Tilkunviilaaja

Neljä vuotta sitten pidin heinäkuussa todella pitkän bloggaustauon, sillä olin unohtanut tietokoneeni salasanan. Pääsin blogin ääreen vasta elokuun alkupuolella. Kolme vuotta sitten, heinäkuun viimeisenä päivänä 2011 mielessäni oli päällimmäisenä jojotyökalu, joka oli kadonnut! Löysin sen sittemmin jostain kangaskasan syövereistä. Samassa blogiviestissä kerroin myös, että olin saanut ristipisteltyä Nalle Puh ja ystävät –aiheisen ristipistotyön valmiiksi – vain ääriviivat ja solmupistot puuttuivat. Syyskuun alkuun mennessä 2011 olin jo tehnyt ääriviivatkin – vain solmupistot puuttuivat! Mikä on ristipistotyön tilanne tänään? Ääriviivat olen saanut ommelluksi, mutta solmupistot uupuvat edelleen! Solmupistoja olin ompelemassakin jo, mutta olin unohtanut, miten ne tehdään, enkä viitsinyt tehdä sen vertaa tutkimusta, että olisin luntannut kirjasta tai jostain. Niinpä työ on EDELLEEN kesken! Huokaus. Kaksi vuotta sitten kerroin terveiset matkaltani Yhdysvaltain itärannikolle.

Ahersin tilkkupalapeliini nirkkopaloja kesähuvilalla viettämäni kahden viikon aikana ja sain kaikki helpoimmat palat valmiiksi. Tilkkupalapeliini tulee mustat kehykset – palapelin palat ovat siis mustalla alustalla! Saattaa olla, että kuvan alareunassa näkyvä punainen rivi on sentään jo palapelin reunaa, mutta muuten palapeli tulee olemaan ihan keskeneräinen. Asettelin kolmen suorakaiderivin kaistaleet parhaani mukaan järjestykseen. Olenko todella ajatellut, että noin keskeltä puuttuisi vielä pala? Kangastuksia on joskus kommentoinut, että asettelen palat mieluiten sävyjä liu’uttamalla ja niin taitaa olla! Minusta se on helpointa. Mutta miksi yksi kirjavahko pala on keskellä punaista aluetta? Seuraavaksi minun täytyy ommella vierekkäisiin kaistaleisiin sopivat nirkkopalat reunaan, sopivasti joko toiselle tai toiselle puolelle. Kannattaahan ne ommella ennen kuin kiinnitän palat toisiinsa, niin säästyn yhden reunan applikointiompelemiselta! Mahtaako minulla olla riitt

Tartuin vihdoin uudelleen tilkkupintoihin, jotka kokosin Tuulen viemää –tilkkupeitosta jääneistä kolmio-neliöistä. Olen aikaisemmin täydentänyt pinnat tilkkulaukkuun sopivan kokoisiksi ja siihen vaiheeseen projekti on jäänyt. Nyt kuitenkin tilkkupinnat ilmestyivät näkyviin jostain kasasta ja huraa – sain aikaiseksi kävellä muutamia askelia vinttihuoneeseen hakemaan kiinnisilitettävää tukihuopaa. Leikkasin sopivan kokoiset tukihuopapalat ja silitin tilkkupinnat niihin kiinni. Tämän jälkeen ei tarvittu kuin tikkauksia, niin vetoketjulaukkuun olisi sivut valmiina. Mietin kyllä, kuinkahan kauan tärväisin aikaa tähän väliin, kun nytkin oli viikkoja kuukausia kulunut edellisestä vaiheesta..? Kissa tarkkaili toimiani näin puuhakkaana: Se retkotti peittopinon uomassa niin rentona, että ajattelin sen jo luiskahtavan siitä alas. Mutta ei, sen tasapaino ei pettänyt, vaan asento piti. Kissan ponteva olemus varmaan siivitti minua ja ylsin huipputulokseen: sain tilkkupinnoille i

En tietysti väitä käyneeni kangaskaupassa ensimmäistä kertaa enkä tehneeni ensimmäisiä heräteostoksiakaan, mutta mökkipihan kivellä oleva pino edustaa silti jotain ensimmäistä. En ainakaan muista, että olisin koskaan ennen onnistunut loihtimaan heräteostoskangaspinosta sellaista, jonka värit sointuisivat kaikki kauniisti yhteen! Mutta ah, kerrankin! Kävi niin, etten edes ajatellut nolostella kaupan kassalla tyyliin ”niin siis nämä kankaathan eivät tietenkään kaikki tule samaan työhön, niin kuin varmasti huomaakin”. Tein heräteostoksen Hämeenlinnan Eurokankaassa. Käsityöpuuvillat-palalaarista löytyi näin nätit kankaat! Ihme juttu, että melkein aina löytyy (Eurokankaiden palalaareista yleensä siis, ei vain H:linnan myymälästä), vaikka laari näyttää ensin tosi sekavalta. Vai olenko kritiikitön? (Tällä kertaa en varmasti ollut – näistäkin jokaisesta voi sanoa, että ”nätti kangas” – mutta olen toki ostanut aika rumeliinejakin.)

Säästäväiselle kertyy säästöjä, eikö vain? Traktorinjälkiblokkien tasoitusjäämien käyttäminen uusiin tilkkupintoihin on säästäväisyyttä (tai vähäjärkisyyttä), joten minulla on nyt tilkkusäästöjä tässä: Pienempi pala näyttäisi tällaiselta. En ole ommellut keskisaumaa vielä. Isompi pala näyttäisi tältä: Näyttääkö pinta monimutkaiselta toteutettavalta vai siltä, etten oikein osaisi leikata tilkkuja ja/tai kohdistaa saumoja? Kun saan traktorinjälkiblokeista kootuksi tilkkupeiton, voin asetella näistä paloista ompelemani tilkkupussukan peitolle, ja se sointuu varmasti väreihin.

Punasävyinen palapelikuvioinen tilkkupinta on ollut pitkään kesken, sillä palapelipalojen nirkot ovat työläät toteuttaa. Mökkilomalla minulla ei muuta ollutkaan kuin aikaa, ja sitä riitti siis myös palapelin rakentamiseen. Kokosin punaisen tilkkupinnan enimmäkseen niin, että värit liukuvat toisiinsa, ja nirkkoja kiinnittäessäni olen ollut epäuskoinen – eiväthän vierekkäiset palat edes erotu toisistaan! Mitä turhaan näitä paloiksi ompelemaan! Valokuvissa palat näyttävät kuitenkin erottuvan toisistaan ihan kivasti. Jatkan tämän valmiiksi asti ja teen kaikista oikeita palapelipaloja. Laiturilla oli vähän tuulista ja peittokaitaleen kulmat lähtivät lentoon. Onneksi minulla oli jalka palasen reunan päällä, muuten olisin ehkä joutunut kalastamaan tilkkupinnan järvestä! Idean palapelitilkkupintaan sain alkujaan tilkkuystävältäni Maijalta, joka oli tehnyt vastaavanlaisen peiton pojalleen. Hän esitteli peittoa Helsingin tilkkukilta Syyringin yhdessä kiltaillassa ja ajattelin ens

Traktorinjälkeä muistuttava tilkkublokki tasoitetaan epämääräisen muotoisesta neliöksi, ja niinpä siinä tuoksinassa jää paljon hukkapaloja. Osa paloista on aika isojakin. Kirjoitin tuossa postauksessa, etten harmittelisi asiaa, vaan keskittyisin muuhun, mutta enpä voinut olla ajattelematta. Ennen kuin huomasin, olin ommellut pari jäännöspykäriviä yhteen siinä toivossa, että saisin näin syntyneestä pinnasta leikatuksi vaikka neliöitä. Näistähän voi leikata vaikka ja mitä! Tai siis yhden 9cm korkean ja vaihtelevan mittaisen palan sekä kaksi 4cm leveää pätkäpalaa. Mutta nämä kun ompelee sopivasti yhteen, syntyy niin monimutkainen tilkkupinta, että ensikertalainen ihmettelee, miten sellainen on oikein syntynyt! Ja että miten ollenkaan sellaisen osaa ommella! (Ja edistynyt harrastaja miettii, eikö tekijä osaa sovittaa saumoja kohdalleen tuon paremmin.) Jäännöspalaa jää nyt huomattavasti vähemmän, ja kaikki niin pientä, että minäkin pystyn surutta heittämään tuollaiset ros

Kiitos kaikille kommentoijille! Ilahduin, että niin moni tykkäsi esimerkiksi leijuvista neliöistäni ja jätti kivan kommentin! Tilkku ja Tilkku kysyi, minkä kokoinen on leijuvien neliöiden neliö, joka muodostuu keskusneliöstä, tummista nurkista ja sivusuikaleista. Se on 27,5cm x 27,5cm. En tiedä, haluaako hän tietää koon, jotta voi arvioida valmiin peiton kokoa, vai jotta voisi mitoittaa ”tilkkublokin”. Minä en osannut ommella tilkkupintaa neliöistä, vaan tein aina yhden rivin valmiiksi ja ompelin rivit yhteen. Tässä postauksessa näkyy, että tosiaan kokoan pintaa rivi kerrallaan. Mari Ohenoja-Miettinen antoi kiinnostavan vinkin isojen palojen leikkaamiseen: ”Itse leikkaan suuret kangaspalat olohuoneen maton päällä käyttäen suoraa reunaa viivaimena.” Hmm, varmaan toimisi paremmin kuin minun ähräämiseni yleensä. Täytyy kokeilla! Poutapilvi näki leijuvien neliöiden taustakappaleen poikkiraidassa kedon poikki kulkevan polun. Tämä oli kiva huomio! Irma kommentoi l

Kuusten kuiske –nimen saanut tilkkupeitto on valmis! Naapurin jasmiini (tai jasmike) on peitolleni komea tausta. Ompelin tilkkupeiton ”geometrisistä tilkkublokeista” ja ompelin niiden ympärille mielestäni kekseliään, katkoviivamaisen kehyksen. Vähän kuin olisi silkkinauhaa pujotettu tuohon, tai vedetty megahyperpaksulla langalla etupistoja. Voin kehua tätä kekseliääksi, sillä ei ollut minun ideani. Löysin tämän tilkkuystävältäni Soilelta lainaamastani kirjasta, joka oli täynnä kehysideoita. Peiton värejä on mahdoton säätää kuntoon, mutta kyllä kai näistä kuvista saa jonkunlaisen käsityksen myös värityksestä. Lähikuvassa jokunen kangas näyttää suunnilleen sen väriseltä kuin oikeassa elämässäkin. Leikkasin kehystä varten paloja, joista muutamia jäi käyttämättä. Hyödynsin ne taustakappaleen elävöittämiseen. Tausta on aika eleetön, sillä löysin kaksi isoa, yksiväristä kangaspalaa varastoistani. (Ihme!) Toinen paloista on ollut minulla varmaan 20 vuotta aika kauan,

Olen viettänyt niin paljon aikaa ompelupöydän ääressä, että puutarha näyttää suunnilleen viidakolta. Siksi tämän Karnevaali-tilkkupussukan kuvauspaikkanakin on viidakko! Tai no, oikeasti tässä ollaan ruohikolla päivänliljapenkin äärellä. Toiselta puolelta Karnevaali-pussukka näyttää tällaiselta: Pussukan nimi putkahti mieleeni jo siinä vaiheessa, kun vasta tilkkulasagne oli valmiina. Joskus on vaikea saada nimen päästä kiinni, mutta tällä kertaa se kävi helposti! Sammaleiset kiviportaat näyttävät aina hyviltä, harrastinpa puutarhurointia tai en. Pussukka näyttää kapenevan alaspäin, mutta se on kuvakulman aiheuttama harha. En päässyt ottamaan kuvaa yhtään alempaa, sillä heti jalkojeni takana kasvoi valtava heinätupas, johon en halunnut punkkien pelossa astua paljaine säärineni. Pysyttelin turvallisesti kiviportaalla, missä sentään eivät punkit vielä viihdy. Oikeasti pussukka ei siis kapene voimakkaasti alaspäin, vaan sen koko on seuraava: Leveys ylhäält

Sinnikkään tikkaamisen jälkeen pussukkakappaleet olivat siinä kunnossa, että pääsin tasoittamaan ne muotoonsa. Tilkkupussukka-aihio näyttää heti paljon valmiimmalta. Ompelin tahallani vetoketjun päihin aika reilun mittaiset jatkolipareet, jotta muistaisin varmasti tehdä tarpeeksi leveän tilkkupinnan. Minulle on aika monta kertaa käynyt niin, että lipareet ovat valmiissa pussukassa olleet vain hädin tuskin näkyvissä. Tikkauksia vähän lähempää: Kiva pinta tuli tästäkin! Vaikeinta näissä tikkauksissa oli pitää suora linja: vaikka pysyin mielestäni aina samalla etäisyydellä edellisestä tikkausviivasta, niin vain  ne tuppasivat valahtamaan vinoon. Tein tikkausten aikana pari välitarkistusta ja piirtelin uusia tavoitelinjoja. Pitkästä aikaa maltoin ommella pussukkaan myös sisätaskun, kun löysin taskua varten melko sopivan tilkun. Vähän jouduin jatkamaan tilkkua vasemmasta alakulmasta. Vinkki: Ompelin taskukappaleen toisesta reunasta ylhäältä leveämmän. Kun ompelen tas

Keskeneräisistä töistäni olen raivostuttavasti lykännyt niin sanotuista geometrisista tilkkublokeista ompelemani tilkkupeiton viimeistelemistä. Töölön Tilkkupajan Soilehan loihti siihen ihanat, humalaisen kotimatkaa (tai ehkä sittenkin perhosen lentoa) muistuttavat tikkaukset jo ...ööö... kauheaa, tammikuussa! En vain ole saanut aikaiseksi levittää työtä lattialle tasoitettavaksi ja niin edelleen. Mutta ta-daa! Nyt peittopinta on joka reunastaan tasainen! Eihän tähän pääsemiseen mennyt kuin muutama kuukausi! Miten mahtaisi käydä tilkkupinnoilleni, jos joutuisin vielä tikkaamaan ne käsin?! Eivät taitaisi valmistua elinaikanani. Eivätkä ne olisi näin tasaisia ja taidokkaita. Kuvassa näkyy aito tilanne. Olen taittanut peiton kaksinkerroin tarkistaakseni, ettei se vain ole vino. (Ei ollut.) Käänsin toisen reunan vielä kerran, että peitosta näkyisi muutakin kuin taustapuoli. Seuraavaksi kirjoitan tilkkupeittooni nimilapun ja kiinnitän sen paikoilleen, ja sitten on tehtävän

Tykkäsin täböllä pystysuuntaisista tikkauksista, jotka toteutin vaakakaitalepaloista kokoamiini tilkkupintoihin (esimerkiksi Lennä, lennä! –tilkkupussukassa on tällaiset tikkaukset), mutta mieleeni tuli myös, toimisikohan päinvastainen yhtä hyvin! Siis että kokoaisin tilkkupinnan kapeahkoista pystykaitaleista ja tikkaisin vastaavat tiuhat rivit kohtisuoraan kaitaleisiin nähden eli pussukkaan nähden vaakasuoraan. Sitten oli käsissäni melko – mutta ei ihan tarpeeksi – kapeita kaitaleita, jotka jäivät tähteeksi leikattuani leijuville tilkkuneliöille kirjavat kehyspalat. Rohkenin lähteä kokeilemaan 2,5-senttisillä kaitaleilla (kavensin saumanvaroja kyllä normaalista) ja tein tilkkulasagnetekniikalla kaitalepinnan, jota täydensin leveämmillä kaitaleilla. Tältä näyttivät ensimmäiset vaakasuorat tikkaukset: Ja tällainen on valmiiksi tikattu tilkkupinta: Onko tässä oikeastaan paljon eroa kaitaleversiooni verrattuna? Samanlainen fiilis tässä kuitenkin on. Odotin hiukan selvemp

Kapean kapea tilkkulasagne riitti vaivalloisuudessaan minulle – tai ei se nyt määrättömän vaivalloinen ollut, mutten halunnut leikata enempää tosi kapeaa kaitaletta – ja lasagnekappaleet saivat viereensä vähän leveämpiä kaitaleita. Pidin tilkkupinnan enimmäkseen pystysuuntaisena, jotta suunnittelemani vaakasuorat tikkausviivat poikkeaisivat pinnan linjoista mahdollisimman paljon. Kas, varastoista löytyi kiva pinkki vetoketjukin! Leikkasin pinkille vetoketjulle vihreän värikkäät jatkopalat kumpaankin päähän. Ihan selvästi tässä on vetoketjupussukka jo melkein valmiina! Oikeasti – ehei, vielä on edessä monta työvaihetta. Täytyy etsiä tilkkupintojen taakse ensin jäpäköittävä collegejersey ja sen jälkeen tikkausvanu ja sitten panen koneen laulamaan tikkausviivoja. Vuorikangas täytyy valita, mahdollisesti ompelen tähän pussukkaan sisätaskunkin, ja sitten pääsen suoristamaan kappaleet ja ompelemaan ne. Ei ehkä ihan valmistu tänään vielä!