Tilkunviilaaja

Simpuran simpura: aina kun hetkeksi tuudittaudun uskoon, että olen täysinoppinut ja taitava tilkkutyöläinen, sorrun aloittelijan virheisiin. Kuten tässä: Mitä vikaa oli kuvassa? No totta kai ompelin taas oikean ja nurjan puolen vastakkain. Mutta en pura saumaa, vaan jätän kaitaleen nurjan puolen näkyviin tilkkupintaan. Ompelen jonnekin toisen kaitaleen, jonka toivottavasti onnistun ompelemaan oikein päin, ja voin aina valmista pussukkaa katsoessani muistaa aloittelijan virheeni, taas kerran. Pieni virhe tietysti ja onneksi sittenkin harvinainen. Esimerkiksi näin monta kaitale-kaitaletta olen ommellut kokoon ilman, että yksikään meni väärinpäin. Aika monta! Vihreä-ruskeat kankaat eivät ole ominta aluettani. Olen sovittanut värimaailman sopimaan miehekkäämpään katseenvangitsijakankaaseen, joka tosin ei sattunut esiintymään näissä kuvissa. Seuraavissa sitten!

KahviKaneli kysyi kommentissaan, millaisilla välineillä esimerkiksi Ei pöllömpi –pussukan tilkkupinnan tyyppisiä tilkkutöitä kannattaisi aloittelijana tehdä. Samassa hengenvedossa (kommentissaan) hän mainitsi, ettei aio ostaa leikkuria eikä leikkuualustaa. Noh. Tunnistan niiiiin tilkkualoittelevan itseni tuosta kommentista! Halusin kokeilla tilkkupeiton tekemistä suunnilleen vuonna 1995. En ollut varma, olisiko tilkkuilu minun juttuni, mutta halusin ehdottomasti tehdä kotiimme tilkkupeiton. (Jälkeenpäin olen ajatellut, että oliko sekään järkevää, että ensimmäiseksi työksi valitsin peiton?!) Olin sen verran perillä toteutustekniikoista, että käytin sinänsä joutuisaa kaitaletekniikkaa, mutta en halunnut sitoutua harrastuskokeiluun, joten en ostanut mitään apuvälineitä. Nimenomaan olin päättänyt, että EN osta. Kaitaleet tein niin, että ensin mittasin ja merkitsin kankaan nurjalta lyijykynällä ja sen jälkeen leikkasin kaitaleet viivoja pitkin saksilla. Kun olin yhdistänyt kaitale

En varmaan ole pitkään aikaan saanut pussukkaa näin nopeasti valmiiksi! Edellisenä päivänä tikkaus oli vielä vaiheessa ja jo seuraavana pussukka poseerasi pihan kulahtaneella puutarhapenkillä. Tässä hän on: ”Ei pöllömpi” –tilkkupussukka: Käänsin seuraavaa kuvaa varten pussukan toinen puoli eteen ja laskin sen kulahtaneille betonilaatoille, joiden saumoista puskee kovaa vauhtia voikukkaa esiin: (Kuvistani voi yleensä päätellä, että teen mieluummin tilkku- kuin puutarhatöitä.) Vähän vetoketjua avaamalla näkee vihertävään tilkkupintaan kivasti soinnahtavan vuorikankaan, jossa on jälleen Tilkunviilaaja –kangasmerkki: Koska vuorikappaleet eivät näy valmistujaiskuvissa, näytän ompeluaikaisen kuvan: Taas olivat tilkkutöiden taustakappaleista leikatut jäännöspalat hyödyllisiä! Silitin kolme erilaista kaistaletta, suoristin reunoja ja ompelin yhteen. Leikkasin vuorikappaleet kaksinkertaiseksi taittamastani kappaleesta. Siksi ne ovat näin samanlaiset. Kerronpa vielä, e

Ompelin vihertävistä tilkuista jo tutuksi tulleita kaitale-kaitaleita ja tällä kertaa päätin käyttää myös katseenvangitsijakangasta kaitaleena, näin: Koska Soilen minulle lahjoittama pöllökangas on näin ihanaa, tilkkupinnoista vaikutti tulevan oikein kivat! Vihreitä jäännöspaloja oli runsain määrin, ja tarvittavat kaitale-kaitaleet syntyivät hetkessä. Suorastaan hämmästyttävän nopeasti. Osasin arvioida tarvittavan määrän ja niinpä pääsin muutamassa tuokiossa sovittelemaan vetoketjua valmiiden tilkkupintojen väliin. Pussukassa on tuttu tyyli, mutta jälleen uusi tunnelma. Ehdin surrutella muutaman tikkausviivankin jo: Olin kerrankin kaukokatseinen: ennen kuin korjasin vihreät jäännöspalat ompelupöydältä laatikon kätköihin, muistin leikata sopivan vinokaitalepätkän vetoketjulenksua varten. Aika monesti minulle käy niin, että saan pussukan kokonaan valmiiksi ja olen jo ryntäämässä ottamaan siitä valmistujaiskuvia blogiini, kun huomaan, ettei vetoketjua ole viimeistelt

Ompelin viime postauksessa esittelemäni tilkkupussukan valmiiksi ja annoin sille leppäkerttuteemaan sopivan nimen ”Lennä, lennä!”. Valitsin katseenvangitsijaksi leppäkerttukankaan, joka inspiroi minut ompelemaan toisen puolen pussukasta sinisävyiseksi: Ja toisen puolen punasävyiseksi. Ensin kuva vähän kauempaa: Ja lähempi kuva, ja lopuksi erittäin lähikuva: Tilkunviilaaja-merkki mukana vuorissa. Tilkkupinnan tukena on tällä kertaa tukevahko tikkausvanu sekä pala flanellia. Hypistelin jo nallekuvioista fleeceä, josta minun piti tehdä Tyttärelle joku kiva juttu, mutta en ehtinyt ryhtyä toimeen ennen kuin hän yhtäkkiä olikin täysi-ikäinen ja söpöjen nallekuvioiden aika oli auttamatta ohi. Fleece oli kuitenkin sen verran söpöä, että tuntui julmalta tikata se pussukan tukipinnaksi, näkymättömiin. Niin tukipinnaksi valikoitui flanelli. Ompelin sivusaumalenksun jälleen pitkäksi, jolloin pussukkaa voi esimerkiksi kantaa ranteessa. (Ihan kuin kukaan oikeasti kulkisi täm

Ompelen pussukat aina tämän Skip to my Lou –blogista löytämäni ohjeen mukaisesti. Miellyin ohjeeseen heti, koska siinä leikataan pussukkapalat vetoketjun pituuden mukaan. Eikä edes niin, että ”lisää vetoketjun pituuteen xx senttiä ja leikkaa sen levyinen,” vaan palat todellakin leikataan vetoketjun pituuden mukaan – se on mitta. Sittemmin tajusin, että vetoketjua voi pidentää kumpaankin päähän ommeltavilla kangaslipareilla ja tämä pussukkatekniikka toimii silti. Ompelen usein vetoketjuun aika pitkätkin jatkopalat ja lyhennän ne vasta viimeksi, kun vertaan sitä ompelemaani tilkkupintaan. Minun mielestäni näin on kätevä toimia, mutta joku muu voi tykätä jostain toisesta tekniikasta! Tässä olen ommellut vetoketjun pussukka- ja vuorikappaleen väliin ja sen jälkeen päällitikannut sauman: Jäännöspaloja käytetty urakalla hyväksi. Vaaleanpunainen kangas on jäännöspala Sisäinen villapaita –tilkkupeiton taustakappaleesta. Punainen tilkkupinta jäi yli, kun madalsin tämän pussuka

Ensin tikkasin sinisävyisen tilkkupussukkapinnan vaalean harmahtavalla, vähän vaihtuvavärisellä konetikkauslangalla. Taas tein suoria ompeleita ylös ja alas tilkkupintaa, vähän reilun paininjalan etäisyydelle toisistaan. Huomasin, ettei laatikollisestani tikkauslankoja löytynytkään vaaleansinistä lankaa. Minulla on tönkköä, kiillotonta keskisinistä ”tikkauslankaa,” joka on varmasti kestävää, vaan ei kaunista. Löysin myös erittäin vajaan rullan vaaleahkoa sinistä, kauniskiiltoista lankaa, mutten halunnut ottaa riskiä, että lanka loppuisi kesken näin pienen pinnan. Vaikuttaa siis huolestuttavasti siltä, että joudun menemään tikkauslankaostoksille. Tikkasin myös punasävyisen tilkkupinnan. Käytin vaaleaa oranssia, kauniskiiltoista lankaa, jossa oli aika ajoin tummanpuhuvia pilkkuja. Väritys saattaa olla hieno esimerkiksi laakaompeleessa, mutta suorassa ompeleessa se ei joko erotu tai siten näyttää, kuin lanka olisi likainen. Koko pinta ei tässä ollut vielä tikattuna. Tilkku