aina ei onnistu. mutta voi onnistaa.

Raadoin koko sunnuntaipäivän modernin tilkkupinnan taustakappaleen parissa. Käsittämätöntä, miten paljon aikaa tähän on mennyt! Ja lopputulos on kaikesta aherruksesta huolimatta (tai ehkä juuri siksi) omituinen.

Ongelmana minulla on aina se, että kangaspalani ovat yleensä hyvin pieniä, jolloin joudun kokoamaan taustakankaat pienistä paloista. Eikä minulla ole muutenkaan kovin hyviä taustakankaita noin vain käsillä.

Tähän peittoon olisin halunnut nimenomaan ruskean sävyisiä kankaita, mutta niitä ei enää kitaratyön tekemisen jälkeen juuri löydy. No, yhden löysin, mutta eihän se riittänyt kuin juuri ja juuri keskipalaksi. Täydensin sitä löytämälläni ysäriverhokankaalla ja toiselle puolelle tälläsin vitivalkoista mainoskangasta.

Voi ei, ei tämä kyllä toimi. Keskiosa on melko ookoo (kauniisti sanottuna se näyttää mielenkiintoiselta), mutta reunat riitelevät – ainakin tuo valkoinen reunakangas saa lähteä.

Tässä oli yksi raadantatuokioni hidasteista:

Ruskea kankaani oli sekundaa ja siinä oli yhdessä kohtaa pari pientä reikää. Totta kai unohdin asian, kunnes olin ommellut palan tosi pitkällä saumalla toiseen palaan kiinni. Purin saumaa vähän, leikkasin reikäkohdan poikki ja ompelin sille kohdalle paikkakaitaleen. Ja sitten huomasin paikkakaitaleen olleen sittenkin vähän liian kapea. Eli ompelin toisenkin paikkakaitaleen ja vasta sitten ompelin purkamani pystysauman uudelleen kiinni. Paikkakohdasta tuli kummallisemman näköinen kuin olin toivonut. Tietenkin.

Sunnuntai ei ollut paras mahdollinen tilkkuilupäivä, voi voi. Lauantai oli sitäkin kivampi, ja sen voimalla kestin sunnuntaisen takaiskun.

Taustakappaleeni on siis epäonnistunut ja joudun sittenkin korjaamaan sen. Mutta silti minua onnisti! Voitin She Can Quilt -blogin arvonnassa upealta näyttävän ratkojan. Joudun ratkomispuuhiin, mutta tieto tulevasta (ja voittamastani, jeii) ratkojasta lohduttaa! Plus tässä on jotain maagista sattumaa mukana.