Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2024.

tilkkupussukka keväisessä puutarhassa.

Kuva
Monen monituisen harmaan päivän jälkeen koitti yksi aurinkoinen aamu, ja tajusin lähteä saman tien ulos kuvaamaan uusinta tilkkupussukkaani. Hyvä olikin, että lähdin, sillä kohta aurinko ei enää paistanutkaan. Esittelen siis Lyyra-tilkkupussukan keväisessä puutarhassa, kas näin: Tilkkupinnassa on monta palaa kivoista aarrelaatikoista, jotka sain tilkkuystävältäni Marjalta vähän aikaa sitten. Totta kai myös omia tilkkuja pääsi mukaan! Jäännöspalat eli resurssit ovat sillä tavoin ystävällisiä, että ne sopivat vieraampaankin seuraan. Kuva vetoketjupussukan tekovaiheesta: Tykkään eniten valmistaa pussukat Noodleheadin Open Wide Zippered Pouch -ohjeella. Minä en kyllä mittaa pussukkapalojani etukäteen, vaan katson, millaisia niistä tulee ja etsin sitten varastoistani sopivan mittaisen vetoketjun. Nykyään vetoketjuvarastoni on melko hyvä. Lähes aina löydän väreiltään sopivan, joka on myös riittävän pitkä. Lyyra-vetoketjupussukan toisella puolella on paloja, jotka jäivät yli Naapurisopu

Tilkkuilija: näin vältät 11 värikriisiä

Kuva
Jos olet harrastanut tilkkutyötä vähänkään pidempään, olet todennäköisesti kohdannut värikriisin ainakin kerran. Kehitin nopeasti yksitoista kriisitilannetta ja ehdotan helppoja tapoja joko välttää kriisi kokonaan tai selvitä siitä kolhuitta. Nytpä tahdon olla ma, värikriisiesi pelastaja! Värikriisi 1: Epäonnistunut kontrasti. Onnistuneessa tilkkutyössä kontrasti on kohdallaan. Vaikka ihmiset arvioivat tilkkutöitä väreihin liittyvin sanoin, niin useimmiten kyse on kontrastista. Erityisesti vierekkäin olevien tilkkujen välillä pitää olla kontrastia, jotta niiden värit eivät sulaudu kauempaa katsottuna samaksi. Olen näyttänyt Arvoitus-tilkkupeiton kuvia monta kertaa, koska siitä näkyy erinomaisesti, millainen kontrastin pitäisi olla ja miltä näyttää, kun kontrasti puuttuu. Saatat tietysti tavoitella vähäkontrastista pintaa. Silloin kannattaa muistaa, ettei eri värienkään välille synny häiritsevää kontrastia, kun tilkkujen tummuusaste on suunnilleen sama. Värikriisi 2: Kalliit virheet.

Ohituskaista-tilkkupeitto valmis!

Kuva
Tilkkusilppurivejä ja suorakaiteita sopivasti yhdistelemällä syntyy kiva tilkkublokki. Ryhdyin puuhaan joulukuun alussa 2023, ja jo tammikuun lopulla 2024 pääsin valokuvaamaan valmiin tilkkupinnan. Projektissa oli monenlaista välietappia, joista kerroin laajasti sanoin ja kuvin kirjoituksessani "tilkkuriveistä tilkkublokkeja". Koska tilkkupinta oli peittokokoinen, toimitin sen tietysti luottotikkaajalleni Soilelle Töölön Tilkkupajaan. Hän pyöritteli pintaan ihanat kiehkurat! Levitin kanttaamattoman peiton viipymättä sängylle, jotta sain siitä käsityksen. Tilkkupintahan jalostuu aivan eri tasoiseksi, kun sen tikkaa nätisti. Seuraavaksi pääsin miettimään tulevalle peitolleni nimeä. Tarvitsen nimen, jotta voin valmistaa peittoon nimilapun, jonka kiinnitän ennen kanttaamista. Vähintään yksi nimilapun reunoista jää aina reunakantin alle, jolloin sitä on hankala irrottaa huomaamattomasti. Vorojen varalta! (Ihan kuin varkaat tosissaan vaanisivat tilkkupeittojani! Ainakaan sellaise