Tilkunviilaaja

Jos olet harrastanut tilkkutyötä vähänkään pidempään, olet todennäköisesti kohdannut värikriisin ainakin kerran. Kehitin nopeasti yksitoista kriisitilannetta ja ehdotan helppoja tapoja joko välttää kriisi kokonaan tai selvitä siitä kolhuitta. Nytpä tahdon olla ma, värikriisiesi pelastaja! Värikriisi 1: Epäonnistunut kontrasti. Onnistuneessa tilkkutyössä kontrasti on kohdallaan. Vaikka ihmiset arvioivat tilkkutöitä väreihin liittyvin sanoin, niin useimmiten kyse on kontrastista. Erityisesti vierekkäin olevien tilkkujen välillä pitää olla kontrastia, jotta niiden värit eivät sulaudu kauempaa katsottuna samaksi. Olen näyttänyt Arvoitus-tilkkupeiton kuvia monta kertaa, koska siitä näkyy erinomaisesti, millainen kontrastin pitäisi olla ja miltä näyttää, kun kontrasti puuttuu. Saatat tietysti tavoitella vähäkontrastista pintaa. Silloin kannattaa muistaa, ettei eri värienkään välille synny häiritsevää kontrastia, kun tilkkujen tummuusaste on suunnilleen sama. Värikriisi 2: Kalliit virheet.

Tilkkusilppurivejä ja suorakaiteita sopivasti yhdistelemällä syntyy kiva tilkkublokki. Ryhdyin puuhaan joulukuun alussa 2023, ja jo tammikuun lopulla 2024 pääsin valokuvaamaan valmiin tilkkupinnan. Projektissa oli monenlaista välietappia, joista kerroin laajasti sanoin ja kuvin kirjoituksessani "tilkkuriveistä tilkkublokkeja". Koska tilkkupinta oli peittokokoinen, toimitin sen tietysti luottotikkaajalleni Soilelle Töölön Tilkkupajaan. Hän pyöritteli pintaan ihanat kiehkurat! Levitin kanttaamattoman peiton viipymättä sängylle, jotta sain siitä käsityksen. Tilkkupintahan jalostuu aivan eri tasoiseksi, kun sen tikkaa nätisti. Seuraavaksi pääsin miettimään tulevalle peitolleni nimeä. Tarvitsen nimen, jotta voin valmistaa peittoon nimilapun, jonka kiinnitän ennen kanttaamista. Vähintään yksi nimilapun reunoista jää aina reunakantin alle, jolloin sitä on hankala irrottaa huomaamattomasti. Vorojen varalta! (Ihan kuin varkaat tosissaan vaanisivat tilkkupeittojani! Ainakaan sellaise

Sain kuin sainkin valmiiksi kuusikulmioista kokoamani tilkkupeiton vielä tämän vuoden puolella! Säät eivät ole suosineet tilkkutyövalokuvausta, mutta eilen sain otetuksi yhden, melko aidon värisen kuvan Sixten-tilkkupeitostani. Kehitin mallin, koska halusin käyttää kolmioviivaintani, joka oli ollut miltei käyttämättömänä ostopäivästä asti. Sixten on ilmestymässä myös kaavan muodossa. Jos siis haluat toteuttaa modernilta näyttävän, värikkään kuusikulmiopeiton, tarkkaile tätä kanavaa! Tilkkupinta on hauska ja joutuisa ommella! Itse leikkasin ensimmäiset palat syyskuun viimeisinä päivinä ja noin kuukauden kuluttua ompelin viimeisen sauman tilkkupintaan. Ja käyn sentään kokopäivätöissäkin. Sixten-tilkkupeittoon menee aika tavalla kangasta, ja paras vaikutelma syntyy, kun kuusikulmiot ompelee useammasta eri kuosia olevasta kolmiosta, jotka kuitenkin ovat suunnilleen samaa väriä ja tummuusastetta. Sixten on kooltaan noin 186 cm x 223 cm (73” x 88”). Valitsin peittoon mustavalkoraidall

Jouluaatto! Säästin tähän luukkuun todellisen aarteen – Dick Francisin kirjan Perintö. Perintö on yksi parhaista Dick Francis -romaaneista, ellei paras. Miettikää nyt kirjan ensimmäisiä virkkeitä: "I inherited my brother's life. Inherited his desk, his business, his gadgets, his enemies, his horses and his mistress. I inherited my brother's life and it nearly killed me." Oma suomennokseni: ”Perin veljeni elämän. Perin hänen työpöytänsä, hänen yrityksensä, hänen vempaimensa, hänen vihollisensa, hänen hevosensa ja hänen rakastajattarensa. Perin veljeni elämän ja siksi melkein menetin henkeni.” Pystyn arvioimaan kirjan paremmuutta, sillä olen lukenut kaikki Francisin kirjat – osan jopa kolme tai neljä tai viisi kertaa. Olen Dick Francis -kirjojen asiantuntija (haha)! Perintöön liittyvää tilkkutyötä en pysty esittelemään. Kirjan alkukielinen nimi ”Straight” eli suora ei osunut sekään yhteenkään työhön, mutta mutkan kautta löytyi sopiva edustaja, nimittäin Sokkelo-tilkk

Aatonaaton luukusta hohtaa Sujata Masseyn kirjoittama Satapurin jalokivi. Olen tykännyt Sujata Masseyn Rei Shimura -sarjasta, mutta toisaalta harmitellut päähenkilön nössöyttä ihmissuhteissaan. Intialainen Perveen Mistry vaikuttaa vähemmän turhauttavalta hahmolta. Satapurin jalokiven lukija kokee seikkailun matkatessaan 1930-luvun Intiaan. Ainakin minusta kaikki tuntui niin todelliselta, että oli kuin olisin ratkonut mysteeriä yhdessä Perveen Mistryn kanssa. Ihana kirja! Tähän kirjaan liittyy selkeä muisto. Kävin korona-aikaan kirjastossa ja hämmästyin kovasti, kun en päässyt lainaustiskejä edemmäs! Virkailija halusi olla avuksi ja kysyi, voisiko noutaa minulle haluamani kirjan. Hän taisi hämmästyä, kun pyysin häntä tuomaan kymmenkunta englanninkielistä kirjaa, vaikka dekkareita ja jännitystä. Ei väliä, kuka on kirjoittanut. Virkailijan poissa ollessa vilkaisin sallitulla alueella ollutta ”tänään tarjolla” -hyllyä ja löysin ihmeekseni juuri tämän Satapurin jalokivi -kirjan, joka oli

Joulu on lähellä, ja tänään tutustutan teidät Ruth Rendellin romaaniin ”No Man’s Nightingale,” jota ei ole suomennettu. Kirja oli perinteinen salapoliisiromaani – ja ei ollut. Rikostarkastaja Wexford on jo eläkkeellä ja päättää tutkia tarkemmin naispapin kuolemaa, vaikka poliisin mielestä murhaaja on jo selvillä. Hän tutkii tapausta yksityishenkilönä, saa selville totuuden uhrista ja lopulta myös murhasta. Jotkut kirjailijat osaavat asettaa sanansa niin, että lukukokemuksesta tulee miellyttävä, ja jotkut kertovat sen lisäksi mielenkiintoisen tarinan. Ruth Rendell osasi taidon. Tämä kirja oli jälleen yksi niistä, joiden olisin halunnut jatkuvan ainiaan (mutta silti paloin halusta tietää, kuka oli syyllinen). Nyt on mailin mittainen aasinsilta tässä. Olin heinäkuussa listannut kirjat ja keksinyt niihin sopivat tilkkutyöt, mutta jo elokuussa näiden kahden välinen looginen yhteys oli unohtunut. Mitä mahdoin ajatella?! En keksi muuta yhteyttä kuin sanan yö (vaikka ”nightingale” onkin suo

Tänään esittelen satukirjan. Philip Pullman muodisti Grimmin sadut meille 2020-luvun eläville sopiviksi kirjoittamalla ne nykyenglanniksi. Kirjaa ei ole suomennettu. Huh huh! Jäin koukkuun lukiessani näitä satuja. Luin yhden ja yhtäkkiä huomasin lukeneenikin monta. Pullman oli lisännyt kommenttinsa joka sadun jälkeen, ja ne kuulostivat siltä kuin hän olisi puhunut suoraan minulle. Moderni kieliasu sai miettimään tarinoita tarkemmin. Totta kai moni satu oli tuttu lapsuudesta. Mutta miksi en yhtään ihmetellyt sitä, että isä kuningas kohteli tytärtään prinsessaa kovin julmasti?! Tai että myllärin kaunis tytär suostui ilomielin häntä vaikeilla tehtävillä koetelleen kuninkaan puolisoksi ja rakastuikin vielä? Osaa kirjan saduista ei voinut nauramatta lukea, osa tuntui kauheilta. Luettiinko tällaisia juttuja todella lapsille? Siirryn Grimmin saduista lempeämpään maailmaan eli Hanhiemon tarinoihin. Olen nimennyt yhden tilkkutyöni niin, vaikka se kirja ei ollut lempparini. Kun olin pieni, min