.

Kuva
Olen mukana kivassa kangasvaihtosysteemissä, jonka Tiinatei järjesti. Kerroin nimipäivälahjoistani tässä blogiviestissä ja hyvä olikin, että kerroin. Yksi kangasvaihtolaisista nimittäin huomasi, etten maininnut hänen lähetystään lainkaan. En nimittäin ollut saanut sitä. On kummallista, että postia vielä näinä aikoina katoaa! Mielestäni sain yllin kyllin kangaslahjoja enkä edes tajunnut yhden puuttuneen. Eikä se enää puutukaan. Paula lähetti minulle uuden nimpparilahjan: Hieman syksyisemmän sävyinen upea paketti, joka sopii hyvin elokuuhun. Heinäkuussa, vaikka sitten loppupuolellakin, tällainen voisi herättää liikaa haikeutta. Mutta näin kuukautta myöhemmin paketti on sopiva kuin mikä! Kiitos, Paula – ja kiitos vielä kerran kaikille muillekin kangasvaihtolaisille!

värikäs tilkkupeittoni on valmis!

Kuva
Kirjavat reunakaitaleet olivat peittooni juuri sopivat. Katsokaa vaikka: Toisin sanoen kirjavat reunakantit eivät mitenkään pilaa uusinta tilkkupeittoani, joka sai Tyttären keksimän nimen Aamuvirkku. Peiton ohjeen löysin Sew Mama Sew –sivustolta. Mallin nimi on Geese Migration ja sen on kirjoittanut Cynthia Brunz. Voit ladata Geese Migration -ohjeen tästä pdf-muodossa. Ohje oli hyvin kirjoitettu, ja myös senttimitat pitivät hyvin kutinsa. Voin suositella! Olen jo monta kertaa kertonut, miten paljon tykkäsin blokkien kokoamisesta!xkpl Poikkesin ohjeesta niin, että tein peitostani kaksi blokkiriviä (seitsemän blokkia) pidemmän. Peittoni on suorakaide ja kooltaan 143 cm x 180 cm. (Ohjeen mukaan peitosta pitäisi tulla 157 cm x 157 cm neliö. Menin selvästi jossain hakoteille, kun peittoni on vain 143 cm leveä. Ohje oli silti hyvä!) Ompelin tilkkublokkini aina yhtä väriä. Niitä tehdessäni en laskenut muuta kuin kokonaismäärän – en siis esimerkiksi suunnitellut, että minulla ...

kirjavat kantit tilkkupeittoon.

Kuva
Sain viikonlopun aikana tasoitetuksi lentävät hanhet –tilkkupeittoni, joten se tarvitsee seuraavaksi nimen, nimilapun ja reunakanttauksen. (Kuvassa tilkkupinta ennen mestaritikkaaja Soile Kivisen käsittelyä eli käyntiä Töölön Tilkkupajan tikkauspalvelussa. ) Nimi on keksittynä. Tytär keksi oikein kivan nimen, jonka saatte tietää, kunhan saan tilkkupeittoni valmiiksi. Nimilappu on kirjoitettuna ja neulasin sen peiton taustapuolelle. Muutama käsinpisto ja sehän on kiinni. Reunakantit! Koska tilkkupinta on värikäs, halusin kantistakin värikkään. Eikä minulle tällä kertaa riittänytkään siellä täällä vaihtuva reunakantin väri. Halusin vielä värikkäämmän kantin. Ja halusin kokeilla, miltä A Quilter’s Table –blogin Striped Binding –ohjeen perusteella syntyisi, jos käytän peiton tekemisestä yli jääneitä 6 cm leveitä, vaihtelevan pituisia kaitaleita. Valitsin ensin vähän hillitympää väriä. Kuvassa pilkistää kyllä seuraavakin katkelma, jossa on violettia, punaista ja keltaista. Eli...

liukuvaa väriä.

Kuva
Teidän lukijoiden on ehkä vaikea ymmärtää, miksi olen innostunut tekemään näitä melko yksinkertaisia tilkkublokkeja. Eihän näissä ole mitään haastetta! Leikataan suorakaide ja tällätään päälle ympyrä – mitä tilkkutyötä se muka on? Kivaa puuhaa kuitenkin. Käyn parastaikaa läpi jäännöspalalaatikkoani ties monennettako kertaa ja katselen kankaita ties monennellako tavalla. Pienikin pala voi päästä käyttöön. Pyörylöistä tuli mieleen, että näytin niitä Miehelle. Hän on vuosien mittaan oppinut pari (mielestään) harvinaista erikoistermiä tilkkuilun alalta ja hän tiedustelikin, olenko oikein applikoinut pyörylät tilkuille. Kerroin aivan oikein applikoineeni ja käyttäneeni ompelukoneen kivaa tikkiä. Hän ihan hämmästeli, että ompelukoneesta syntyy tuollainen tikki. (Ihan kuin ikinä jaksaisin/ehtisin käsin applikoida pykäpistoilla!) Toinen Miehen bravuuritermi on hulpio. Hän käyttäisi sanaa mielellään useamminkin, mutta ei sitä valitettavasti kovin usein tarvitse. Tilkkupinnastakin t...

tikkaan sitä mukaa.

Kuva
Olen työskennellyt taas pelkkien tilkkupeittojen parissa eikä pussukkatehtaasta ole aikoihin valmistunut mitään uutta. Pohdin eilen, mahdanko edes osata ommella pussukkaa enää. Kokeilin saman tien, syntyisikö sitä mukaa tikkaamalla minkäänlainen pussukkapinta. Sitä mukaa tikkaaminen tuli mieleeni, sillä Sisko kyseli, josko tehtaasta saisi pehmoisempaa pussukkamallia, ei pelkkää topakkaa. Tässä syntyy ensimmäistä pehmopussukkaa pitkään aikaan. Riipaisin alkupalaksi jäännöspalalaatikosta neljän tilkun yhdistelmän, tämä on muistaakseni jäänyt tähteeksi tilkkulaukun ompelemisessa. Pala on kuvan keskellä ja siinä on kissakangastilkku. Suoristin jäännöspalan reunan vaalealla kaitaleella ja ompelin seuraavaksi kaksi erilaista pötköä neliöistä, jotka jäivät yli lentävät hanhet –tilkkublokeista. Suosin punaista, mustaa ja valkoista, mutta piristän niitä vaaleanpunaisella ja limenvihreällä. Vetoketju on 20-senttinen tarjousketju – eri pituus siinäkin kuin viime aikoina valmistamis...

luokses' pompin.

Kuva
Nimittäin applikoituna ympyränä luokses’ pompin. Tein ompelupöydän päällimmäisistä tilkkupaloista kangasympyröitä ja ompelin ne leikkaamilleni taustatilkuille: Kaikkiin tilkkuihin en heti ehtinyt ommella ympyrää. Halusin tarkistaa, vaihtuvatko värit vaaleasta tummaan riittävän sulavasti. No, ehkä eivät täydellisen sulavasti, mutta tarpeeksi sujuvasti - kelpaa minulle. Vaikka olen silittämällä kääntänyt ympyröiden risareunat nurjalle, ompelen silti ympyrät taustatilkulle kivalla pykäompeleella, koska ompelukoneessani sellainenkin on! Langanpäät ovat päättelemättä. Taitaa käydä niin, että minulle siunaantuu vielä aikamoinen langanpäättelyurakka, sillä teen applikoituja paloja melkein liukuhihnalla! Minulla on tilkkukasa pöydällä ja leikkaan aina yhden ympyrän jokaisesta jäännöspalakankaasta. Jos saan ylettömästi tuhlaamatta kiinnostavan kuvion ympyrän keskelle, leikkaan niin, mutta muussa tapauksessa asettelen mallineen summamutikassa tilkun reunaan. Sarjani olisi näyt...

uusi projekti alkakoon.

Kuva
Seikkailin Instagramin ihmeellisessä maailmassa ja satuin näkemään tilkkutyön, jollaisen haluan itsekin tehdä. Mallissa on tilkkuneliöille applikoituja ympyröitä. Kuulostaako tutulta? Aivan kuin tilkkupeittoni taaperolle eli Täplikästä menoa –peittoni. Mutta ei aivan. Katsokaa, miten erilainen Coopcraftsin versio on – tässä linkki hänen On the Bubble Quilt –tutoriaaliinsa.  Eikö olekin upea tilkkutyö?! Sovellan hänen ohjettaan eli teen muutaman asian eri tavalla. Ensimmäinen poikkeama eli taustatilkkujen väritys. Minulla ei tietenkään ole oikeita ja oikean värisiä Kona-puuvilloja, vaan menen sillä, mitä kaapista löytyy. Taisin vähän aikaa sitten kehuskella kartuttaneeni neutraalin väristen kankaitteni kokoelmaa, ja kyllähän niitä oli aika monenlaista. Minun piti löytää seitsemän eri kangasta, joiden värit/tummuudet liukuisivat tasaisesti toisesta toiseen. Päädyin tällaiseen väriskaalaan: Olin kuitenkin tyytymätön skaalani alkupäähän. Valkoisen ja beigen kankaan välinen v...

nyt jo!

Kuva
Kirjoitukseni otsikko EI viittaa kirjoitteluni tiuhuuteen, koska edellisestä kirjoituksestani on pitkähkö tovi. En vain ole saanut aikaiseksi mitään, mistä kirjoittaisin. Paitsi nyt! Tikkautin värikkään lentävät hanhet –aiheisen tilkkutyöni Soilella Töölön Tilkkupajan tikkauspalvelussa. Sain valmiiksi tikatun peiton takaisin eilen! Seuraavaksi tasoitan pinnan, keksin tälle nimen, kirjoitan ja ompelen nimilapun ja kehittelen tälle reunakantin. Sitten peitto onkin valmis! Terävien kolmioiden ja neliöiden vastapainoksi valitsimme all over –tikkausmallin, jossa on pyöreitä muotoja. Tilkkupintaan tuli hauskaa liikkeen tuntua! Tikkauskuvion valitseminen tuntuu ensin lähes mahdottomalta, sillä vaihtoehtoja on niin paljon. Mutta aina on löytynyt se oikea kuvio – se, joka tuntuu oikealta juuri tähän peittoon. Tällä kertaa tikkauslanka oli maailman helpoin valita. Soile oli ostanut upeaa, himmeänä kiiltävää tikkauslankaa, joka sopi tilkkupintaani kuin nenä päähän. Muita vaihtoeh...

valmis tilkkupinta.

Kuva
Yhdistelin 32 kaikenkirjavaa tilkkublokkia välikaitalein tilkkupinnaksi, joka näyttää tällaiselta: Tilkkublokit ja niiden asettelu vaalealle pohjalle perustuvat Geese Migration –tilkkutyöohjeeseen. Ohjeen mukainen tilkkutyö olisi neliö, mutta pidensin tilkkupinnan suorakaiteeksi ompelemalla tähän 7 tilkkublokkia enemmän kuin ohje kehotti tekemään. Pelkkä tilkkupinta on en verran ohut, että tuuli pystyy tarttumaan siihen: Kunhan saan pinnan tikkautettua vanuun ja taustakankaaseen (ohoi,  Töölön Tilkkupajan tikkauspalvelu, tässä on kohta tulossa tikattavaa sinne), tarvitaan tuulosta ankarampaa puhuria, että peitto siitä kurtistuu. Hanhet lentävät tilkkupinnassa sinne sun tänne. Kuvan alimmaiset ovat matkalla ylös ja seuraavalla rivillä kiiruhdetaan niitä vastaan. Sain viimeiset saumat ommeltua ja silitettyä niin myöhään illalla, että oli jo kiire kuvaamaan tätä päivänvalossa. Niinpä en muistanut edes mitata tätä! Mittaaminen olisi ollut järkevää, kun tilkkupinta...

melkein valmista.

Kuva
Ompelemisen edetessä sain aina vain punertavampia tilkkublokkeja käsiteltäviksi, kunnes olin kellanpunaisessa, keltaisessa ja vihertävän keltaisessa asti. Kyllä värit ovat mahtavia! Ja hienoa, että joku suunnittelee ja valmistaa kaikenlaisia kankaita meille tilkkuilijoille käyttöön! Tilkkupinnan vihoviimeinen kehystettävä oli “oikean ylänurkan” kellanruskehtava tilkkublokki. Tämä ei ole lainkaan minulle tyypillisen värinen! Poistuin aika kauas mukavuusalueeltani. Lähikuvassa näytän, että lentävien hanhien päät/siivenkärjet ovat välillä terävät, välillä ne taas ovat leikkautuneet näkymättömiin sauman alle. Punaisessa tilkkublokissa samoin: Mutta huom! Tylpät hanhet siellä täällä eivät vaikuta tilkkutyön kokonaisuuteen. Otin periaatteekseni, että tekisin hanhista niin hyvät kuin saisin helposti aikaiseksi. Tarkkailin kärkiä ja tein parhaani ja minulle tämä riitti oikein hyvin. Kissa kävi myös toteamassa, että tilkkutyön hanhet ovat sopivat. Myöhästyin hiukan kamer...