Tilkunviilaaja

Pääsin etuajassa joulutunnelmaan väkertämällä kaksi jouluista mukimattoa. Mukimatto eli mug rug on alunen, jolle voi asettaa paitsi kupin, myös vaikkapa keksin tai piparin. Niiden kokoa ei ole standardoitu, ja minun mukimattoni ovat kooltaan 7 1/8” x 5 1/4” Minä ja kuusi muuta tilkkutyöharrastajaa saimme kangaspalan uudesta, laadukkaisiin tilkku- ja kirjontakankaisiin sekä lankoihin ja käsityövälineisiin erikoistuneesta kaupasta, Sentti & Tuumasta. Tehtävänämme oli ommella kankaasta jouluinen mukimatto.  Mietin, miten teokseni koristelisin, ja päädyin tekemään muutaman joulukankaisen kuusikulmion, kolme kumpaankin mattoon. Ompelin ne ensin piilopistoin kiinni kankaaseen, jolloin sain ne asettumaan juuri oikeisiin kohtiin. Sitten surautin suorat ompeleet kuusikulmion muotojen mukaan. Ensimmäiseksi valmistui Joulukiireet-mukimatto:   Kirjavat kuusikulmiot eivät kunnolla erotu tähtikuvioiselta pohjakankaalta, ja korostin kirjavuutta myös reunakanttauksella. Siksi matto näyttää kiirei

Hmmm, marraskuu ei taida olla kovinkaan monen lempikuukausi. Eteläisen Suomen asujalle marraskuu tuo mieleen märän pimeyden ja ehkä loskan… Mutta mennään silti ilon kautta! Ensimmäiseksi esittelen Tuikkikaa-tilkkupeittoa käytössä. Kaunis mallini poseeraa somasti:   Tilkkutyöasiana tänään on pikkutilkkujen lähes sietämätön riittävyys. Nostin ompelupöydälle pari pienehköä pinoa vielä pienempiä tilkkuja kokeillakseni, syntyisikö niistä säännönmukaisempaa pintaa kuin omat ”kaikki käyvät” -pintani. Ehkä kuvastakin näkee, etteivät tilkkuni kovin isoja ole!   Otin ensin käteen pienen palan ja ympäröin sen toisen värisillä, mielellään melko pitkulaisilla tilkuilla hirsimökkityyliin. Yllätyin, että jäännöspalapinoista ja -säilyttimistä löytyi vähällä vaivalla jokaiselle keskipalalle ympäristö.   Kuvan toinen tilkkupinta on vähemmän järjestelmällinen. Sen osat löytyivät jäännöspalasäilyttimestä ja päätin käyttää ne pussukan toiseen puoleen. Tikkasin tilkkupinnat bambuvanuun niin, että vanun ja

On hienoa kun tilkkutyö saa hyvän kodin ja omistajan, joka käyttää työtä mielellään. Ompelin Tyttären tietokoneelle Paikkatasku-nimisen kotelon vuonna 2014, ja kotelo on ollut jatkuvassa käytössä siitä asti. Tyttären kotiin muutti loppukesällä kokeilunhaluinen kissanpentu. Tässä hän testailee, olisiko Paikkataskussa mukava lepäillä. Aikamoinen huiskahäntä! Kuvassa näkyy myös Tyttären kodissa pitkään viihtynyt Sisäinen villapaita -tilkkupeitto. Paikkatasku-kotelossa oli hauska oleilla noin kokeeksi, mutta taisi kisu sittenkin tuumia, että toisenlainen peti on parempi. Koteloa tarvitaan muutenkin muualla, sillä sitä pitäisi pienentää, koska tietokone on juuri vaihtunut toiseen. Vai ompelisinko sittenkin ihan uuden kotelon?

Ensimmäiseksi kysyn: miten niin on ilmiselvää, että tällainen vuode löytyy vain tilkkuilijan kotoa? Toiseksi sanon, etteivät kaikki kuvan teokset ole minun käsialaani. Keskimmäisen tyynyn tilkkumaalaus on Tyttären käsialaa vuosien takaa, ja oikeanpuoleisen tyynynpäällisen on ommellut uusiseelantilainen tilkkuystäväni Liz. Lisäksi Ruutuässä-päiväpeiton ja sen päällä näkyvän Kangasvuokko-peiton tikkaukset on ihanasti toteuttanut Töölön Tilkkupajan taitava Soile. Kolmanneksi kerron, että kaikista maailman henkilöistä Kissa arvostaa tilkkuteoksiani ehkä kaikkein eniten. Tässäkin se makaa yhdellä tilkkupeitolla, nojaa toiseen, ja kaksi muuta on vielä lähietäisyydellä taiteltuina. Neljänneksi jaan tiedon (nimenomaan tiedon ): Kissa osoittaa arvostustaan peseytymällä – tilkkupeitolle vain suihkun kautta! Viidenneksi esittelen kaikkien aikojen ensimmäisen tekemäni tilkkupeiton. Sillä ei edes ole nimeä: Otin siitä kuvan, jotta voin jakaa siihen liittyviä juttuja Järvenpää

Puna-oranssi-keltainen kaitalerullani sisältää myös vihreitä ja keltaisia kaitaleita. Kun yhdistelen niitä neutraaleihin kankaisiin, lopputulos on minulle aika oudon oloinen. Nämä eivät ole lainkaan minun värisiäni! Rupesin jo miettimään, olenko koskaan tehnyt mitään vastaavalla väripaletilla. No olen! Sain kerran tilkkuystävältäni Eijalta reilun kokoisia paloja, joista yhden kuosiin Tytär ihastui. Ompelin hänelle vetoketjupussukan tyyppiä ”dumpling”. Tällaisista lähti liikkeelle minun vetoketjupussukkaharrastukseni. Ompelin tällaisiin pussukoihin vetoketjut aina käsin. Kuvittelin nimittäin, että vetoketjun ompeleminen koneella olisi supervaikeaa. No muistelin vaateompeluaikojani, ja totisesti vetoketju oli yleensä kurjuuksien kurjuus! Mutta huom! En ommellutkaan vaatteita puuvillasta, vaan paljon löprömmistä kankaista – tai paksummista. En olisi muistanut tätä, mutta sain juuri tänään Tyttäreltä juuri tätä pussukkaa esittävän kuvan, jossa se oleskelee tukholmalaishote

Tein tilaustyönä tilkkupeiton Tyttärelle. Hän toivoi, että toteutan tietynlaisen mallin ja nimenomaan sinisenä. Esittelin työn eli Ethän minua unhoita –tilkkupeiton puutarhamaisemissa, mutta peitto on sittemmin päässyt sisään ja asuu uudessa kodissaan. Mielelläni ottaisin päivänokoset tuossa. Pehmoleijona kainalossa näkisin varmasti hauskoja unia. Vai onkohan tämä se leijona, joka makaa sängyllä raukeana? Tilkkupeitto näyttää olevan juuri sopivan kokoinen. Onneksi! Tytär ei ole vielä palauttanut väliaikaisesti käyttämäänsä Sisäinen villapaita –tilkkupeittoa, vaan se näyttää olevan taiteltuna tuossa sivussa. Ehkä päivänokosten ottaja kääriytyy toiseen peittoon ja lepää toisen päällä? Molemmin parempi? Tuntuu aina niin kivalta, kun joku adoptoi ompelemani tilkkupeiton tai muun tilkkujutun ja näen sen käytössä!

Tytär tarttui Nupullaan-vetoketjupussukkaan pian sen valmistumisen jälkeen ja vei sen lahjaksi ystävälleen. Pussukkaa ommellessani minulla ei ollut sille tiedossa kotia, ja tekeminen tuntui kivalta ja innostavalta, mutta vähän turhalta. Eipä tunnu enää turhalta! Nupullaan-pussukka pääsi töihin kasarmille: Tyttären (naispuolinen) ystävä suorittaa asepalvelusta. Hän on niin kiva, että otti minulle blogiani varten muutaman kuvan pussukasta tositoimissa. Valitsin tähän kuvan, jossa näkyy ikoninen peittokuosi, sotilasreppu ja kaappi. ! ! ! Eksoottista ! Ompelemani Nupullaan-pussukka ei ole piripintaan täynnä tavaraa, koska tein siitä tavallista isomman. On aina kyllä tosi hienoa nähdä, millaisiin toimiin pussukat ja muut ompelemani käyttöesineet ovat päätyneet. Joskus ihan kasarmille siis!

Hyvää naistenpäivää ja terveisiä etelämmästä! Tällaisessa paikassa olin viime viikolla: Nyt olen taas kotona! Käsityörintama on kärsinyt matkastani: jouduin siellä keskittymään aivan muihin puuhiin, ja ennen matkaa tein kaikenlaisia valmisteluja. Palattuani tein ensimmäiseksi edelleen jotain aivan muuta, vaikka sekin käsityötä. Lyhensin ystävälle hänen mekkonsa. Kuvaa varten ei todellakaan ole lavastettu, kuten ehkä huomaattekin. Mallinukke seisoo keskellä lattiaa – törs – ja takana on petivaatteiden vaihto meneillään. Halusin kuitenkin näyttää, että näin sitä taas ommellaan. Seuraavaksi olisin voinut tarttua tilkkutöihin, mutta voi voi, vielä oli matkavelvollisuuksia tekemättä:   Lesoilen vähän: onnistuin mahduttamaan tähän pieneen lentolaukkuun kolme paria kenkiä ja kolme eri vaatekertaa plus muutaman muun tarpeellisen tavaran. Tavarat täytyi kuitenkin purkaa, että laukun sai pois sommittelulattialta, jota tarvitaan seuraavaan palapelipeiton vaiheeseen. Palape

Ompelin viime vuonna modernin tilkkupeiton vihreistä ja violeteista kankaista, jotka pääsivät hehkumaan mustalla pohjalla. Tilkkupeittoni sai nimen ”Kuusten kuiske” ja löysin sille sopivan paikankin saman tien, mutta vasta eilen saimme Miehen kanssa sen ripustetuksi seinälle. Parempi silti myöhäänkin kuin ei milloinkaan! (Jos kuvan oikeaa reunaa katsoo oikein tarkasti, näkee oviaukosta pilkistävän naapurihuoneen kukkatapetin. Tapetin, johon ihastuin ja jota en kuitenkaan uskonut koskaan tohtivani valita seinälle!) Mies oli yllättävän tyytyväinen tilkkutyöhön tässä seinällä. Sitten tajusin, että suurimpana syynä on tietenkin akustiikan paraneminen huoneessa. Ei niinkään se, että tilkkutyö miellyttäisi hänen silmäänsä jotenkin erityisesti!! Toisaalta on ihan sama, miksi Kuusten kuiske pääsi paraatipaikalle seinälle! Siinä se on ja jos se ilahduttaakin Miestä eri syystä kuin minua, niin ilahduttaa joka tapauksessa! Huoneessa useimmin palava jalkalamppu seisoo tilkkutyön

Mahtavaa, että tekemäni tilkkujutut pääsevät käymään monenlaisissa paikoissa! Narnia-vetoketjupussukka vietti joululomaa Alpeilla. Kylän suuntaan sillä oli tällaiset näköalat: Ilmeisesti sen parvekkeelta avautuu puolestaan näin upea näköala: Siinä se katselee maisemia ja on tyytyväinen päästyään meidän vinttivarastosta pois, tositoimiin. Vetoketjupussukka tykkää siitä, että sitä käytetään! (Ja minä tietysti tykkään siitä vielä enemmän - muutenhan työni olisi ihan turhanpäiväistä!)

Uusin vetoketjupussukka sai kauniin talvisään ja ikkunaan huurtuneiden jääkukkien innoittamana nimen Jääkukkia.  Sain kuvatuksi sen päiväsaikaan talvisessa puutarhassamme, hihhei! Onneksi kirjomani kukka osui jotenkuten sopivalle kohdalle. En taaskaan muistanut, että pussukan alareunasta kuluu aikamoinen siivu pohjan muotoon. Toinen puoli Jääkukkia-tilkkupussukasta näyttää melko erilaiselta, mutta samoja värisävyjä sentään löytyy ja musta tilkku samoin. Löysin varastoista juuri vuorikankaaksi sopivaa vihertävää kangasta. Sitä olikin aika paljon jäljellä. Tilkunviilaaja-kangasmerkkejä sen sijaan ei ole jäljellä kuin muutama, enkä ole vieläkään muistanut tilata niitä lisää. Ettei vain ompeluuni tulisi taukoa kangasmerkkien puutteen takia! Lumiset pihamaisemat olivat niin hienot, että otin kuvia useammassa paikassa. Tähän kuvaan halusin saada mukaan lumen valkoiseksi kuorruttamia oksia. Kuvasin nämä sireenipensaiden juurella. Ei tarvitse olla kovin iso kuvauksell

Valoa riitti eilen sen verran, että sain kuvatuksi uuden Pelkkää hyvää –tilkkupeiton paikoillaan. Hyvin se komppaa upeaa Versoul-kitara-aiheista tilkkutyötä, jonka tein Miehelle 50-vuotispäivälahjaksi. Ehkä mietitte, että tässä on yhden hengen sänky, mutta eipä olekaan. Päädyimme jo vuosia sitten Miehen kanssa valitsemaan 140-senttiä leveän sängyn, koska sellainen on helpompi sijoittaa huoneisiin. Meillä ei ole koskaan ollut kovin isosti tilaa, ainakaan yhdessä huoneessa. Ensin meillä oli futon ja nyttemmin tähän mittaan teetetyt sänky ja patja. Nyt seuraa suloisuutta. Löysin Kissan upouudelta tilkkupeitolta. Se näytti asettuneen nöyrästi yhteen kulmaan. Sitten minulle selvisi sen Suunnitelma. Se lähti nöyrästä kulmastaan liikkelle ilmiselvänä tarkoituksenaan levitellä kissankarvojaan mahdollisimman laajalle mahdollisimman tehokkaasti. Mutta hei, se on niiiin söpö! Tyttärellä ja minulla on tapana kerätä pörröterapiaa Kissasta niin, että painamme naaman sen kylk