niukkuus.

Olen melko säästeliäs, mutta seuraavissa asioissa minulla EI vallitse niukkuus:

• Tilkkukangasnyyteissä
• Jäännöspaloissa
• Väreissä
• Kuvioissa.

Tilkkukankaita on jotenkin karttunut sekä kaappeihin että hyllyille, ja täytyy ehkä tunnustaa, että yli oman tarpeen. En silti malttaisi luopua yhdestäkään nyytistä! Ne ovat söpöjä, pino niitä on vielä söpömpi ja jos katse pystyy osumaan useampaan pinoon, söpöys on suorastaan yletöntä. Esimerkiksi säilytyskaappini (näkyy tässä "älytöntäkö" -kirjoituksessani) on sisällöltään tosi söpö.

Mitä enemmän kankaita käyttää, sitä enemmän on jäännöspaloja. Luonnonlaki! Ja vaikka kuinka ompelisi hiki hatussa jäännöspaloista tilkkupintaa, niitä ei pysty ompelemaan niin nopeasti, etteivät jäännöspalalaarit maagisesti täyttyisi entistä täydemmiksi. Toinen luonnonlaki!

Onneksi pidän jäännöspaloista! Silti pystyn joskus myös luopumaan niistä – en kuitenkaan niin isoista määristä kerrallaan, että se näkyisi palalaareissani mitenkään.

Olen onnistunut käyttämään jäännöspaloja erittäin tehokkaasti kerran.

Ompelin Mummola-tilkkupeiton jäännöspaloista vuonna 2015 niin, ettei tietyistä tilkkupinoista lopulta jäänyt jäljelle mitään.

(Oi, kuvassa näyttääkin ihanan kesäiseltä!)

Tässä kirjoituksessa kuvailen prosessiani hieman.

Periaatteessa pilkoin joka jäännöspalan ensin blokkiin tarvittaviin osiin ja leikkasin loput ohuiksi kaitaleiksi, joista tein minitilkkulasagneja.

Noin viisi minuuttia tuntui siltä, että jäännöspalalaarit olisivat vähän vajuneet.

Väreistä taasen ei voi olla niukkuutta sellaisella, jonka lempiväri on monivärinen! Ja kuviot ovat kiinnostavampia kuin yksivärisyys. Ei vain voi mitään!