hanhenmarssia.
Ompeluhuoneen Makkarin tuolin viereen kertynyt epämääräinen pino oli kaatua, joten kohentelin sitä. (Itselleni selitin, että se oli siivoamista.) Ja hei, kasasta putkahtivat esiin Syyringin kivalla hanhikurssilla ja sen jälkeen tekemäni hanhet. Koska olen jotenkin projektien välissä, tai siis teen kyllä tilkkupintaa mutta haluan tehdä muitakin juttuja, niin ompelin hanhiin pitkästä aikaa jotain. Vihreä hanhi oli kokonaan ilman ruohikko- tai muita lisäyksiä. Koska minulla sattui olemaan runsas määrä kolmioneliötilkkuja, tein hanhen viereen rivin lentäviä hanhia. Anteeksi, en jaksanut ottaa esiin silityslautaa ja –rautaa, joten saumat ovat kuvassa vielä silittämättä. No tästä kuitenkin näkee yleisilmeen. Luettelen muutkin työni. Sinisen hanhen vieressä on jotain ruokomaisia tilkkuja. Tikkasin niiden liepeille muutaman loivasti kaartuvan ompeleen. Sininen hanhi onkin melkein valmis – työ tarvitsee enää tasoituksen ja kanttauksen. (Ja nimen.) Oranssi hanhi näyttää hy