Tilkunviilaaja

Haukotus! Jotenkin en saanut yhtään positiivista vibaa viimeisimmästä tilkkupussukastani! Hahmottelin sille nimeksi jopa Hohhoijaa, mutta en sentään lähde antamaan aliarvioivia nimiä kätteni työlle. Koska pussukan eri puolet ovat hyvin erilaiset keskenään, kokeilin mielessäni myös kaksikasvoisen Janus-jumalan nimeä, mutta miehen nimi ei sekään tuntunut oikealta. Kaksinaamainen-nimi olisi jälleen langennut pilkkatyyppisten nimien kategoriaan. Lopulta keksin nimen Kaksin. Tässä on uusi pussukkani: Nimien keksiminen saattaa kuulostaa auki kirjoitettuna analyyttiseltä ja pitkältä prosessilta, mutta todellisessa elämässä ajatukset putkahtavat mieleeni nopeasti ja viivähtävät hetken, tullakseen korvatuiksi uusilla ja uusilla. (Oikeasti nimiprosessin aikana ajattelen välillä myös, että alkaa olla nälkä; pitäisikö kissa päästää sisään/ulos; jalka on puutunut; ja niin edelleen.) Tällä kertaa pidin varani enkä antanut vetoketjun kieroutua (niin kuin tehdessäni Taitava-pussukkaa

Olen pariin otteeseen ihastellut Angela Waltersin kätevyyttä viivoittimen kanssa. Hän tempaisee esiin kaareva- tai suorareunaisen viivaimen ja pistelee menemään. Lopputuloksena hienoja ja tasaisia kuvioita. Angelan viivaimet ovat erityispaksuja, jotta ne eivät vahingossakaan sujahda koneen tikkauspaininjalan alle. Koska en ole himotikkaaja, en ole ajatellutkaan hankkia tikkausviivaimia! Keksin kuitenkin toissapäivänä, miten minä voin liittyä viivaintikkaajien joukkoon. Asetan pienen tuumaviivoittimen paininjalan viereen. Siis tavallisen ompelupaininjalan viereen. Otan suunnan pisteestä, johon tikkauksen pitää päätyä ja siirrän viivaimen paininjalan etäisyydelle tuosta pisteestä. Sitten ompelen paininjalka viivaimen reunaa pitkin. Systeemi toimii mainiosti, kunhan pystyn pitämään viivainta suorassa ja liikkumatta (kuvaa ottaessani viivain pääsi lipsahtamaan vähän irti paininjalasta), ja kunhan tikattava kappale on pieni ja helppo käsitellä. Merkkailin tilkkupintaani pisteitä

Oikeastaan tämä pussukka on toiseksi uusin, mutta halusin kirjoittaa ensin muodonmuutoksestani ja sitten vasta pussukasta, joka valmistui eleettömästi. Se ei tietenkään itse ole eleetön, vaan veikeä. Se sai iloisia ajatuksia mieleen tuovan nimen Hattara, ja tässä se on: Kyllä on hienoa, että ulkona saa taas kunnollisen värisiä kuvia! Nämäkin punaiset näyttävät juuri niin herkullisilta kuin pitää! Hattara -pussukkaa ei sitäkään ole koolla pilattu – sen mitat ovat nimittäin seuraavat: Leveys ylhäältä noin 17 cm Korkeus noin 13,5 cm Pohjan leveys noin 6,5 cm. Pussukka avautuu taas erinomaisesti auki, joten se on Avoin-mallistoa. Pussukassa on sisätasku, johon ompelin Tilkunviilaaja-merkin, kuten kuuluukin. Tilkkupintaa ommellessani ajattelin, että traktorit kulkisivat vasemmalta oikealle eivätkä alhaalta ylös, mutta tilkkutyöllä oli toiset ajatukset. Tärkeintä on kuitenkin, että ihanat Carolyn Friedlander –kangastilkkuni ovat edustavasti esillä. Ompelin vetoket

On ilta, ja olen yhä päästäni pyörällä, sillä kävin äsken läpi valtaisan muodonmuutoksen. Olin jo ommellut yhden tilkkupussukan valmiiksi. Toinen tilkkupussukka oli melkein valmis – vain reunatikkauksen langanpäät piti päätellä, ja kenties valmistaa ja kiinnittää vetoketjuun lenksu … … mutta mitä ihmettä?!?!?! Vetoketju oli jäänyt kieroon! Kiinnitettyäni vetoketjun olin kääntänyt jonkun paloista niin, että vetoketju oli auttamattomasti kiertynyt. OLEN TÖRPPÖ. Olin vielä muka huolellisesti tarkistanut, että kaikki meni oikein. (Olin tästä niin tyrmistynyt, etten edes huomannut ottaa typeryyteni tuloksesta kuvaa. Teidän täytyy vain kuvitella, millainen on kieroon asennettu vetoketju.) Mikä neuvoksi? Hylkäsin saman tien ajatuksen, että purkaisin pussukan alkutekijöihinsä. Se olisi ollut hirveä työ! Sen sijaan toimin räväkästi ja ennen kuin ehtisin katua. Krats! Leikkasin vetoketjun kiinni olevan pään auki ja vedin vetimen avoimesta päästä läpi. Nyt ei tarvinnut kuin saada vedi

Viime sunnuntaina ahersin pitkään ompelukoneen ääressä ja sain kuin sainkin tilkkupinnan valmiiksi x-plus-blokeistani. Olin aivan liekeissä, sillä löysin lauantaina Eurokankaan palalaarista tähän sopivaa taustakangastakin! Pinta oli silitetty, joten olin vain askelen päässä siitä, että pääsisin viemään ihania kankaita täynnä olevan työni mestaritikkaaja Soilelle Töölön Tilkkupajaan! Seuraavana aamuna katsoin tilkkupintaani lähempää ja huomasin, että olin ommellut viimeisen rivin väärin päin. (Kuvassa oikeanpuoleinen pystyrivi.) Kukaan ei ehkä koskaan huomaisi asiaa, mutta en voi jättää asiaa sikseen. Blokeissa on muutama kangas, joissa on tietty suunta. Eivätkä vaaleimmat osat osu oikeaan kohtaan – siis kohtaan, johon ne suunnittelin. Ei auta! Rivi täytyy purkaa ja kääntää. Sommittelun aikana minulle kävi toinenkin erhe - paljon vaatimattomampi sentään. Kun huomasin blokkeja olevan koossa 63 kappaletta, päätin ruveta sommittelemaan tilkkupintaa. Erehdyin latomaan ensin sei