Vaahtokarkki-vetoketjupussukka tilkuista.
Auringonkeltainen villitsee taas: tässäkin pussukassa on keltaista yli oman tarpeen. Pussukan nimi on Vaahtokarkki, ja se on tällainen edestä:
Takakappaleessa on yli jäänyt pala tilkkupintaa, jota tein ”pakko saada” –kankaan ympärille kehittämääni seinävaatetta varten. Tulipahan sekin hyvään käyttöön.
Minulla on aina tosi kova into valmistaa näitä ja niinpä unohdin taas:
- Olisin voinut ommella kanto- tai kiinnipitolenksun pussukan toiseen sivusaumaan. Ajattelinkin sitä, mutta sitten tuli ompelemiseen tauko ja palatessani takaisin ompelupisteeseen olin jo unohtanut lenksun ompelemisen. Vasta kääntäessäni pussukan oikein päin muistin, että lenksu olisi ollut kiva lisä.
- Olisin myös voinut jälleen kerran muistaa kiinnittää Tilkunviilaaja-kangasmerkin pussukan vuoriin siinä vaiheessa, kun vuori on vielä kankaana. Tai viimeistään siinä vaiheessa, kun en vielä ole ennättänyt ommella vuoria pussiin. No voi sen tietysti kiinnittää valmiiseen pussukkaankin:
Vaahtokarkki-vetoketjupussukan vuori on aitoa 1970-luvun pussilakanakangasta!
Pidennystä
Keittiön kesäisemmät verhot olivat vähän liian niukat, eivätkä ulottuneet kuin nipin napin ikkunalaudan alareunaan. Kissa vetäisi ne aina hännällään huonoon asentoon, kun siirtyi ikkunalaudalta lattialle. Perhe oli yksimielinen asiasta: verhot pitäisi pidentää.
Luultavasti muiden mielessä väikkyivät jonkinlaiset jatkopalat (hyvässä tilkkuilun hengessä), mutta itse päätin tehdä verhojen yläpäähän pitkät lenksut verhotankoa varten:
Löysin sopivaa kangasta, leikkasin pitkät kaitaleet, jotka silitin ja ompelin ja katkoin sitten sopivan mittaisiksi. Kumpaankin verhoon meni yhdeksän lenksua, jotka kiinnitin suorilla koneompeleilla. Eivätköhän ne kestä sen verran kulutusta kuin on tarpeen!
Unohdin ottaa kuvan valmiiksi pidennetyistä verhoista!
Lyhennystä
Seinävaate lyheni ja kapeni tikkauksen aikana! ”Pakko saada” –kankaan ympärille kehittämäni seinävaate on niin tiheään tikattu, että se lyheni ja kapeni selvästi verrattuna alkuperäisiin tilkkupinnan mittoihin. Pidensin sitä jo ennen tikkausta, mutten älynnyt leventää sitä. Siitä piti tulla 50cm x 50cm kokoinen, mutta siitä tulikin (liivit? kukkaro?) 48cm x 50cm. Vaikutan tosi taitavalta tilkkuilijalta, kun en pysty edes saavuttamaan tiettyä tarkkaa mittaa!
Punaisella puolella on pyöreämuotoisia tikkauksia:
Vihreällä puolella on terävämuotoisia tikkauksia:
Näistä teräväkärkisistä tikkauksista tuli ihan ok – ne laatikkomaisemmat, terävät tikkaukset (vihertävän lilahtavassa vetoketjupussukassa) eivät olleet yhtä ok.
Seinävaate sai reunakantin Amy Butler –kankaasta:
Ja ripustuskujakin on ommeltuna, vaan ei kiinnitettynä:
Tässä täytyy tietysti olla ripustuskuja, koska tämä on seinävaate.
Valmiita seinävaatekuvia täytyy nyt hiukan aikaa odottaa, sillä kunhan saan ripustuskujan ommelluksi, tämä työ lähtee Helsingin tilkkukilta Syyringin toukokuiseen näyttelyyn Paavalin kirkon eteiseen! Työ kuuluu syyrinkiläisten sarjaan ”Aikuinen nainen”.
Yllättyi.
Julkistin viime postauksessani Iltahämärässä-tilkkupeiton, jonka tein sisarelleni. Mietin, mahtaako hän yllättyä, kun jossain vaiheessa näkee kirjoitukseni. No yllättyi! Hän soitti minulle eilen aivan äimistyneenä. Tykkäsi peitosta.
Takakappaleessa on yli jäänyt pala tilkkupintaa, jota tein ”pakko saada” –kankaan ympärille kehittämääni seinävaatetta varten. Tulipahan sekin hyvään käyttöön.
Minulla on aina tosi kova into valmistaa näitä ja niinpä unohdin taas:
- Olisin voinut ommella kanto- tai kiinnipitolenksun pussukan toiseen sivusaumaan. Ajattelinkin sitä, mutta sitten tuli ompelemiseen tauko ja palatessani takaisin ompelupisteeseen olin jo unohtanut lenksun ompelemisen. Vasta kääntäessäni pussukan oikein päin muistin, että lenksu olisi ollut kiva lisä.
- Olisin myös voinut jälleen kerran muistaa kiinnittää Tilkunviilaaja-kangasmerkin pussukan vuoriin siinä vaiheessa, kun vuori on vielä kankaana. Tai viimeistään siinä vaiheessa, kun en vielä ole ennättänyt ommella vuoria pussiin. No voi sen tietysti kiinnittää valmiiseen pussukkaankin:
Vaahtokarkki-vetoketjupussukan vuori on aitoa 1970-luvun pussilakanakangasta!
Pidennystä
Keittiön kesäisemmät verhot olivat vähän liian niukat, eivätkä ulottuneet kuin nipin napin ikkunalaudan alareunaan. Kissa vetäisi ne aina hännällään huonoon asentoon, kun siirtyi ikkunalaudalta lattialle. Perhe oli yksimielinen asiasta: verhot pitäisi pidentää.
Luultavasti muiden mielessä väikkyivät jonkinlaiset jatkopalat (hyvässä tilkkuilun hengessä), mutta itse päätin tehdä verhojen yläpäähän pitkät lenksut verhotankoa varten:
Löysin sopivaa kangasta, leikkasin pitkät kaitaleet, jotka silitin ja ompelin ja katkoin sitten sopivan mittaisiksi. Kumpaankin verhoon meni yhdeksän lenksua, jotka kiinnitin suorilla koneompeleilla. Eivätköhän ne kestä sen verran kulutusta kuin on tarpeen!
Unohdin ottaa kuvan valmiiksi pidennetyistä verhoista!
Lyhennystä
Seinävaate lyheni ja kapeni tikkauksen aikana! ”Pakko saada” –kankaan ympärille kehittämäni seinävaate on niin tiheään tikattu, että se lyheni ja kapeni selvästi verrattuna alkuperäisiin tilkkupinnan mittoihin. Pidensin sitä jo ennen tikkausta, mutten älynnyt leventää sitä. Siitä piti tulla 50cm x 50cm kokoinen, mutta siitä tulikin (liivit? kukkaro?) 48cm x 50cm. Vaikutan tosi taitavalta tilkkuilijalta, kun en pysty edes saavuttamaan tiettyä tarkkaa mittaa!
Punaisella puolella on pyöreämuotoisia tikkauksia:
Vihreällä puolella on terävämuotoisia tikkauksia:
Näistä teräväkärkisistä tikkauksista tuli ihan ok – ne laatikkomaisemmat, terävät tikkaukset (vihertävän lilahtavassa vetoketjupussukassa) eivät olleet yhtä ok.
Seinävaate sai reunakantin Amy Butler –kankaasta:
Ja ripustuskujakin on ommeltuna, vaan ei kiinnitettynä:
Tässä täytyy tietysti olla ripustuskuja, koska tämä on seinävaate.
Valmiita seinävaatekuvia täytyy nyt hiukan aikaa odottaa, sillä kunhan saan ripustuskujan ommelluksi, tämä työ lähtee Helsingin tilkkukilta Syyringin toukokuiseen näyttelyyn Paavalin kirkon eteiseen! Työ kuuluu syyrinkiläisten sarjaan ”Aikuinen nainen”.
Yllättyi.
Julkistin viime postauksessani Iltahämärässä-tilkkupeiton, jonka tein sisarelleni. Mietin, mahtaako hän yllättyä, kun jossain vaiheessa näkee kirjoitukseni. No yllättyi! Hän soitti minulle eilen aivan äimistyneenä. Tykkäsi peitosta.
Kommentit