kaapin kätköistä.
Torstaina on taas Helsingin tilkkukilta Syyringin kiltailta, ja meillä on teemana "keskeneräiset". Etsin laatikostani kahtakin eri keskeneräistä, joihin kaipaisin valmistumiseen johtavia vinkkejä. Minulla on kesken yksi convergence-pinta Ricky Timsin mukaan, tai siis minulla on pinta valmiina, mutta ei hajuakaan, mitä siitä tekisin. Minulla on toinenkin pinta, eri tekniikalla tehty ja sen kanssa sama vaiva.
No, ei löytynyt kumpaakaan tilkkupintaa. Sen sijaan laatikosta putkahti muutamia villejä hirsimökkiblokkeja, joista neljän elämälle suunnittelen antavani tarkoituksen.
Voisin yhdistää ne pinnaksi näin, vaaleat keskelle:
Tai vaihtoehtoisesti näin, tummat keskelle:
Kumpi on parempi? Joka tapauksessa ajattelin, että syntyneestä pinnasta voisi ommella … arvatkaa mitä?
Löysin samaisesta laatikosta myös tekeleen, joka saa minut suorastaan häpeämään.
Syyrinki järjesti kerran upean ja inspiroivan luovan konekirjonnan kurssin, jolla Maija Brummer kertoi käyttämistään tekniikoista ja neuvoi meitä laatimaan oman pinnan samanlaisella menetelmällä.
Syyrinkiläiset tilkkuystäväni saivat aikaan hienoja/mielenkiintoisia/upeita/kauniita pintoja, mutta minä tein nolon. Ihan kauhean. Asiaan saattaa vaikuttaa, että käytin pinkkiä tylliä, en valkoista, ja pohjakankaana tummaa vihreää.
Ei, ei minulla ole tällaiseen luontaisia kykyjä. Yksi kurssin keskeisistä opetuksista oli, että työn voi pelastaa tilkkuja ja/tai tikkausta lisäämällä, jos se tuntuu olevan epäonnistunut. Minun uskoni vain ei riitä siihen, että lähtisin lisäämään tähän pintaan enää mitään. Hukkaan heitettyä vaivannäköä se vain olisi.
Olin jo heittämässä koko palan pois, kun pysähdyin. (En oikein pysty heittämään mitään ehjää menemään.) Leikkasin pinnasta kaksi siedettävähköä palaa, näin:
Ompelen palojen ympärille kivoja kankaita sen verran, että saan kaksi pussukkapintaa. Minulla on vihreä vetoketjukin jo valmiiksi pussista poimittuna. Vaikka pinnat ovat typerryttävän merkilliset, pussukassa nämä menevät täydestä. Eipä mennyt koko karsea pinta ihan haaskuuseen!
(Eri asia tietysti on, milloin saan aikaiseksi koota pussukkapinnat. Projekteillani on tapana venyä.)
No, ei löytynyt kumpaakaan tilkkupintaa. Sen sijaan laatikosta putkahti muutamia villejä hirsimökkiblokkeja, joista neljän elämälle suunnittelen antavani tarkoituksen.
Voisin yhdistää ne pinnaksi näin, vaaleat keskelle:
Tai vaihtoehtoisesti näin, tummat keskelle:
Kumpi on parempi? Joka tapauksessa ajattelin, että syntyneestä pinnasta voisi ommella … arvatkaa mitä?
Löysin samaisesta laatikosta myös tekeleen, joka saa minut suorastaan häpeämään.
Syyrinki järjesti kerran upean ja inspiroivan luovan konekirjonnan kurssin, jolla Maija Brummer kertoi käyttämistään tekniikoista ja neuvoi meitä laatimaan oman pinnan samanlaisella menetelmällä.
Syyrinkiläiset tilkkuystäväni saivat aikaan hienoja/mielenkiintoisia/upeita/kauniita pintoja, mutta minä tein nolon. Ihan kauhean. Asiaan saattaa vaikuttaa, että käytin pinkkiä tylliä, en valkoista, ja pohjakankaana tummaa vihreää.
Ei, ei minulla ole tällaiseen luontaisia kykyjä. Yksi kurssin keskeisistä opetuksista oli, että työn voi pelastaa tilkkuja ja/tai tikkausta lisäämällä, jos se tuntuu olevan epäonnistunut. Minun uskoni vain ei riitä siihen, että lähtisin lisäämään tähän pintaan enää mitään. Hukkaan heitettyä vaivannäköä se vain olisi.
Olin jo heittämässä koko palan pois, kun pysähdyin. (En oikein pysty heittämään mitään ehjää menemään.) Leikkasin pinnasta kaksi siedettävähköä palaa, näin:
Ompelen palojen ympärille kivoja kankaita sen verran, että saan kaksi pussukkapintaa. Minulla on vihreä vetoketjukin jo valmiiksi pussista poimittuna. Vaikka pinnat ovat typerryttävän merkilliset, pussukassa nämä menevät täydestä. Eipä mennyt koko karsea pinta ihan haaskuuseen!
(Eri asia tietysti on, milloin saan aikaiseksi koota pussukkapinnat. Projekteillani on tapana venyä.)
Kommentit