valmiit nimilaput - ja keskeneräistä myös.
Sinnikkäästi puurtamalla sain ommelluksi pinon matkalaukun nimilappuja jäännöspalatilkuista.
Nimilappujen kangasosuuksien leikkaaminen on lastenleikkiä! Lisäksi se on erittäin hauskaa! On mukava etsiä lapun etupuolta varten tilkkuja, joissa on joku kiva juju ja taustapuolelle jujutilkkuun sointuva, vaatimattomampi kangaspala.
Valitsen taustapuolelle vaatimattomamman kankaan, sillä varsinainen nimilappuhan peittää siitä suurimman osan.
Vielä minä ompelen lapunkin, vaikka siihen liittyy pikkutarkkaa kääntämistä ja silittämistä myös, mutta voih, sitten seuraa työläs osuus. Täytyy etsiä sopivan joutilaita kankaita, joista leikata täysvinoa kaitaletta. Kankaiden täytyy sointua sekä juju- että taustapuolen kankaaseen ja sitten nuo lenksut pitää vielä ommella.
Yllättävän paljon keskittynyttä ajattelua vaatii vielä nimilapun viimeistelevä osuus eli reunatikkaus ja samalla kertaa kiinnittyvä muovitasku. Jujukangas eli paraatipuoli jää ommellessa alalangan puolelle, joten puolassa oleva lanka täytyy valita sopivasti. Mielellään niin, että voi ommella useamman lapun valmiiksi ilman alalangan vaihtamista. Ylälangan täytyy vastaavasti sointua taustakankaaseen.
Nimilappujen ompelun aikaisen ylä- ja alalankapähkäilyn jälkeen tuntui rennolta ommella taas pari tilkkupintaa. Kokeilin sittenkin, saisinko aikaan Tyttären epämääräisiin vaatimuksiin vastaavan bilelaukun (tai siis pussukan). Pelkät mustat kankaat tuntuivat ikäviltä, joten otin mukaan vähäsen väriä.
Kohta olin myös tikannut tilkkupinnat ja tasoittanut ne:
Löysin kivan keväänvihreän vetoketjun samalla kun etsin bilelaukkuun mustaa ketjua (turhaan etsin ja oli pakko valita punainen – ihan pakko). Koska sain juuri yhden vihertävän pussukan valmiiksi, keskityin käyttämään sitä keväisemmän vihreitä tilkkuja:
Eiköhän tämä tilkkupinta ole sentään tarpeeksi erilainen kuin Puutarhassa-tilkkupussukka?
Nimilappujen kangasosuuksien leikkaaminen on lastenleikkiä! Lisäksi se on erittäin hauskaa! On mukava etsiä lapun etupuolta varten tilkkuja, joissa on joku kiva juju ja taustapuolelle jujutilkkuun sointuva, vaatimattomampi kangaspala.
Valitsen taustapuolelle vaatimattomamman kankaan, sillä varsinainen nimilappuhan peittää siitä suurimman osan.
Vielä minä ompelen lapunkin, vaikka siihen liittyy pikkutarkkaa kääntämistä ja silittämistä myös, mutta voih, sitten seuraa työläs osuus. Täytyy etsiä sopivan joutilaita kankaita, joista leikata täysvinoa kaitaletta. Kankaiden täytyy sointua sekä juju- että taustapuolen kankaaseen ja sitten nuo lenksut pitää vielä ommella.
Yllättävän paljon keskittynyttä ajattelua vaatii vielä nimilapun viimeistelevä osuus eli reunatikkaus ja samalla kertaa kiinnittyvä muovitasku. Jujukangas eli paraatipuoli jää ommellessa alalangan puolelle, joten puolassa oleva lanka täytyy valita sopivasti. Mielellään niin, että voi ommella useamman lapun valmiiksi ilman alalangan vaihtamista. Ylälangan täytyy vastaavasti sointua taustakankaaseen.
Nimilappujen ompelun aikaisen ylä- ja alalankapähkäilyn jälkeen tuntui rennolta ommella taas pari tilkkupintaa. Kokeilin sittenkin, saisinko aikaan Tyttären epämääräisiin vaatimuksiin vastaavan bilelaukun (tai siis pussukan). Pelkät mustat kankaat tuntuivat ikäviltä, joten otin mukaan vähäsen väriä.
Kohta olin myös tikannut tilkkupinnat ja tasoittanut ne:
Löysin kivan keväänvihreän vetoketjun samalla kun etsin bilelaukkuun mustaa ketjua (turhaan etsin ja oli pakko valita punainen – ihan pakko). Koska sain juuri yhden vihertävän pussukan valmiiksi, keskityin käyttämään sitä keväisemmän vihreitä tilkkuja:
Eiköhän tämä tilkkupinta ole sentään tarpeeksi erilainen kuin Puutarhassa-tilkkupussukka?
Kommentit
Bilehilelaukusta tulee hieno ja keväinen pussukka sopii aikaan.