jouluiset lasinaluset.
Jouluiset”-nimellä (mielikuvituksellisesti) kutsumani lasinaluset valmistuivat vihdoinkin eilen. Olen päätellyt tikkausten langanpäitä jo kolmena iltana. En tietenkään koko iltaa, mutta riittävästi oli tätä puuhaa. Ompelupöydälleni pääsi myös Pink Panther –kankainen laukku tai oikeastaan sen vuori, johon valitsin kaksi kerrosta kangasta. Ompelin vuoriin taskun, tikkasin toisen vuorikappaleen palat yhteen ja kiinnitin taskun siihen. Toinen vuorikappale on vielä kahtena kerroksena erillään. En vielä tiedä tarkalleen, millainen laukku paloista syntyy, mutta olen päättänyt joka tapauksessa valmistaa tämän. Kangas on ollut keskeneräisten joukossa jo aivan tarpeeksi kauan! Jouluinen pöytäliinasuunnitelma Siirtelin taas pinoja ompelualueellani ja kas, silmiin osui Tilkkutarhan Minnalta ostamani iiiihana jouluaiheinen kangas: Kuvassa siis tuo alin kangaspala (joulukankaan sekä kuvan kaksi muuta kangasta ostin Syyringin kiltaillassa lokakuussa, kun Tilkkutarhan Minna teki sinne e