Tilkunviilaaja

Muutama päivä sitten tuotantolinjaltani valmistui vuoden yhdeksäs tilkkupeitto. Ompelin sen kahdesta kaitalepakkauksesta. Toinen oli Island Batiksin batiikkikaitalepaketti, toisessa oli yksivärisiä kaitaleita - kumpikin pakkaus Töölön Tilkkupajan kangaspuodista. ”Tilkkublokkini” olivat erittäin yksinkertaisia. Ompelin vain kaksi kaitaletta yhteen täysvinolla saumalla. Leikkasin sitten näin muodostuneen pitkän pötkön keskeltä noin kymmenen tuumaa pitkän palan. Sauma jäi milloin mihinkin kohtaan palaa, ja jäljelle jäi aina kaksi lyhyempää kaitaletta. Kun paloja alkoi olla suunnilleen tarpeeksi, tasoitin ne ja ompelin useamman palan kokonaisuuksiksi. Niitä ompelin sitten taas yhteen, kunnes tilkkupinta oli koossa. Kuvailin tilkkupinnan ompelemista "batiikkeja ja yksivärisiä" -postauksessani. Kuvassa lopputulos: Niittykukkaset-tilkkupeitto. Kun tilkkupinta oli vasta tekeillä, tilkkuystäväni Anneli kertoi näkevänsä pinnassa pilvenpiirtäjiä. Kuvio on tosiaan suoraa ja

English Paper Piecing, EPP eli paperimallineen avulla ompeleminen ei ole mieluisin juttuni, mutta harrastin sitä kesälomalla, ompelukoneeton kun olin. Minulla oli mukana pieni paperikassillinen jäännötilkkuja, ja kun olin leikannut niistä tarpeeksi ”fussy cut” –paloja päädyin toteuttamaan ihan vain kaikenlaisia kuusikulmioita. Minulla oli käytössä oikea kuusikulmiomalline, jonka avulla pystyin piirtämään EPP-pahvit, ja jonka avulla myös tilkkupalojen leikkaaminen ja kohdistaminen onnistui helposti. Pahvimateriaalina minulla toimi pussilakanapakkauksen kovikekartonki. Se oli juuri sopivan paksuista! Pääsin hiukan kärryille siitä, miksi toiset innostuvat EPP-ompelusta. Itsekin ompelin aika paljon useampia kuusikulmioita kuin olisin alkuun uskonut. Kotiin palattuani päätin toteuttaa sellaisen kuusikulmiojutun, jossa palat eivät ole aivan kiinni toisissaan, vaan jossa niiden välissä on selvästi erottuva, taustakankaan muodostama kehys. Tutustuin netistä löytyviin ohjeisiin, joiss

En oikein tiedä, miksi jäännöspalatilkuista ompeleminen on minusta niin hauskaa! Ehkä luontaisella säästäväisyydelläni on osuutta asiaan, tai sillä, että pidän kuvioista ja monivärisistä jutuista. Kun minulla on ollut jotain suunnitelmallista meneillään tarpeeksi pitkään, minun on pakko palata tilkkupalojen pariin. Tarvitsen tilkkuterapiaa! Vaikka suunnitelmallisten tilkkutöiden tekeminen on hauskaa, improvisointi ja ”ei mitään väliä” on välillä vielä hauskempaa. Otin muutama päivä sitten jäännöspalakassin esiin ja improvisoin. Kassista löytyi aloitettuja yhdistelmiä, tilkkupareja ja kesälomalla käsin ompelemani paper piecing –kuvio. Ilahduin erityisesti kuvan vasemmassa yläkulmassa näkyvästä tilkkupinnasta. Se on erilainen kuin yleensä teen ja siksi kiinnostava. Sinisiä paloja oli kuitenkin niin paljon, että improvisoinnin tuloksena oli tällaista: Näistä ei tarvitse jatkaa kuin vähän, niin minulla on tilkkupussukan pinnat valmiina! Montakohan ehtisin tänä vuonna vielä

Nyt on meneillään totisesti pimeä vuodenaika, jolloin tällaiselle tavaralle ei välttämättä ole jokailtaista käyttöä, mutta kesällä tällaista saattaa kaivata: Elleivät luomet pidä silmiä tarpeeksi pimeässä, unimaski auttaa. Näin jokin aika sitten Instagramissä SLOStudion toteuttaman unimaskin, johon hän on kirjoittanut myös tutoriaalin. Se inspiroi minutkin toteuttamaan Nukkumatti -unimaskin tilkuista. Annoin maskin lahjaksi tänään. Piirsin kaavan aiemman maskin mukaan. Valitsin sinisävyiset tilkut, sillä maskin käyttäjä on mies, joka ei välitä söpöistä kuvioista. Reunaan valitsin silti kukallisen vinokaitaleen, koska se tuntui pehmeimmältä. Vuorikin on pehmeää flanellia – leikkasin siihen palan maskin saajan entisten pyjamahousujen lahkeesta. Vielä löysin pehmeän kuminauhankin! Saaja ilahtui Nukkumatti -maskistaan ja arveli, että Tilkunviilaaja saattaisi saada tästä suorastaan hittituotteen! Rohkenin epäillä, sillä en vielä tänä aamuna tiennyt ketään toista, joka tarvitsisi

Pari päivää sitten pääkaupunkiseudulla kyseltiin lähinnä ”no, onkos tullut talvi,” ja ehkä jatkoksi vielä: ”…nyt syksyn keskelle”. Puista eivät kaikki lehdetkään olleet ehtineet varista, kun jo oli lumipeite oksilla. Uusin tilkkupussukka sen sijaan kysyy: ”No, onkos tullut kesä,” sillä sen pinnassa näkyy (myös) kesäisen oloisia kuoseja (apilankukka, muita kukkia sekä perhosia). Tänään oli kotipiha käytännössä lumeton, ja työpaikan edustallakin näytti jälleen syksyiseltä, ei talviselta. Tuuli vain oli kova, joten jouduin valitsemaan kuvauspaikan niin, ettei pussukka lentäisi puhurin mukana tiehensä. Tilkkupinnat näyttivät vastatikattuina tällaisilta: Ompelin suoria tikkauksia tilkkujen ja saumojen reunoja seuraillen. Osaan pussukasta tuli ihan ruudullistakin kuviota, kun ompelin ensin pystysuoria ja sitten vaakasuoria tikkauksia. Maltoin ommella No, onkos tullut kesä –tilkkupussukkaan myös sisätaskun. Kokosin vetoketjupussukan jälleen Noodleheadin Open Wide Zippered

Ehkä luulitte, että olen kokonaan ryhtynyt tilkkupussukoiden valmistajaksi ja hylännyt tilkkupeittojen ompelemisen tykkänään? Mutta ei huolta! Ompelen yhä tilkkublokkeja – välillä enemmän ja välillä vähemmän ahkerasti. Erityisesti olen ahertanut puna-valkoisen projektini parissa, sille kun on jo tilaus sisällä. Pohdiskelin, miten tasoittaa epämääräisen kokoiset ja reunoiltaan epätasaiset blokit, mutta tilkkuystäväni Soile ratkaisi pulmani. Hän kehotti ompelemaan joka toiselle blokille vaaleat, joka toiselle punaiset kehykset. Olin ajatellut käyttää kehyksiin samaa valkoista kangasta, jota blokeissakin on. Se on kuitenkin aika kankeaa, joten hylkäsin valkoisen kehysidean mieluusti. Tartuin toimeen Soilen luona, missä pidimme yhteisen ompelupäivän viime viikonloppuna. Muutaman tunnin tiiviin työskentelyn jälkeen minulla oli 19 valmiiksi kehystettyä blokkia. Soilen söpö koira suostui poseeraamaan blokkien päällä. Kuvan toisessa reunassa näkyy pieni kaistale ihanaa sinistä tilkk

Lahjaksi saamani kissakuviotilkut saivat lisää tilkkuja ympärilleen. Lisäsin ja lisäsin paloja, kunnes koossa oli tilkkupinta pienehköön vetoketjupussukkaan. Tämä pussukka sai nimen Kaustinen - kissalla kun on kuvassa kaverina lintu. Ensin minulla oli valmiina oudompi nimi ja vähän tarinaakin. Ajattelin antaa tälle nimen ”Maistuu kissalle”. Nimi olisi ollut perusteltavissa, koska toisessa kuviotilkussa kissa näyttää olevan tyytyväisen näköisenä ruokakuppinsa ääressä. Lisäksi ajattelin kertoa huomanneeni, että nykyisin maistumiseen liittyvä ilmaisu on yleisimmin ”maistuu hyvälle,” ei ”maistuu hyvältä,” kuten olen itse tottunut sanomaan. Kumpikin ilmaisu taitaa olla kieliopillisesti hyväksyttävä. Toisaalta suomessa on myös ilmaisu ”maistuu minulle” tai siis myös ”maistuu kissalle,” jolla ei yleensä tarkoiteta, että jokin syötävä maistuisi samalta kuin minä maistun tai kissa maistuisi. Onnistuin silti tuomaan asian esiin, vaikka annoin pussukalle nimimäisemmän nimen. Ka

Vilske jatkuu tilkkuvarastolla! Ompelin valmiiksi toisenkin vetoketjupussukan jäännöspaloistani. Kaikenlaisia syksyisiä teemoja tuli mieleen pohtiessani sille nimitystä, mutta jokainen keksimäni vaikutti jo käyttämältäni. Syksyisin haravoidaan, joten tuumailin jo nimeä ”Harava,” mikä osoittaa, kuinka tiukille nimen keksiminen otti. Haravoinnista tuli kuitenkin seuraavaksi mieleen viheliäisin haravoitava eli vaahteranlehdet, ja siitä vihdoin löytyi nimikin: Alla vaahterapuun. Alla vaahterapuun –pussukan värimaailma on oikeastaan minulle aika vieras. Pidän enemmän viileistä väreistä! Sen sijaan, että pussukka oleilisi vaahterapuun alla, kuvasin sitä omenapuun alla. En silti antanut sille nimeksi ”Alla omenapuun”. Sen sijaan Alla vaahterapuun –vetoketjupussukassa on erittäin pitkä kantolenksu, joten se on Street-mallistoa. Pussukka voisi korvata käsilaukun, ellei mukaan tarvitse ottaa valtavaa määrää tavaraa. Alla vaahterapuun –tilkkupussukka on nimittäin koolt

Tilkkulaatikolla, tai oikeastaan tilkkuja täynnä olevilla paperikasseilla on käynyt kova vilske. Vilskeen tuloksena minulla on jälleen esiteltävänä vetoketjupussukka, jolle annoin nimen Kaksijakoinen. Kaksinaamainenkin kävi terminä mielessä, sillä pussukkani toinen puoli on tällainen: Puoliskot eivät siis ole juuri ollenkaan veljet keskenään. Näitä yhdistää ainoastaan ympyräkuvioinen kangas, jota on kummallakin puolella. Vaaleamman puolen papukaijakangas on lahjoituspala, jota olen säästellyt monta vuotta. Nyt se pääsi tositoimiin! Huolehdin tikatessani vielä siitäkin, etteivät tikkausviivat kulkisi papukaijojen silmien poikki. Haravoimaton nurmikko saattaa näyttää epäsiistiltä noin yleensä, mutta valokuviin se tuo kiehtovan lisäelementin! Tummemman pussukkapuolen keskellä on tilkku Tyttären vauvalakanaa, jonka ympärille ompelin kaitaleet hirsimökkityyliin. Tällä kertaa tilkku asettui pohjan ompelemisen jälkeenkin kivalle kohdalle pussukkaa eikä rojahtanut liian alas

Selittämätöntä on, miksi uusin vetoketjupussukka toi mieleen japanilaisuuden. Näin kuitenkin kävi ja siksi annoin pussukalle nimeksi Kimono. Kimono -pussukassa on jäännöspaloja Kun saapuu syys –tilkkupeitosta. Siitä jäi pikkukolmio poikineen, ja ensin luulin, ettei niitä voisi käyttää mihinkään järkevään. Onneksi keksin ommella kolmioita pienten tilkkuneliöiden ympärille. Värikkäiden kolmioiden jälkeen tajusin käyttää myös niitä ensi silmäyksellä tylsempiä kolmioita eli tummia ja harmaita. Pari sellaista ja yksi värikäs, niin syntyikin yllättävän hauska, pieni tilkkupala. Tuleeko teille tästä mieleen joku karkki? Vai olenko vain niin perso nameille, että ajatus kääntyy aina siihen suuntaan? Onnistuin sijoittamaan mielenkiintoiset tilkkualueet sopivaan kohtaan pussukkaa. Nyt ne eivät rojahtaneet pussukan alareunaan, mistä olen hiukan ylpeä. Tottahan sellaiseen pitäisi tottuneen pussukanompelijan pystyä ilman muuta! Silti yllätyn melkein joka kerta siitä, miten paljon p