Tilkunviilaaja

Olen toistaiseksi tuhlannut vuoden 2012 viimeisen päivän kaikkeen muuhun kuin tilkkuilemiseen! Olen vähän siivoillut, lueskellut, oleillut, laitellut ruokaa, syönyt, … Enkä tiedä, ehdinkö tehdä yhtäkään ommelta illan aikana. Tilkkusaamattomalle itselleni lohdutukseksi teen nyt tilkkuvuoden yhteenvedon. Vuoden pinnistys Olin viime vuonna – siis vuonna 2011 – sika-aikaansaava. Ärsyttävää lukea jälkikäteen, miten viime vuoden viimeisessä postauksessa (vaatimattomasti) ilmoitin tehneeni esimerkiksi 45 vetoketjupussukkaa ja 14 tilkkulaukkua. Tänä vuonna en yltänyt lähellekään näitä lukuja, mutta no, aika paljon sentään sain aikaiseksi: yhteensä 33 ompelutyötä  13 pussukkaa  5 tilkkulaukkua  6 tilkkupeittoa, joista yksi tosin oli nuken- ja yksi vauvanpeitto  2 seinävaatetta tilkuista. Vuoden onnistuminen Olen kahden vaiheilla, mutta valitsen kuitenkin tämän vuoden onnistuneimmaksi työkseni Miehelle kokoamani kitaratyön. Neliöiden ompeleminen kiinni toisiinsa ei ole vaati

Seuraa historiallinen katsaus. Olen kertonutkin jossain vaiheessa, että pääsin kunnolla tilkkulaukkujen vauhtiin, kun satuin ostamaan japanilaisen tilkkulaukkukirjan (Everyday bag for everybody - kirjassa ei kyllä ollut muuta englanninkielistä kuin nimi), jossa oli kunnon kuvaohjeet mittoineen ja jopa kaavat. Ompelin ensin muutaman laukun täysin jäännöskankaista. Ihan totta, löysin kellarin säilytyslaatikoista kankaita, jotka olivat jääneet yli 1990-luvulla ompelemistani paidoista ja muista ompeluksistani. Kasseista tuli kivan näköisiä ja vielä kivampia niistä rupesi tulemaan, kun lähdin soveltamaan niihin oikeita tilkkupintoja. Halusin päästä mahdollisimman helpolla, joten laukuissani ei ollut vetoketjua eikä edes nappikiinnitystä. (Sittemmin olen kuunnellut asiakkaitani. Pikkulaukussakin on hyvä olla edes nappi ja lenksu.) Tytär valitsi yhteen laukkuun kankaat, ja tein tällaisen kukallisen ruudullisen pikkulaukun: Tästä näkee, millainen laukun muotoiltu pohja on: La

Kitara-aiheinen tilkkutyö pitäisi saattaa valmiiksi asti, jotta sen voisi ripustaa seinälle (ja jotta se olisi valmis), mutta ei jaksa. Sen sijaan tein viikonloppuna jouluaiheisia lasinalusia ja Soilen kanssa Tilkkupajan ompeluseurassamme tekemieni kahden tilkkupinnan kaveriksi tällä viikolla neljä muuta pintaa. Ensimmäiseen pintaan valitsin inspiraatiokankaaksi viininpunasävyisen tilkun. Löysin myös 80-lukumaisen kankaanpalan ja pöydälleni kertyneestä kasasta vielä farkkutilkun. Muut kankaat tähän settiin löytyivät jäännöspalalaatikosta. Toiseen pintaan valitsin ensin kaksi ruskeaa tilkkua, jotka puolitin vinolla leikkausviivalla ja ompelin yhteen (pinnan tummimman ruskean vieressä olevat kuviotilkut). Tasoitin kummallisen muotoiseksi jääneet palat tummanruskealla palalla (jäänyt pöydälle kitaratyöstä) ja lähdin sitten kasvattamaan pintaa lasinalusia varten leikkaamallani kullanhohtoisella kaitaleella. Loput kankaat otin esiin jäännöspalalaatikosta ihan vain fiiliks

Nyt sain valmiiksi oikeaoppisen ”Jotain valmiiksi joka kuukausi” –hössötysjutun ( Maikin tilkut –blogissa aloitetun hössötyksen)! Elokuun valmis! Käytin kaaauan aikaa sitten tekemäni musta-valkosävyiset tilkkurivit laukkuun, joka valmistui vihdoinkin eilen. Valmis Piruetti-tilkkulaukku edestä: Samainen vetoketjulaukku ”takaa”: Ehkä ihmetyttää, miksi laukulla on tällainen pyöreämuotoinen nimi, vaikka se rakentuu ryhdikkäistä suorakaiteista ja kaitaleista. No, laukun vuorikankaassa tanssahtelee ballerinoja, ja tilkkupinnan konetikkaukset muistuttavat myös piruetti- tai tanssikuvioita, jos oikein venyttää mielikuvitusta. Vuorikankaasta saattaa saada jonkunlaisen käsityksen tuosta kuvasta. Tässä kuvassa taas näkyy, miten tällä kertaa rakensin vetoketjulipareen tilkuista: Ei pöllömmän näköinen! Eikä ollut yhtään sen vaikeampi saada vetoketjua kiinnitetyksi lipareeseen suorassa, eli voin koota lipareen osista toistekin. Tässä näkyy taas se kauan sitten koottu tilkk

Aloitin peitteen tekemisen tänä vuonna, joten tämä ei ole aivan oikeaoppinen ”Jotain valmiiksi joka kuukausi” –hössötysjuttu Maikin Tilkut -blogin tapaan, mutta valmis tämä kuitenkin on, elokuussa. Jäätelökesä-tilkkupeiton koko: Leveys 145 cm  Korkeus 200 cm.  Tilkkupeitto on toteutettu kotoa löytyneistä kankaista (kangasvarastosta, stash). Vaaleat välikaitaleet leikattu Turun Kontti-kirppikseltä parilla eurolla ostetusta (vintage-)pussilakanasta. Upeat köynnöskiehkuratikkaukset (jotka erottuvat ehkä selvemmin edellisessä postauksessani olevassa kuvassa) toteutti Töölön Tilkkupajan Soile. Suoralta näyttää! (Kerroin edellisessä postauksessani peiton tasaamisesta kanttausta varten.) Peiton taustakankaana käytetty Äidiltä saatua (vintage-)pussilakanaa, johon on lisätty kissa-tiikerikangasraita, kankaat omasta varastosta (stash). Peitto on siis oikeaoppinen scrap quilt. Kanttauksiin leikkasin täysvinoa kaitaletta Amy Butlerin iki-ihanasta kankaasta ja silitin

Valmistin Maikin tilkkujen ”Jotain valmiiksi joka kuukausi” –hössötyksen hengessä lasinaluset, jotka aloitin viime vuoden puolella aikoen tehdä setin itselleni. Tässä siis Midinetti-lasinaluset:   Kankaan ostin Syyringin kiltaillassa vierailleelta Tilkkutarhan Minnalta. Tein itselleni jo yhden samanlaisen setin, mutta sisareni ostikin ne. En pitänyt näitäkään itse, vaan vein ne tuliaisiksi ulkomaiselle ystävälleni. Kangasta sentään on vielä. Ehkä voin omia seuraavan sarjan.

Ensin vähän ruusukuviointia eli Tilkunviilaajan heinäkuun kalenterikuva: ”Mä sulle luvannut en ruusutarhaa” –vetoketjupussukka.   Sitten pioneja ja lootuskukka: Kuvassa siis vastikään valmistunut Lootuskukka-pannulappu. Tämä on tarkkaan ottaen siis heinäkuun valmis Maikin tilkkujen ”Jotain valmiiksi joka kuukausi” –hössötyksen tiimoilta. (Kesäkuussa ei valmistunut yksikään kauan kesken ollut työ, mutta sain sentään valmiiksi Iik! Hiiriä! –vetoketjupussukan.) Lootuskukka on jo kolmas tähtitaittelutekniikalla valmistamani pannulappu. Tähtitaitteluun on englanninkielinen tutoriaali täällä. Valmistaminen näyttää perin monimutkaiselta, mutta todellisuudessa se on aika yksinkertaista, joskin tarkkana täytyy olla. Etsin huolittelukaitaleeksi sopivaa kangasta pitkään ja lopulta tyydyin leikkaamaan kaitaleet triojäätelön näköisen tilkkupeiton takakappalekankaasta eli entisestä pussilakanasta. Ompelin 3,5-senttisen kaitaleen ensin pannulapun kääntöpuolelle, käänsin reunan

Kävin eilen Töölön Tilkkupajassa noutamassa tikkauspalveluun jättämäni, triojäätelöstä muistuttavan tilkkutyön. Ta-daa! Tässä valmiiksi tikattu peitto Gammillin longarm-tikkauskoneen tukeilla: Lähikuvaa tikkauksista: Tilkkupinta on nyt i-ha-na! Tikkauskuvio erottuu juuri sopivasti ja pinta on tasaisesti juuri sopivin välimatkoin tikattu. Peite on taipuisan ja pehmeän tuntuinen. Mahtava! Tikkauspalvelu oli minulle hyvä valinta erityisesti kahdesta syystä: Sain peitteeseen tikkauskuvion, jota en olisi mitenkään pystynyt toteuttamaan itse, tavallisena vapaalla konetikkauksella.  Peitteen tikkaamiseen olisi minulta joka tapauksessa kulunut paljon aikaa, jonka käytän mieluummin muihin tilkkutyöpuuhiin.  Jälkimmäinen syy on erityisen painava. Olen huomannut, että varsinkin isojen töiden tikkaaminen alkaa melko pian tuntua pakkopullalta, kun tikkaaminen on aina vain ja aina vain kesken. Kuten varmaan suurimmalla osalla harrastajatilkkuajista, minulla on tietenkin vain yksi

On outoa, että toisaalta odotan työpäivän päättymistä ja sitä, että pääsisin ompelusteni ääreen, mutta toisaalta sinne päästyäni löydän itseni tekemästä aivan kaikkea muuta. Surffaan blogosfäärissä ja katselen muiden tekemiä tilkkutöitä hieman (oikeasti, hyvin hyvin vähän, mutta silti) kadehtien. Haloo! Osaisin tehdä kaikenlaisia tilkkukuvioita, jos ryhtyisin. En vielä, vaan katson kadehdittavia tilkkutöitä vielä tästä blogista. Ja tästä. Ja tästä… Luen vähän. Kas, olenkin uppoutunut kirjaan, onko kello jo noin paljon. Tässä on kyllä jännittävä kohta meneillään, luen vielä pari sivua. Tai parikymmentä sivua. Hohhoijaa, nyt jäännöspalalaatikko kutsuu. Tosin olen ollut täällä yksikseni aika pitkään: mitähän perheenjäsenille kuuluu? Menenpä katsomaan heitä ja vaihdan pari sanaa. Matkalla sinne voin toki täyttää ja käynnistää pesukoneen. Niin, ja nyt kun olen täällä keittiössä, täytän ja käynnistän tiskikoneen. Voi voi, roskis on täynnä, käynpä viemässä sen. Mutta kesäkukathan ovat

Tytär kehotti ompelemaan jokin aika sitten aloittamani vetoketjulaukun valmiiksi, jotta ”saisin välillä tehdyksi jotain kiinnostavaakin”. Laukku oli saavuttanut kohokohdan eli siitä näkyi, millainen se olisi valmiina. Laukkuja ommellessa jännittävin vaihe on aina se, kun muotoonsa ommellun laukkuaihion voi kääntää oikein päin ja ensimmäisen kerran näkee, millainen laukku on kolmiulotteisena. Sitä kohti on kiinnostavinta pyrkiä ja sen jälkeen tekovaiheet ovat vähemmän innostavia. Kivoja kyllä, mutta eivät yhtä hauskoja. Vetoketjulaukun ompeluohje löytyy blogistani täältä. Erityisesti kynnys korottuu, ellen vielä ole valinnut laukkuun vetoketjulipareen ja sankojen kankaita. Hyvä tekemisen meininki keskeytyy, joskus pidemmäksi aikaa. Tähän laukkuun en ollut vielä valinnut lipare- ja sankakangasta. Liparekangas löytyi aika helposti. Ompelin ja vanutikkasin liparekappaleet ja mallasin, sopiihan kuosi myös vetoketjuun: Ompelin vetokejun tällä kertaa niin, että vedin asettui hu

Sumeat ja rakeiset kuvat Kukkea-seinävaatteesta jäivät harmittamaan sen verran, että noukin työn seinältä mukaani vielä kerran ja menin eiliseen auringonpaisteiseen iltaan kuvaamaan työtä. Ensimmäiseksi asettelin sen ikivanhalle puutarhakeinullemme: Kuvassa vasemmalla kuvaajan varjo, eli tekijä on mukana kuvassa! Otin kuvan Kukkeasta myös puutarhapenkillä, pyykkinarulle aseteltuna ja betoniportaille levitettynä. Kaikissa työ oli paljon enemmän edukseen kuin ”virallisessa potretissaan” tässä postauksessa. Mutta mitä niitä tähän julkaisemaan, koska tästäkin kuvasta näkee entistä paljon paremmin, millainen työ oikeasti on. iPad-laukku on melkein valmis Kova väite, mutta tässä on todiste: Ensimmäiseen blokkiin ommeltu ja leikattu osat. Mitoitin laukun, tai oikeastaan omastani ei ole niinkään tulossa laukku kuin kotelo. Sitten rupesin keräämään laukkuuni tilkkupintaa. Ensimmäinen idea pinnan kuviointiin olivat tällaiset tähdet, ja kelpuutin idean saman tien. Minulla tait

Tein eilen jotain harvinaista, eli lyhennystyön perheen ulkopuoliselle henkilölle. Työkaveri pyysi hellyttävän varovaisesti, voisinko lyhentää ja kaventaa hänen pöytäliinansa. Yllätyin vähän, että suostuin. Ehkä suhtauduin myönteisesti, koska liina oli mielestäni niin nätti. Suoraviivainen juttuhan tällainen on, ja minua helpotti entisestään se, että koneessa sattui valmiiksi olemaan sopivan väriset langat. Valmistaja oli käyttänyt vaaleaa liilaa lankaa, mutta pinkki sopi liinaan ihan yhtä hyvin. Päärmeet eivät juuri eroa toisistaan, onneksi: Nyt minulla on soirot Pentikin pöytäliinakangasta, sillä sain kavennetut osuudet osana työpalkkiota. Kukkea Hahaa, sain eilen ommelluksi Kukkea-seinävaatteen taustalle sekä nimilapun että ripustuskujan! Työ oli valmis juuri sopivasti eilisen Barcelona-Chelsea-matsin puoliajalla. Nostin ”Joulupalloilua”-työn seinältä, siirsin siinä olleen ripustuskepin tähän ja ripustin työn samaan naulaan: Jotenkin se näyttäisi olevan vähän liian