Omega-tilkkupinta! tikattu!
Aloitan uneliaan oloisella kuvalla, sillä blogini on uinunut miltei kuukauden. Blogin jähmettyneisyys johtuu muun elämäni kuvioista, ei muusta! Tässä tuli suunnilleen juonipaljastus heti ensimmäisessä kuvassa – toki osasitte sitä odottaa, jos luitte kirjoituksen otsikon. Mennään kuitenkin ajassa hieman taaksepäin. Tietenkin mallailin valmistuneita blokkeja keskenään aina kun oli muutama uusi taas käsillä. Tätä kuvaa katsoessani harmittelen vähän, että asettelin blokit järjestykseen enkä sallinut värien virrata vapaasti. Kuvassa on niin ihana väritys! No, kangistuin normaaleihin kaavoihini ja ladoin blokit jokseenkin värijärjestykseen. Melko hyvä taktiikka sekin on, eivätkä kaikki värit ole toistensa kanssa kimpassa näinkään: Esimerkiksi keltaisia ja violetihtavia alueita on siellä täällä. Sommitteluseinä ei ollut vielä käytössäni, kun rakensin Omega-tilkkublokeista pintaa. Kyykin ja konttailin lattialla. Silloin ei tee mieli kokeilla useita erilaisia asetelmia, vaan riittävän hyvä