työvaiheita.
Otin suunnilleen jokaisen jäännöspalasäilyttimeni esille leikatessani paloja uusimman tilkkupinnan blokkeihin ja huomasin, miten paljon minulla oli pieniä jäännöspaloja kivoista kankaista. Blokkeja jo ommellessani kokosin pienistä tilkuista isompia pintoja ja kun tilkkupeiton pinta oli valmis, täydensin palat suunnilleen pussukan kokoisiksi.
Ompelin neljätoista pussukkapintaa. Niistä kuusi pääsi valokuvattavaksi vastasataneelle lumelle muutama päivä sitten.
Tilkkupintojen ompeleminen on helppoa ja kivaa, mutta pussukan seuraava vaihe on haastava. Pitää leikata sopivat palat tikkausvanusta ja välikerroskankaasta.
Välikerrokseksi käytän useimmiten collegejerseytä, joskin kauhtuneet ja/tai ohueksi hipuneet lakanat ja pyyhefrotee sopivat myös tarkoitukseen. Minulla oli hyvä varasto erinomaista collegetrikoota – löysin sitä Eurokankaan palalaarista – mutta käytin sen viimeistä senttiä myöten näihin seitsemään pussukka-aihioon eikä sekään riittänyt, vaan jouduin käymään vara-varastoillani.
Välikerros- ja tikkausvanupalojen leikkaamisen jälkeen seuraa vielä haastavampi työvaihe eli tikkaus! Tikkaan pussukkapinnat yleensä niin, että päällimmäisenä on tilkkupinta, sen alla välikerros ja alimpana tikkausvanu. Niin nytkin.
Teknisesti tällaista ”kerrosleipää” on helppo tikata, koska alin kerros eli tikkausvanu ei kovin helposti jää rypyille tai pussittamaan. Vaikeus onkin tikkauskuvioiden keksimisessä ja luontaisen tikkauslaiskuuden voittamisessa.
Ruskeasävyiset tilkkupinnat saivat niin perus-perus-tavallisen tikkauksen kuin olla saattaa eli orgaanisesti aaltoilevia suoria ompeleita pinnan poikki.
Poikkesin tylsyydestä vain toisen pinnan hirsimökkityyppisessä palassa, johon vetelin suoria tikkauksia labyrinttimäisesti.
Toinen pinkeistä pussukkapinnoista oli ylettömän kirjava ja siinä oli enimmäkseen erittäin pieniä paloja. Ajattelin, että vapaa tikkauskuvio lisäisi levottomuutta (ja muutenkin vapaa tikkaus tuntui kovin haastavalta; kädet hikosivat jännityksestä heti kun ajattelinkin). Pidinkin parhaana ommella pintoihin spiraalikuviot.
Paitsi kuvassa ylempänä näkyvän tilkkupinnan keltaiseen tilkkuun ompelin muutamia kaksoisviivoja keltaisella langalla. Olin koonnut tummanpuhuvat tilkkupinnat suhteellisen isoista paloista ja kummassakin oli mukana puna-oranssi katseenvangitsijatilkku.
Jätin katseenvangitsijat kokonaan tikkaamatta ja vedin muun pinnan orgaanisesti vain hieman aaltoilevilla kaksoisviivoilla, joita kutsun toisinaan liituraidoiksi.
Vaaleissa, keväisen sävyisissä tilkkupinnoissa oli sopivasti vinoja saumoja, joiden ympäri saatoin surrutella. En raaskinut ajaa toisessa pinnassa olevan kissan yli, vaan ompelin sen ympärille pari kierrosta vapaata viivaa.
Sinisen tilkkupinnan tikkaamisesta otin oikein ompeluaikaisen kuvankin:
En siis keksinyt näihinkään pintoihin mitään mielikuvituksellista, vaan ompelin vain vakiospiraalit.
Punaisiin tilkkupintoihin päästessäni yllätin itseni. Ompelin osaan vapaalla konetikkauksella muurahaisenpolkua! Muut osuudet tikkasin suorin ompelein, ja yhdessä kohdassa tein ”matchstick”-tikkausta eli suoria ompeleita tulitikun paksuisin välein.
Vihreät tilkkupinnat saivat myös spiraalikäsittelyn. Toiseen pintaan ompelin kaksi spiraalia ja ensimmäistä kertaa ikinä jouduin purkamaan spiraalitikkaustani, koska päällikangas jäi niin pahasti ryppyyn.
Päättelin sittemmin, että collegejerseyn nahkea puoli tilkkupintaa vasten sai kankaan vetämään. Muissa pussukoissa jerseyn nahkea puoli on tikkausvanuun päin eikä tikkaus tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia (paitsi keksimisen vaikeuden).
Olen päässyt pussukka-aihioitteni kanssa nyt seuraavaan vaiheeseen, jossa siinäkin on omat haasteensa. Leikkasin näille vuorikappaleet ja osalle sisätaskut, jotka myös ompelin ja kiinnitin.
Sisätaskuttomien pussukoiden vuorikappaleisiin ompelin Tilkunviilaaja-merkit. Mittailin vetoketjuja ja pussukkakappaleita ja ompelin ketjujen päähän kangaslipareen, jos sellainen näytti olevan tarpeen.
Jaoin näistä kuvia Instagram-tililläni, ja yksi kommentoija kysyi, mitä teen kaikilla pussukoillani. Hyvä kysymys! Tässäkin on kohta seitsemän uutta pussukkaa käsissä (onneksi ei ihan vielä).
Ompelin neljätoista pussukkapintaa. Niistä kuusi pääsi valokuvattavaksi vastasataneelle lumelle muutama päivä sitten.
Tilkkupintojen ompeleminen on helppoa ja kivaa, mutta pussukan seuraava vaihe on haastava. Pitää leikata sopivat palat tikkausvanusta ja välikerroskankaasta.
Välikerrokseksi käytän useimmiten collegejerseytä, joskin kauhtuneet ja/tai ohueksi hipuneet lakanat ja pyyhefrotee sopivat myös tarkoitukseen. Minulla oli hyvä varasto erinomaista collegetrikoota – löysin sitä Eurokankaan palalaarista – mutta käytin sen viimeistä senttiä myöten näihin seitsemään pussukka-aihioon eikä sekään riittänyt, vaan jouduin käymään vara-varastoillani.
Välikerros- ja tikkausvanupalojen leikkaamisen jälkeen seuraa vielä haastavampi työvaihe eli tikkaus! Tikkaan pussukkapinnat yleensä niin, että päällimmäisenä on tilkkupinta, sen alla välikerros ja alimpana tikkausvanu. Niin nytkin.
Teknisesti tällaista ”kerrosleipää” on helppo tikata, koska alin kerros eli tikkausvanu ei kovin helposti jää rypyille tai pussittamaan. Vaikeus onkin tikkauskuvioiden keksimisessä ja luontaisen tikkauslaiskuuden voittamisessa.
Ruskeasävyiset tilkkupinnat saivat niin perus-perus-tavallisen tikkauksen kuin olla saattaa eli orgaanisesti aaltoilevia suoria ompeleita pinnan poikki.
Poikkesin tylsyydestä vain toisen pinnan hirsimökkityyppisessä palassa, johon vetelin suoria tikkauksia labyrinttimäisesti.
Toinen pinkeistä pussukkapinnoista oli ylettömän kirjava ja siinä oli enimmäkseen erittäin pieniä paloja. Ajattelin, että vapaa tikkauskuvio lisäisi levottomuutta (ja muutenkin vapaa tikkaus tuntui kovin haastavalta; kädet hikosivat jännityksestä heti kun ajattelinkin). Pidinkin parhaana ommella pintoihin spiraalikuviot.
Paitsi kuvassa ylempänä näkyvän tilkkupinnan keltaiseen tilkkuun ompelin muutamia kaksoisviivoja keltaisella langalla. Olin koonnut tummanpuhuvat tilkkupinnat suhteellisen isoista paloista ja kummassakin oli mukana puna-oranssi katseenvangitsijatilkku.
Jätin katseenvangitsijat kokonaan tikkaamatta ja vedin muun pinnan orgaanisesti vain hieman aaltoilevilla kaksoisviivoilla, joita kutsun toisinaan liituraidoiksi.
Vaaleissa, keväisen sävyisissä tilkkupinnoissa oli sopivasti vinoja saumoja, joiden ympäri saatoin surrutella. En raaskinut ajaa toisessa pinnassa olevan kissan yli, vaan ompelin sen ympärille pari kierrosta vapaata viivaa.
Sinisen tilkkupinnan tikkaamisesta otin oikein ompeluaikaisen kuvankin:
En siis keksinyt näihinkään pintoihin mitään mielikuvituksellista, vaan ompelin vain vakiospiraalit.
Punaisiin tilkkupintoihin päästessäni yllätin itseni. Ompelin osaan vapaalla konetikkauksella muurahaisenpolkua! Muut osuudet tikkasin suorin ompelein, ja yhdessä kohdassa tein ”matchstick”-tikkausta eli suoria ompeleita tulitikun paksuisin välein.
Vihreät tilkkupinnat saivat myös spiraalikäsittelyn. Toiseen pintaan ompelin kaksi spiraalia ja ensimmäistä kertaa ikinä jouduin purkamaan spiraalitikkaustani, koska päällikangas jäi niin pahasti ryppyyn.
Päättelin sittemmin, että collegejerseyn nahkea puoli tilkkupintaa vasten sai kankaan vetämään. Muissa pussukoissa jerseyn nahkea puoli on tikkausvanuun päin eikä tikkaus tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia (paitsi keksimisen vaikeuden).
Olen päässyt pussukka-aihioitteni kanssa nyt seuraavaan vaiheeseen, jossa siinäkin on omat haasteensa. Leikkasin näille vuorikappaleet ja osalle sisätaskut, jotka myös ompelin ja kiinnitin.
Sisätaskuttomien pussukoiden vuorikappaleisiin ompelin Tilkunviilaaja-merkit. Mittailin vetoketjuja ja pussukkakappaleita ja ompelin ketjujen päähän kangaslipareen, jos sellainen näytti olevan tarpeen.
Jaoin näistä kuvia Instagram-tililläni, ja yksi kommentoija kysyi, mitä teen kaikilla pussukoillani. Hyvä kysymys! Tässäkin on kohta seitsemän uutta pussukkaa käsissä (onneksi ei ihan vielä).
Kommentit