Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2024.

Harjoitusmestari.

Kuva
Onneksi ehdin lopultakin esitellä viimeisimmän valmistuneen tilkkupussukan, jolle annoin nimen Harjoitusmestari. En muista, mistä tällaisen nimen keksin, mutta pussukan eri puolilla olevat, vähän toisenlaiset kuusikulmiokuviot saattoivat vaikuttaa asiaan. Tällä puolella on oikein ompelemani, erilainen kuusikulmiokuvio. Jos haluat väkerrellä samanlaisen, Tilkkuyhdistyksen verkkosivustolta löytyy tekemäni paperiompelukaava.   Kuvio tehdään kahdessa osassa, ja palojen kanssa pitää olla tarkkana. Ensimmäistä kertaa kaavaideaa kokeillessani tein niin perustavanlaatuisen ajatusvirheen, ettei ensimmäisestä kuusikulmiorinkulasta tullut yhtään mitään. Pilalle mennyt kokeiluni pääsi kuitenkin pussukan tälle puolelle: Harjoitusmestari-vetoketjupussukkani on ollut valmis jo useamman viikon, mutta en vain ole saanut kuvatuksi sitä sopivissa olosuhteissa. Tänäänkään sää ei varsinaisesti suosinut, mutta valoa oli sentään sen verran, että kuvista saa käsityksen pussukan värimaailmasta. Ompel...

kaksi uutta pussukkaa ja lupaus tulevasta.

Kuva
Kuvasin tämän uuden Piano-nimisen tilkkupussukan talvisissa olosuhteissa, jotta kuvissa olisi vähän eksotiikkaa. Syksy oli pysynyt pitkään sateisena ja pimeänä! Tällä puolella pussukkaa oli vielä orpoblokkien orpoblokkia mukana – eli tasoitusjäännöstä orpoblokeista kokoamastani tilkkupinnasta. Kaikki käyttöön! Kuten kuvasta näkyy, talvisuutta oli vain ohut kerros. Valo sentään riitti, jotta sain Piano-pussukasta melko aidon väriset kuvat. Tällä toisella puolella on ystävältäni Soilelta saamiani kolmioita. Ja edelleen orpoblokkipinnasta leikkautunutta ylimäärää. Näytän vielä, miten kummallisilta tilkkupinnat näyttivät ennen kuin olin tikannut ne kivasti ja muuttanut ne pussukan muotoisiksi: Muistatteko vielä, mistä tilkkupeitosta tuo alemman kappaleen alareuna on jäänyt yli? No Sokkelo-tilkkupeitosta, jota muistelen yhä hyvillä mielin. Pitäisikö tehdä uusi vastaava..? Hmmm! Valitsin pussukkaan kivan, vaalean ja kissa-aiheisen vuorikankaan. Ja tein Piano-pussukkaan TASKUN! En m...

tehty: käsitöitä myyntitapahtumaan.

Kuva
Tilkkuystäväni Soile oli jokunen viikko sitten keksinyt Lohjalta tapahtuman, johon me voisimme mennä myymään käsitöitämme. Osallistuminen varmistui melkein viime tingassa, ja ahkeroin pari viikkoa saadakseni vielä vähän lisää valmiita mukaani. Ompelin hyväksi havaitsemiani matkalaukun nimilappuja. Niitä valmistui lopulta 36 kappaletta. Myin niistä neljä, joten minulla on hyvä varasto valmiina seuraavaan myyntitapahtumaan (jollaisesta ei ole vielä tietoakaan). En harmittele, sillä niiden ompeleminen on hauskaa ja niitä syntyy melkein kuin liukuhihnalta, kun vain pääsee vähän alkuun. Ompelin mukaan myös neljä uutta tilkkupussukkaa. Tässä ne ovat melkein valmiit – heiltä on vain vain vetoketjun päähän tuleva päättökappale tikkaamatta paikoilleen. Panostin taas ja toteutin jokaiselle juuri sopivan kuusikulmion. Esittelen tänään heistä ensimmäisen, joka sai nimekseen Bahama. Olin päättänyt käyttää harvinaisempaa alkukirjainta ja keksin sitten beellä alkavan, kun pussukan tämä puoli al...

valmis harmaankirjava tilkkupeitto.

Kuva
Ehkä mietitte, mahtaako sellaista ollakaan kuin harmaankirjava? Jos on, niin se näyttää varmaan saman tapaiselta kuin tämä Pimeyden ja valon välissä -tilkkupeittoni: Peittoprojekti oli vähän erikoinen. Päätin blokkimallin sillä perusteella, että pääsisin käyttämään varastossani olevaa, harmaapohjaista ja kukallista kangasta – ja paljon. Muutaman kokeilun jälkeen (voit katsoa kuvat tästä nopeasti valmistunut tilkkupinta -kirjoituksestani ) päädyin heivaamaan kuviolliset neliöt syrjään. En siis käyttänyt tuota kangasta yhtään! Olin myös suunnitellut käyttäväni pinnan keskiosaan vaaleampia neliöitä. Löysin aivan onnenkantamoisena vihoviimeisen palan Tula Pinkin tuplaleveää kangasta, joka jäi tähteeksi Niittykukkaset-tilkkupeiton taustakappaleesta. En ollut muistanut minulla enää sitä olleen, enkä totisesti ollut aikonut käyttää keskiosaan mitään vastaavaa. Mutta kun olin kankaan löytänyt, se tuntui ainoalta mahdolliselta valinnalta. Sain palasta leikattua juuri 16 neliötä, joissa näky...

valmis sinisävyinen tilkkupeitto.

Kuva
Kiirettä on pitänyt, ja silti minulla on muutama valmis työ odottamassa esittelyä täällä blogissa. Aloitan ensiksi valmistuneesta, eli saanko esitellä: Scilla-tilkkupeitto! Scilla on toinen versio aiemmin toteuttamastani Ohituskaista-tilkkupeitosta. Halusin tehdä tästä mallista kaavan, ja siksi muokkasin blokin kokoa ja peiton väritysideaa aiemmasta. Peitto ommellaan paloista, joissa suunnilleen yksivärisen taustakankaan poikki kulkee värikäs tilkkuraita. Raidat kallistelevat oikeaan ja vasempaan, ja valmiissa peitossa suunnat vuorottelevat. Huomasin, että minun oli yllättävän vaikea lajitella blokit luotettavasti oikeaan/vasempaan kallisteleviksi. Jos keskittymiseni herpaantui yhtään, panin helposti blokin väärään pinoon. Tilkkuraitoja oli hauska ommella! Pyrin pitämään raidat suunnilleen yksivärisinä, paitsi sellaisissa, joissa oli vähän kaikkia värejä. Suunnilleen yksiväristen sovittaminen taustapaloihin oli helpompaa kuin tosi moniväristen. Aioin ensin toteuttaa peiton melko ...