Tilkunviilaaja

Ompelin valmiiksi vetoketjupussukan tilkuista. Rakensin tilkkupinnan jäännöspaloistani ja valitsin tähän vaaleimpia ja herkimpiä palojani. Löysin myös yhdellä tilkkukilta Syyringin järjestämällä kangasmanipulaatiokurssilla tekemäni ryppysyherön, joka sopi tilkkujen joukkoon erinomaisesti. Annoin pussukalle nimeksi ”Hempeät leidit”. Löysin nimittäin muotipiirroksia esittävät kangastilkut, yhden pussukan kummallekin puolelle. Tilkkujen kanssa kävi sitten niin kuin esittäville kuvioille usein käy, eli tärkeitä osia jäikin sauman puolelle. Melkein annoin tälle nimeksi ”Päättömät,” mutta eihän sellaista kannata tehdä. Kunnolla näkyviä, hempeitä leidejä on sentään enemmän kuin päättömiä. Hempeät leidit -vetoketjupussukka on sisätaskuton ja siinä on pitkähkö sivulenksu. Luokittelen sen siis Street-malliston kappaleeksi. Sarjatyönä ompeleminen ei taida oikein sopia minulle. Ompelin useita tilkkupintoja ja tikkasin ne kaikki valmiiksi, leikkasin kaikille vuorikappaleet ja aloi

Inspiroiduin yhtäkkiä ompelemaan ei-niin-hempeän lapsenpeiton, vaikka saajasta ei ole tietoakaan. Katse näet osui kahteen lapsille sopivaan kankaaseen, jotka ostin kerran Karnaluksista. Ne ovat selvästi samaa sarjaa ja toisessa on pesukarhuja, toisessa kettuja. Tässä valmis tilkkupinta. Se näyttää silmin katsottuna kyllä mukavammalta – kuvassa värit ovat jotenkin sameat. Kerron, miksi tilkkupinnasta tuli juuri tällainen, kun lähtökohtina olivat pesukarhu- ja kettukangas. Koska olen jäännöspalahirmu, värkkäsin ensin maanläheisistä sävyistä pieniä tilkkupintoja, jotka sopisivat erityisesti pesukarhukankaaseen. Kettukankaasta olin päättänyt tehdä peitolle taustakappaleen. Jotta tilkkupaloista ei tarvinnut tehdä täsmälleen samankokoisia, päätin kehystää ne ruskealla kankaalla. Tämä on edelleen samaa ”maailman kamalinta kangasta,” jonka sain tilkkuystävältäni Eijalta kerran killan kokouksessa. Ruskeakehyksiset palat olivat minusta hienoja ja tein niistä lattialle kaikenlais

Kaksi uutta jäännöspalakassia tursuivat jälleen yli äyräittensä, ja päätin helpottaa tilannetta ompelemalla muutaman pussukkakokoisen tilkkupinnan. Metodina minulla on, että tartun aina kahteen pienehköön palaan, ompelen ne yhteen, sitten otan taas kaksi pientä palaa ja yhdistän ne, ja tätä jatkan, kunnes kaikkein pienimmät palat loppuvat pöydälle ottamastani erästä. Jos ommelluista paloista jotkut sopivat jonkun toisen yhteyteen niin, että reunat menevät tasan tai melkein tasan, yhdistän edelleen. Sitä ennen silitän saumanvaraa kynnellä painelemalla. Jos reuna on epämääräinen, saatan piirtää viivoittimen avulla suoran, johon kohdistan paininjalan. Sauman ommeltuani tasoitan silloin saumanvarat. Jossain vaiheessa palat alkavat näyttää enimmäkseen jonkun värisiltä. Siinä vaiheessa kaivan jäännöspalakasseista lisää sopivan värisiä tilkkuja ja täydennän paloja niillä. Tätä jatkuu, kunnes koossa alkaa olla riittävän iso tilkkupinta. Viimeisimmässä jäännöspalaiskussa olen valmistanu

Ompelupöydälläni on ollut kauniin värisiä kankaita! Ensin maltoin leikata myös pitkistä, kauniista kankaistani kaitaleita tilkkukilta Syyringin kiltaillan blokkiarpajaisia varten. Olen ollut killassa toistakymmentä vuotta eikä meillä ole tuona aikana ollut yksiäkään blokkiarpajaisia. Niiden aika oli kiltaan liittyessäni juuri ohitse, eikä sellainen tuntunut innostavalta pitkään aikaan. Mutta nyt tämä aktiviteetti palasi, ja voimalla. Ensimmäisenä blokkina oli 25 cm x 25 cm –kokoinen hirsimökkiblokki, jonka keskustana piti olla 5 cm x 5 cm punainen neliö. Kaitaleet saivat olla millaisia ja minkä levyisiä tahansa, mutta blokin piti olla kaksivärinen: vaalea plus oma lempiväri. Tein arpajaisiin tällaisen hirsimökkiblokin: Blokkitehtävä oli tietenkin kaikilla tiedossa edellisestä kiltaillasta asti, mutta silti viivyttelin tavalliseen tapaani ja kehitin kiireen. Lopulta minulla oli puoli tuntia aikaa ommella tämä edellisenä iltana. Hyvin ennätin! Haha. Olin ainoa, jonka kaital