Tilkunviilaaja

Sunnuntaina sain selville, miten nopeasti pystyn ompelemaan tilkkupussukan, kun lähtötilanteena on vain kasa tilkkuja. Vastaus: hitaasti. Minulla meni uusimman, Sydänkäpy-nimisen tilkkupussukan ompelemiseen koko päivä. Ainoa valmistusprosessin aikainen kuva on tämä, johon olin saanut tilkkupinnat jo valmiiksi. Tätä ennen olin leikannut punaisista jäännöspaloista 2,5 sentin kaitaleita, jotka olin yhdistänyt toisiinsa tilkkulasagne-menetelmällä. Lisäksi olin ommellut pienistä, punasävyisistä paloista toisenlaista tilkkupintaa. Kaikki kappaleet sovittelin keskenään muutamia aputilkkuja hyödyntäen. Asettelin palat tikkausvanupalalle, lisäsin alimmaksi vielä palan hiutunutta pussilakanakangasta ja aloin tikata. Tällä kertaa en käyttänytkään tutuksi tullutta spiraalitikkausta sellaisenaan, vaan ompelin kulmikkaan spiraalin – jos sellainen yleensä on olemassa. Kuvio erottuu ehkä parhaiten tästä kuvasta: Aloitin kulmikkaan spiraalini keskeltä. Piirsin haihtuvalla tussilla tuu

Sain juuri valmiiksi vuoden ensimmäisen vetoketjulaukun, jolle annoin nimeksi Idänsinililja. Esittelen kirjoituksessani paitsi laukun, myös sen moninaisia tekovaiheita. Taustatutkimus paljasti, että olin marraskuussa 2018 valmistanut kaksi laukkukokoista tilkkupintaa ja silittänyt ne kiinni tukihuopaan. Pari päivää sitten tekemäni havainnon perusteella pystyin sherlockholmesmaisesti päättelemään, että olin siirtänyt palat makuuhuoneen tuolin käsinojalle ”odottamaan tikkaamista”. Ehkä minun piti tikata ne miltei saman tien, mutta tuokiohan (viisi kuukautta) siinä kului. Löysin palat tuolin käsinojalta luvattoman monen vaatekappaleen alta pari päivää sitten ja hämmästytin itseäni ryhtymällä saman tien tikkaamaan niitä. Kuvassa on toinen kappale, johon olen jo tikannut vähän: Ja hieman lähempää: Olen vähän ylpeä terälehtimäisistä tikkauksistani. a) Koska keksin tikata tuollaista kuviota ja b) koska tikkaukset tulivat tosi siistit. Tässä valmiiksi tikkaamani laukkukappal

Vaikka pikkuneliöprojektini värimaailmaa voisi luonnehtia perinteiseksi, niin minulle se on ollut matka vierauteen. Ainoastaan pienet, pinkit kulmaneliöt ovat väriltään minulle tuttuja ja turvallisia. Niitä leikatessani olen myös askarrellut paloja minulle tavanomaisempaan projektiin. Ompelen tilkkupeittoa, johon tulee uusia Tula Pinkin Pinkerville-sarjan kankaita. Koska osa niistä on isokuvioisia, halusin etsiä blokkimallin, johon tulisi iso neliöosuus. Yksisarviskankaalle sopivan kokoista blokkimallia ei vain löytynyt, joten päädyin etsiskelemään vain kiinnostavan näköistä blokkia, jonka voisin luontevasti yhdistellä yhtä kangasta olevien neliöiden kanssa. Päädyin neljän hirsimökkitekniikalla toteutettavan neliön yhdistelmään: Kuvassa pohdin vielä, trimmaisinko palan neliöviivaimeni kokoiseksi. Erittäin lyhyen miettimistauon jälkeen päätin trimmata, sillä neliöviivaimen avulla voisin helpoimmin leikata myös yksisarviskankaista neliöt – muuten olisin joutunut käsipelillä mi

Kerroin helmikuussa, että ystävällinen ja antelias Instagram-kontaktini Sigrid lähetti minulle karkkilaatikollisen pieniä neliötilkkuja. Tutkin niitä lähemmin ja huomasin, että suurin osa oli maanläheisiä värejä. Aika vierasta maailmaa minulle, mutta päätin silti astua mukavuusalueeni ulkopuolelle. Jouduin kauan miettimään, mitä tekisin hänen tilkuistaan. Ne olivat noin 5 cm x 5 cm tai noin kahden tuuman neliöitä – en ole aivan varma, kumpia. Käytän omaan pikkuneliöprojektiini 4 cm x 4 cm neliöitä, joten joutuisin trimmaamaan hänen neliöitään aika paljon. Siksi halusin löytää projektin, johon voisin käyttää juuri tuon kokoisia tilkkuja. Lopulta löysin idean – ompelisin neljän neliön blokkeja, joiden kahteen kulmaan lisäisin pienen värikolmion: Sain tämän idean Kaffe Fassettin Moody Blues -mallista. Hän on käyttänyt aika tavalla isompia neliöitä, mutta toisaalta kirjan ohje oli luvattoman monimutkainen! Onkohan tekijä todella toteuttanut blokit niin työläästi?! Järjestel

Esittelen uusimman tilkkupussukkani, jolle annoin nimeksi Kurkkaus. Nimi tuli etsimättä mieleen katsellessani tämän puolen puolikasta kissaa. Sehän istuu ilmiselvästi oven raossa tai ikkunalaudalla puolittain verhon takana ja kurkkailee sieltä. Rupesin ompelemaan tätä saatuani kevätkukkani valmiiksi. Kun on tehnyt tarkkaa ja säännöllistä aikansa, tekee mieli välillä vain pistellä menemään, ja tällainen silpputyö on juuri sopivan vapaata. Tikkasin suoria ja kaaria. Takana on ohut vanu ja pala vanhaa pussilakanaa. Matalalla ollut aurinko piirsi spiraalieni viivat hyvin näkyviin: Siistiksi leikkaamani pussukkapinnat ja niitä täydellisesti komppaava, herkullisen pinkki vetoketju: Kurkkaus-tilkkupussukka valmistui illansuussa, joten sen valmistujaiskuvissa on auringonlaskun kajoa. Kokeilin myös erilaista kuvakulmaa. Olen nähnyt, että jotkut pitävät tavaraa kädessään ja ottavat siitä kuvan. En ole vakuuttunut taidoistani! Tai sitten kännykkäkameraani on vain vaik

Olen tänä vuonna saanut valmiiksi toisenkin seinätekstiilin, jolle annoin nimen Ympyrän neliöinti. Tällainen se oli valmiina: Seinätekstiilini oli haastetyö, jonka Pirjo Ihalainen Tilkkuyhdistyksen väistyvänä puheenjohtajana kehitti hallituksen jäsenille. Hän antoi kaikille palan paksua tikkausvanua, jota piti käyttää työssä jotenkin. Työn teemana oli ”Kankaan päät,” koska valmiit työt tulisivat näytteille Kankaanpään tilkkupäiville. Kun tekemiselle on paljon aikaa – niin kuin tässä oli – puuhaan ei tule ryhdyttyä. Minä tyrkkäsin vanupalan kangaskaappiini ajatellen, että sieltä sen varmasti löydän sitten kun on hyvä aika aloittaa työ. Vanu löytyi sieltä, aivan oikein, mutta vähän liian aikaisin! Se osui käteen etsiessäni paksumpaa vanua joululahjaksi ompelemiini pannulappuihin. Muistan lyhyesti ihmetelleeni, miksi vanupala oli kaapissa, mutta reippaasti siihen silti tartuin ja leikkasin palat sydämenmuotoiseen pannulappuun. Helmikuun alkupuolella Kankaan päät muistuivat mie