Tilkunviilaaja

Minulla on vakiovastaus, kun perheenjäsenet pyytävät korjaamaan vaatekappaleitaan tai esimerkiksi lyhentämään hankkimiensa housujen lahkeita: ”On epäreilua pyytää tuollaista Tilkkutaiteilijalta”. Se on vitsi, sillä en ole vielä kieltäytynyt näistä töistä. Toimitusajat ovat saattaneet kuitenkin olla mitä sattuu. Tilkkutaiteilijaa voi kuitenkin pyytää korjaamaan (kovassa ja/tai pitkäaikaisessa) käytössä rikkoutuneita tilkkutöitä! Niin teki rakas siskonikin. Hänen omistamastaan ”Ruoho on vihreämpää” -tilkkupeitosta oli yksi blokki hajonnut lähes kokonaan. Katastrofi oli minun syytäni! Ei olisi pitänyt valita käytettyä lakanaa eikä harvaan kudottua puuvillatilkkua tilkkupeiton materiaaliksi. Tässä vielä toinen kuva risaisesta blokista: Ruoho on vihreämpää -tilkkupeitto on kyllä palvellut toistakymmentä vuotta – ompelin sen vuonna 2012 ja esittelin sitä kirjoituksessani nimeltä valmis sinisävyinen tilkkupeitto.   Kirjoituksen kuvat ovat syksyisen vihreitä ja kivoja, mutta niiden laatu e

Tänään esittelen uuden tilkkupeiton, jonka väritys tuo mieleeni sorbetit. Sen nimi on ”Tämä ei ole ruskea”. Kerroin jo aiemman blogikirjoitukseni muuta mukavaa -osiossa, että ryhdyin rakentamaan blokkeja kauan sitten hyväksi havaitsemallani periaatteella – keskineliö, pari leveää kaitalekierrosta sen ympäri, ja blokin leikkaaminen neljään osaan. Kootaan blokit uudelleen ja sommitellaan tilkkupinta. Minulla ei ollut väritysperiaatetta, mutta tummuusperiaate oli. Keskineliö oli tumma, sisin kaitalekierros keskivärinen ja uloin oli vaalea. Päätin valita myös kummallisia kangasyhdistelmiä ja tutkia siten, vaikuttavatko tummuusasteet tosiaan lopputulokseen väritystäkin enemmän. Ehkä tummuusasteet vaikuttavat lopputulokseen paljon. Luulen silti, että Tämä ei ole ruskea -peitosta tuli kivan näköinen, koska valitsin blokkeihin enimmäkseen kivoja kankaita – ja pitäydyin tummuusastesuunnitelmassani. Olen oudolla tavalla jo unohtanut huhtikuun loppupuolella tapahtuneen viimeistelyvaiheen. En ni

Kaikki muu tässä kirjoituksessa on kylmää realismia; vain tilkkupeiton nimi tuntuu toiveajattelulta. Esittelemäni uuden teoksen nimi on nimittäin Noususuhdanne. Tilkkupeitto on koottu enimmäkseen jäännöspaloista eli resursseista. Leikkasin vain muutamia kaitaleita pitkistä kankaistani. Inspiroiduin tähän @augusthimmel -nimisen tilin yhteisompeluhaasteesta nimeltä Scrap in a Box. Otetaan pieni tilkku, ommellaan sen ympärille kaitaleet, silitetään ja tasoitetaan 3,5 tuuman neliöksi. Ellei pala ole tarpeeksi iso, ommellaan vähän lisää ympärille – samaa kangasta tai saman väristä. Aloitin työn niin, että käytin yhdestä tilkkusäilyttimestä (pieni, virkattu vasu) mahdollisimman paljon valmiita kaitaleita. Neliöistä tuli silloin minkä sattuu värisiä, ja hyvä niin. Kaitaleet riittivät yllättävän useaan blokkiin, vaikka säilytin oli yksi pienimmistä varastossani. Huomaan, että projektia aloittaessani uhosin ompelevani 1080 blokkia, mutta en ommellut. Peitosta tuli vähän pienempi – vain 720

Pahoittelut, etten ole ehtinyt olla läsnä blogissani viime aikoina. Onneksi olen pystynyt keskittymään tilkkutöiden tekemiseen, vaikka en niistä kirjoittamiseen! Sain esimerkiksi pari viikkoa sitten valmiiksi vauvanpeiton, jolle annoin nimen Huhtikuu. Kuten mainitsin kirjoituksessani ”viisi uutta pussukkaa,” sain ilokseni tarjota maistiaisia tilkkutyön ihanuudesta Kotiliesi-lehden numerossa 7/2023. Kehitin lehteen tulppaaniblokin ohjeen ja toteutin pari tilkkutyötä malliksi. Blokki oli niin joutuisa ommeltava, että minulla oli yhtäkkiä koossa tarpeeksi blokkeja vauvanpeittoa varten. En sentään viitsinyt ruveta tikkaamaan tästä valmista peittoa, vaan odotin Töölön Tilkkupajan tikkauskauden alkua ja vein työn sinne viimeisteltäväksi. Tikkaamaton pinta sopi kuitenkin lehtijuttuun rekvisiitaksi. Valitsimme Soilen kanssa tikkauskuvioksi Lemmikin, jonka valitsin Ethän minua unhoita -tilkkupeiton pinnalle vuonna 2016. Tikattu, vaikka sitten kanttaamatonkin työ näyttää paljon hauskemma