Tilkunviilaaja

Sininen ja punainen hanhi katsoivat minua niin painostaen, että oli pakko ruveta tikkaushommiin! Sininen hanhi ei erottunut taustastaan tarpeeksi hyvin, joten tikkasin sen ympärille mustan ääriviivan, vaikka hanhipalaset on jo tikattu taustakankaaseen kiinni näkymättömällä langalla siksakaten. Ruohonkorret ompelin samalla mustalla langalla, vapaasti tikaten. Tämä ei ole minulle tyypillistä tikkaustyyliä. Noinkohan olen tähän yhtään tyytyväinen? Kauan mietittyäni päätin tikata taustan ”terävää muurahaisenpolkua” täyteen. Ajattelin, että terävät tikkaukset muistuttaisivat vähän ruohonkorsia nekin. Työn taustapuolelta tikkaukset erottuvat paremmin. Huom! Taustakankaana käytin silityslaudanpäällistä, joka ei soveltunut tarkoitukseensa ollenkaan. Nyt se tuli kuitenkin hyötykäyttöön! Ruo’oissa menin harhaan. Minulla oli koneessa vapaan konetikkauksen jalka, ja ajattelin lasketella ruokotikkaukset saman tien. Ommelhan on kuin oikeakätisen vasemmalla (ja vahingoittu

Syyringin hanhikurssilla ja sen jälkeen tekemäni värikkäät hanhet kehittyvät ja ovat muuttumassa seinävaatteiksi/kangastauluiksi. En pitänyt ajatuksesta, että hanhien ympärillä olisi pelkkää taustakangasta, joten kehitin niiden ympärille jotain. Tästä näkee, miten toimin – teen palasia jonkun määrän ja katson sitten, mihin ne riittävät. Vai riittävätkö. Ruohoa esittävät sakarapalaset eivät ihan riittäneet täydentämään hanhikappaleen leveyttä. Lisäksi yksi ruoko on liian vähän. Kolme olisi parempi, mutta päätin tehdä kaksi. Niin siis tein yhden sakarapalan lisää ja ompelin toisen ruokosarjan: Tilkkupinta alkaa nyt näyttää siltä, että voisin aloittaa vanutikkaamisen.   kirjoitettu hieman myöhemmin Taikasana ”vanutikkaaminen” sai aikaan väistämisreaktion. Mieluummin kuin tikkaamiseen, tartuin seuraavaan hanheen. Se sai vastaavat ruohot ja korret ympärilleen: En taida enää voida vältellä tikkaamista, vaan on tartuttava toimeen. Jotain aivan muuta  Nimittäin i-ha

Eilen oli taas Helsingin tilkkukilta Syyringin kiltailta, jossa toisena teemana oli kankaidenvaihtotori. Meidän piti tuoda mukanamme vaihdettavia tai myytäviä kankaita, jotka koemme itsellemme mahdottomiksi. En ollut jättänyt itselleni paljon aikaa valmistautua toria varten, mutta ehdin nopeasti tutustua osaan kangasvarastoistani tällä silmällä. Löysin ihan yhden pienen palan mahdotonta kangasta. Kaikki muut tuntuivat edelleen mahdollisilta! Muille kiltalaisille olin oivallinen vaihtokumppani, sillä he pääsivät eroon omista mahdottomista kankaistaan ilman, että heidän oli otettava vastaan minun mahdottomiani. (He saivat vaihdon vastineeksi pennosia.) Kangasvarastoni karttuikin taas. Tilkkuystäväni Lea ja Eija olivat tuoneet mukanaan mahdottoman kirjavia kankaita: Huh, näyttävätpä ne kaoottisilta näin yhdessä pinossa. Ei tietenkään ole tarkoitus käyttää näitä samassa työssä! Tilkkuystäväni Milja tiesi jo etukäteen, että tarvitsen joutilaita tilkkutöiden taustakankaita. Hän

Tilkunviilaajan toukokuun 2012 kalenterikuvassa on ”Näen violettia” –seinävaate, jonka tein ehdolle Finn Quilt ry:n näyttelykokoelmaan, johon piti tehdä violetti 50cm x 50cm työ. Työni ei tullut hyväksytyksi kokoelmaan, mutta se pääsi näytteille pienimuotoisemmin eli ystävieni Maaren ja Juhan kesäpaikan vinttikamarin seinälle. Vappuna piti olla paljon menossa ja ulkona, mutta ennätin sentään välillä ompelupöydän ääreen. Tein koevaatteita, joita epätoivoa lähenevin tuntein sovittelin eilen illalla.   Aivan liian pieni Toteutin Suuresta Käsityö –lehdestä huomaamani pikkumekon Burberry-vaikutteisesta kankaasta, joka minulla on ollut varastossa iät ja ajat. Olisi ollut aika kivaa, jos mekosta olisi tullutkin yllättäen kunnollinen. Huomasin kuitenkin jo vetoketjua ommellessani, ettei työ tule onnistumaan pidettäväksi asti, sillä kangas jousti juuri siihen suuntaan, mihin ei olisi pitänyt. Vetoketjun kiinnitysommel sai reunan mutkittelemaan villisti. Viimeisen niitin epäonnist

Annan kotelolleni nimeksi ”Tähdehkö”.   Se olisi itseoikeutetusti Tähti, jos se olisi onnistunut paremmin. Koska se jäi toteutukseltaan vähän mutta harmillisesti vajaaksi, sen nimi on Tähdehkö. Avaruudellinen ja topologinen hahmottamiskykyni on vaatimaton. En oikein osaa hahmottaa valmiista tuotteista enkä aina ohjeistakaan, miten pitäisi tehdä. Siksi teen kokeiluja, jotka eivät aina onnistu mahtavasti. Tässä näkyy, että menin vähän vikaan: Sinänsä oikea lähestymistapa: päällinen ja vuori kumpikin erikseen ommeltu läpälliseksi pussiksi. Kappaleet oikeaoppisesti oikea oikeaa vasten. Helpompi ommella, kun päällikappale on päällimmäisenä. Vuorikappaleen sivusaumaan jätetty – aivan oikein ja tarpeellisesti – kyllin leveä kääntöaukko. Mutta sekä päälli- että vuorikappaleen pussin sivusauma olisi pitänyt jättää yläreunasta ompelematta noin 3cm:n matkalta. Ompelu olisi ollut paljon helpompaa niin!   Puutteet Ihan hyvä, etten vielä tällä kokeilukappaleella tehnyt

Olen varmasti aikaisemminkin valitellut, että neulat ovat liian pienisilmäisiä tai paksuja. Olen edelleen samaa mieltä! (Minulla on vain kaksi ohutta, isosilmäistä neulaa, jotka sain vuosi, pari sitten tilkkuystävältäni Eijalta ja joiita varjelen kaikin kuviteltavissa olevin keinoin.) Valitukseeni on helppo vastata, että ”vanhemmiten isokin neulansilmä alkaa näyttää pieneltä,” mutta silmän pienuus ei olekaan hankala juttu näkemisen takia, vaan siksi, ettei lanka mahdu kunnolla siitä läpi! Tuskastelin taas paksuhkon kirjontalangan ja onnettomien neulojeni parissa tikatessani iPad-kotelon tilkkupintaa. Lanka oli vähän liian ohutta käytettäväksi yksinkertaisena, joten taitoin sen kaksinkerroin. Mahdollisen solmutilanteen varalta halusin pujottaa langan neulan silmästä kaksinkertaisena. Kuvasta näkee, että tehtävä vaikutti toivottomalta. Tällaisessa tilanteessa mietin yleensä vähän katkerana, että jos miehet ompelisivat enemmän, tämäkin neulansilmäjuttu olisi korjattu 50 vuotta si

Edellisessä postauksessa esittelemäni tähti perustuu 6cm x 6cm neliöihin, sakarat ompelin epämääräisen kokoisista jäännöspaloista. Valmiina tähtikuvio on noin 15cm x 15cm, mutta en mitannut sitä tarkkaan. Ompelin yhteensä neljä tähtikuviota ja ne parittain yhteen. Tähtikuvioiden reunoille piti lisätä kaitaleet, että pinnasta tulisi noin 22cm leveä. Olen nimittäin tässä vaiheessa sitä mieltä, että iPad-kotelo syntyy noin 22cm x 65cm tikatusta tilkkupinnasta. Katsotaan työn edetessä, olenko oikeassa vai tuleeko kotelosta susi. Tikkaus on meneillään, mutta siitä ei vielä ole kuvia. Tikkasin pari konetikkiommelta ja olen nyt tekemässä käsintikattuja kiemuroita. Välillä kiva tehdä sellaista! Hanhi on tiukasti kiinni  Kvilttaajan vinkistä otin vaarin ja tikkasin siniset hanhitilkut taustakankaaseen kiinni siksakilla, ylälankana näkymätön tikkauslanka Nyt olisi oivallinen tilaisuus kehittää koristeellisempaa tikkausta ja jotain lisäkuviota hanhen ympärille, mutta ei k