vertailu varastaa ilon.

Vertaileminen toisiin varastaa kaikesta ilon.

Olen digitaalisen Make Modern -lehden tilaaja, ja lehdessä ilmestyi aiemmin Molli Sparkles -nimisen tilkkutyöammattilaisen palsta. Siinä hän vastasi lukijoiden lähettämiin kysymyksiin hyvin omaleimaisella tavallaan, ja yksi hänen lauseistaan jäi minulle mieleen: ”Comparison is the thief of joy” eli ”Vertailu varastaa ilon”.

Hän oli oikeassa, sillä tutkimuksetkin ovat osoittaneet, että vertailu synnyttää kateuden, epävarmuuden ja masentuneisuuden tunteita.

Ainoa hyödyllinen tapa vertailla itseään tai teoksiaan on jos vertailu saa aikaan myönteisen muutoksen. Kaikki muu vertailu on vahingollista.

Koska vertaileminen tulee ihmiselle luonnostaan, sitä on vaikea lopettaa. Vertailun voi kuitenkin suunnata eri tavalla. Sen sijaan että vertailisi itseään toisiin tai omia tilkkutöitään toisten töihin, pitäisi pyrkiä vertailemaan nykyistä itseä ja nykyisiä töitään aiempiin.

Tilkkutyönäyttelyissä saattaa tietenkin tulla mieleen ajatus: ”Ohhoh, siinäpä on upea työ, paljon hienompi kuin yksikään minun tekemäni! En ikinä pystyisi moiseen.” Jotkut tilkkutyöt ovat vain niin käsittämättömän hienoja, ettei normaali ihminen tee sellaista ikinä. Miten edes voi päästä loisteliaan tasolle?

Itse en esimerkiksi koskaan yltäisi applikaatiotaituruuteen, jota edustaa European Patchwork Meetingissä 2013 esillä ollut Linda Barlow’n työ “Distortion Is a State of Mind” (100cm x 100cm).

Kun tällainen ajatus tuli mieleen, niin samalla voisin muistuttaa itseäni seuraavasta: tämä on taitavan ja harjaantuneen tekijän paras onnistuminen. On epäreilua vertailla sellaista omaan keskimääräiseen taitavuuteensa, saati sitten että vertailisi sitä ensimmäisiin yritelmiinsä!

Paraskin onnistuminen on vain osa totuudesta. Voihan olla, että harjaantunut tekijä on epäonnistunut 18 kertaa ennen kuin on saanut aikaan upean tilkkutyönsä. Montako saumaa hän on joutunut purkamaan? Oliko joku applikaatioista ensin huono ja hän purki sen pois ja ompeli uuden tilalle? Kauanko hän suunnitteli ja ompeli työtään? Ja edelleen: ovatko kaikki hänen työnsä yhtä hienoja ja onnistuneita? Ehkä hän on tehnyt vain tämän yhden minun mielestäni upean työn, ja loput esimerkiksi edustaisivat minulle vähemmän mieluista värimaailmaa. Jos hän toisi näyttelyyn yhden niistä töistä, sivuuttaisin sen vähällä huomiolla eikä minulle tulisi mieleenkään vertailla sitä omiin töihini.

Siksi tilkkutyönäyttelyihin pitäisi aina saada esille myös sellaisia onnistuneita töitä, jollaisen vaikka aloittelevakin harrastaja voi ajatella pystyvänsä tekemään. Ellei heti saman tien, niin pienen harjoittelun jälkeen. Jos jokainen näyttelytyö on upea, megavaativa mestariteos, osa harrastusta harkitsevista luovuttaa ennen kuin on kunnolla aloittanutkaan, koska rima tuntuu liian korkealta.

Voisin kuvitella, että aloitteleva tilkkuilija voisi ajatella kohta onnistuvansa ompelemaan esimerkiksi vastaavanlaisen työn kuin Tilkkuyhdistyksen jäsennäyttelyssä 2016 eli Mansetilkussa esillä ollut Mummola-tilkkupeittoni:

Tilkkutyöharrastus on kivaa. Se ei ole kilpailu! Sen tarkoituksena ei ole päihittää toisia. Jopa jyrytetyissä näyttelyissä ja kilpailuissa työt sijoittuvat lopulliseen järjestykseen juryn tai tuomariston henkilökohtaisten mieltymysten perusteella. Jos osallistut kilpailuun etkä voita, sinun työsi olisi saattanut sijoittua, jos tuomaristo olisi ollut erilainen.

Arvaan, ettet sinäkään tee tilkkutöitä siksi, että ne palkittaisiin, vaan siksi, että nautit niiden tekemisestä. (Eikä niin monta kilpailua edes järjestetä, että jokaisen tekemänsä tilkkutyön saisi tuomarien silmien eteen.)

Palkintoruusuke ei koskaan tee tilkkutyöstä parempaa tai huonompaa. Ompelutilassasi ei ole juryä eikä tuomaristoa, ja sinunkin kannattaa lopettaa itsesi tuomaroiminen ja vertaileminen muihin. Sen sijaan kannattaa muistaa eilisen luukun neuvoja, käyttää ihanimpia kangaslöytöjään ja iloita tilkkutyöstä.