Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2023.

uusin tilkkupussukka.

Kuva
Eilen oli yön aikana satanut sen verran lunta, että sitä oli jäänyt maahan ja puihin. Ja ulkoportaille. Ensimmäistä kertaa tänä syksynä jouduin lakaisemaan raput ennen kuin pääsin lehdenhakumatkalle aamulla. Eilen ompelin myös valmiiksi pussukan, melko pitkästä aikaa. Noususuhdanne-tilkkupeittoprojektista jäi yli muutamia blokkeja, joita katselin tässä eräänä päivänä. En voinut mitään: oli pakko ommella niitä yhteen ja valmistaa pussukka. Se sai erityisen päivän kunniaksi nimen Ensilumi. Eilen oli koko päivän niin märkää, että otin kuvat vasta tänään. Olin ensin antamassa pussukalleni nimen Lokakuu, mutta tarkistin sentään listoiltani ja niin vain olen yhdeksän vuotta sitten nimennyt jo yhden pussukan niin. Syksy ja syys ovat esiintyneet myös monessa nimessä, mutta sitten joku aivosoluistani päätyi putkauttamaan mieleen syksyn ensimmäisen lumen. Nimi on siinäkin mielessä sopiva, että pussukka on yleisilmeeltään harmahtava, varsinkin kääntöpuolelta. Ensilumelle käy yleensä niin, että

kolme tilkkutyöprojektia.

Kuva
Olen näköjään työskennellyt pari, kolme viikkoa kolmen eri tilkkutyöprojektin parissa - saatuani Amity-kaavan valmiiksi ja siirrettyäni Käpylä-blokit vähäksi aikaa vaihtopenkille. Ensimmäiseksi tartuin työläimpään eli Blue North Strong and Free -blokkimallilla ompelemaani FPP-työhön. Blokkiin tarvittavien palojen leikkaaminen sujuu melko hitaasti ja ompeleminen vielä hitaammin. Lopputulos on kyllä näyttävä: Tässä on blokkiompelun aikaista tilannekuvaa. Leikkuri suihkii tämän tästä. Blokkiin tehdään kolmenlaisia neliöitä, joihin jokaiseen tulee monta palaa. Silitetyt ja tasoitetut palat ommellaan yhteen, jolloin saadaan yksi blokki. Se on aina juhlallinen hetki. Epätasaisuus vaihtuu litteydeksi. Sileistä ja tasaisista blokeista voi sitten koota mallipinnan. Vielä joudun ompelemaan aika monta blokkia! Mutta eihän näitä blokkeja oikein jaksa kovin monta tehdä peräkkäin. On pakko siirtyä johonkin helpompaan välillä. Tällä kertaa lähdin kokeilemaan, millaisia kuusikulmiokuvioita saisi

Uusin Tilkunviilaaja-kaava Amity! Latest Tilkunviilaaja pattern: Amity!

Kuva
Ompelin ensimmäisen version Amity-tyyppisestä tilkkupeitosta vuonna 2012 ymmärrettyäni, että peiton saa valmiiksi nopeammin, kun blokit ovat isoja. Amityn isot blokit perustuvatkin kymmenen tuuman neliöihin. Halusin blokkeihin mukaan myös jäännöspaloja eli pikkutilkkuja eli resursseja, koska en uskonut pelkistä isoista neliöistä syntyvän tarpeeksi mielenkiintoista pintaa. My original idea for the Amity type quilt in 2012 came from understanding that it will be faster to sew a quilt if the blocks are large. The big blocks are based on 10-inch squares. Because big squares would not have been interesting enough on their own, I added a scrappy strip to most of them – but not to all of them. Ensimmäisen peiton jälkeen olen tehnyt kaksi muuta, jotka ovat onnistuneet ensimmäistä versiotakin paremmin. After the first quilt, I made two more using the same block idea. They came out even better than the first one. Uudessa kaavassani kerrotaan yksityiskohtaisesti, miten ompelet neutraalin värisen