Tilkunviilaaja

Kurkkasin toissapäivänä vinttivaraston yhteen laatikkoon ja löysin sieltä 31 valmiiksi ompelemaani quilt-as-you-go-tilkkublokkia. Blokit olivat yli vuosikymmenen valmiina ja odottivat, että ompelisin niitä lisää. No en aio ommella näitä enää! Päässälaskutaito ei ole vielä niin ruosteessa, etten olisi heti tajunnut siinä olevan tarpeeksi 5 x 6 tilkkublokin pintaan. Sommittelin blokit lattialle ja kas, siinä oli vauvanpeitto – ei tarvinnut kuin yhdistää blokit toisiinsa. Olin ommellut blokit ehkä vuoden 2004 tienoilla kankaista, joita silloin sattui kaapista löytymään. Siinä on ensimmäisestä tilkkupeitostani jäänyttä vihreää kangasta; olohuoneen verhokangasta; äidille ompelemistani mekoista jääneitä tilkkuja; tyttären vauvalakanaa; paloja vuonna 1990 Ranskasta ostamastani paidasta. Blokkimalli löytyi Lise Bergenen kirjasta "Kauneimmat tilkkutyöt". Hän oli ommellut blokeistaan värikkään peiton – minun blokkini ovat tosiaan sen värisiä, millaisia kankaita kaapista sat

Varjostetuista kuvioneliöistä ompelemani tilkkupinta on nyt ollut valmiina kohta kaksi kuukautta. Ennen kuin tilkkupinnasta saa tilkkupeiton, tarvitaan taustakappale. Kissankin mielestä pinta taitaa tuntua liian ohuelta – ainakaan se ei heittäytynyt tähän pitkäkseen! Ehdin tällä välin MELKEIN unohtaa, että löysin muutama viikko sitten Eurokankaan palalaarista yllättävän sopivan taustakankaan! Rupesin eilen varovasti miettimään taustakappaleen kokoamista, helteestä huolimatta, ja selailin kangaskaappien sisältöä lähes epätoivoisena. Onneksi järjen valo välähti! Olisin pystynyt ompelemaan taustakankaan yhdestä kuosista, mutta päädyin kuitenkin käyttämään paria muuta kangasta ja muutamaa tilkkupalaa. Ylimääräinen varjostettu neliöblokki pääsi tietenkin mukaan, koska siinä on kivaa Marimekko-kangasta. Siihen tuntui sopivan yksi minitilkkulasagnepala. Kellertävä- ja violettisävyiset minitilkkulasagnet puolestaan sopivat kuviokankaan väreihin. Jotta sain palat sovitetuksi muka

Olen huomannut, että ihminen (ainakin tämä ihminen) joutuu lomamatkallaan lievän mielenhäiriön valtaan. Muuten ei pysty mitenkään selittämään, miksi matkalta tulee ostetuksi kummallisia vaatteita tai tavaroita. Kotimaassa sitten saa miettiä, ”mitä oikein ajattelin,” eikä vastausta vain tule. Onneksi olen myös oppinut vähän rajoittamaan mielenhäiriöostoksia. En esimerkiksi ostanut tällaisia rapukenkiä, vaikka ne olisivat aivan täydelliset rapujuhliin (jollaisiin osallistun todella harvoin). Kengät: Kurt Geiger. En ostanut myöskään tällaisia kenkiä. Liikkeessä oli alennusmyynti ja sen edusta ja sisusta tulvehtivat innokasta ostoyleisöä. Minä olin aivan äimänä, sillä en ollut tiennyt tällaista kenkätarjontaa olevan edes olemassa. Kengät: Irregular Choice. Tämä hellyttävä tilkkupossukin jäi liikkeeseen. Nyt harmittaa vähän! Olisihan tuolle ollut vaikka mitä käyttöä … vai mitä? Tein kuitenkin hyödyllisen ostoksen ( kangashankintojeni lisäksi). Ostin matkamuistoksi keittiöö

Viivyin kesälomamatkallamme muutaman päivän Bathissa Englannin Cotswoldissa. Nähtävyyksien ja muun nähtävän lisäksi pääsin tutustumaan myös paikalliseen tilkkukangaskauppaan, Country Threadsiin. Myymälä näytti kadulta katsottuna pieneltä, mutta se oli iso sisältä! Hyllymetreittäin toinen toistaan kivampia kangaspakkoja! Lastenpeittoihin sopivat kankaat olivat omilla hyllyillään. Ja minkä ihanan lupauksen löysinkään lastenkangashyllystä! "We are happy to cut fat quarters from bolts". Saatoin ostaa fättärin useampaa kangasta kuin jos olisin ostanut puolen jaardin kokoleveitä paloja. Mies ja Tytär olivat mukana, joten en voinut viettää kaupassa kuin minimiajan. Hillitsin itseni melko hyvin ja ostin vain yhdeksän fättäriä ja riikinkukkomaisesti väreilevää kangasta sen puoli jaardia. Turkoosi-sininen, riikinkukkomainen kangas oli jännä. Katseeni osui siihen oitis, ja Tytär huomasi sen myös oma-aloitteisesti. Ilmiselvästi sitä oli saatava! Menin hakemaa

Miksi sitä aina vain jaksaa tilkkuilla? Esitin kysymyksen Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry:n puolesta Facebookissa – kysyin, mikä motivoi jatkamaan tilkkuharrastuksen parissa vuodesta (ja vuosikymmenestä) toiseen. Kysely oli suosittu ja siihen tuli yli kolmekymmentä kommenttia – osa pitkiä ja analyyttisiä. Seuraava keittiöpsykologin pika-analyysi on julkaistu myös Tilkkuyhdistyksen jäsenlehdessä, Tilkkulehdessä.  Analyysin perusteella yleisimmät motivaation lähteet ovat: Uudet mallit ja ideat. Tilkkuharrastaja saa vaikutteita kaikkialta – toisilta harrastajilta, netistä, kirjoista ja jopa jääkiekko-ottelusta. Lopputulos. Vaikka tekemisen ilo on yksi tärkeistä motivaattoreista, harrastaja haluaa myös tehdä valmista. Monet mainitsivat tärkeäksi saada lopputulokseksi jotain käytännöllistä. Materiaali. Ihanat kankaat, värit ja muodot mainittiin monesti. Luovuus. Tilkkuharrastaja toteuttaa luovuuttaan intohimolla ja saa palkaksi tekemisen ilon! Yksi kommentoijista muotoili tilkk

Olen jo muutamana uudenvuodenaattona esittänyt toiveita tulevalle tilkkuvuodelle. Vuoden 2017 viimeisenä päivänä suuntasin ensin katseen taaksepäin ja sen jälkeen esitin toiveet. Nyt vuosi 2018 on puolessa välissä ja on välitilinpäätöksen aika. Ensimmäiseksi toivoin, että tilkkuharrastajat pysyisivät yhtä kannustavina kuin tähänkin asti. Hyvältä näyttää! Olen saanut paljon kivoja kommentteja erityisesti Instagramissa mutta myös henkilökohtaisina viesteinä ja kasvokkain! Kiitokset siitä! Ooh! Toinen toiveeni on jo toteutunut! Toivoin, että valmistaisin ruskeasävyisen, pinkkinurkkatähtisen tilkkupeittoni. Vihdoinkin. Tuulenpesät-tilkkutyö on ollut valmiina jo kuukauden verran! Hyvä, minä! Tässä siitä ennennäkemätön muotokuva, ja sen valmistujaistarinan voit lukea tästä äskettäisestä kirjoituksestani. Mitähän minulla oli seuraavana… ”Aloitan jouluvalmistelut ajoissa, jotta minulle jää joulukuussakin aikaa tilkkuharrastukseeni”. En ole kuulkaa VIELÄ aloittanut jouluvalm

Toisella tilkkukanavallani eli Instagramissa saan usein kommentteja, ja toisinaan ne yllättävät. Vain vähän aikaa sitten yhdessä kommentissa kysyttiin, ”teetkö mitään huonosti”. Jo vain! Lukuisia kertoja olen joutunut hämmästelemään, mitä oikein ajattelin. Olen kehittänyt merkillisiä väriyhdistelmiä, kummallisia kuvioita, epäonnistuneita sommitelmia. Ja kaikkein kamalin on ollut tämä laukuntekele. (Se oli pakko kuvata kauniiden pionien vieressä, jotta sitä sietäisi yhtään katsoa.) Kauhean laukun tekeminen ei edes sujunut, kuten kerron tässä kirjoituksessani. Pääsin lopulta melko pitkälle, mutta en koskaan nimittänyt laukkua valmiiksi. Laukku on edelleen viimeistelemättömänä ja käyttökelvottomana kaapissani, katseilta piilossa. Se on nolo. Minun pitäisi kyllä purkaa sitä sen verran, että voisin uusiokäyttää sen kelvolliset osat (onko siinä mitään kelvollista, kysyn vain!) hyödyllisesti ja paremmassa muodossa!