Thursday, 20 June 2013

tilkkupinta, osa 2.

Tilkkutyöni edistyi. Ompelin neljän vinoraitaisen pikkublokin kokonaisuuksia yhteen isommiksi paloiksi, mutta kokonaista jonoa niistä ei vielä syntynyt. Yleisilme tuli kuitenkin entistä selvemmäksi:


Alareunan paloissa on edelleen kiinni muistilaput, että tiedän, mihin kohtaan mikin pino tulee (tai siis mihin ne tulivat).


Tässä kuvassa näkyi hyvin myös, ettei paloja ole ommeltu yhteen, kun matto näkyy palojen välistä.

Hieno perspektiivikuva tilkkutyöstä:

Quilting in Public –päivästä vielä

Helsingin tilkkukilta Syyrinki siis tilkkuili julkisesti lauantaina 15.6.2013. Otin siellä muutaman kuvan, mutta en kehtaa jakaa niitä kenenkään kanssa! Meillä oli erinomainen onni sään suhteen, mutta kirkas auringonpaiste haittasi kännykkäkameraani, eikä se suostunut tarkentamaan oikein mihinkään. Niinpä minulla on kuva esimerkiksi Neulan ja Puikon pienistä kuusikulmioista hänen taitavissa käsissään, mutta kamera on ystävällisesti tarkentanut kuvan ruohikkoon.

Otin myös kuvan tilkkuystävälleni Yukolle antamastani Tilkkusirkus-pussukasta, joka oleili sopuisasti retkituolilla Yukon tekemän hienon kassin vieressä. Kamera oli tarkentanut ties mihin, mutta ei mihinkään kuvassa olevaan.

Äh, olisin halunnut minäkin julkistaa jotain kuvamateriaalia hienosta tapaamisestamme! Sen sijaan suosittelen tutustumaan Kvilttaajan QIP-postaukseen, Marlen postaukseen ihanasta päivästä ja Neulan ja Puikon koko hänen ihanasta viikostaan kertovaan postaukseen. Myös Töölön Tilkkupajan Soile oli paikalla ja kertoi kokemuksistaan tapahtuman sisäänheittäjänä.

Kiitos kaikille QIP-päivässä mukana olleille syyrinkiläisille ja erityisesti "vieraillemme" eli teille, jotka kävitte meitä tervehtimässä!

1 comment:

Kvilttaaja said...

Hei, lisäsin Syyringin etusivulle pienen diashown QuIP päivästä. Siinä on Lean ja Marjan ottamia ja omia kuviani. Oli jo aika vaihtaa tuore diashow sinne. https://sites.google.com/site/syyrinki/

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails