Tilkunviilaaja

Olen kuullut, että näihin aikoihin vuodesta moni tilkkuilija on jouluistakin kiireisempi ommellessaan Bonnie Hunterin vuotuista mysteerityötä. Itse en ole vielä innostunut sellaisesta, mutta Bonnie on tehnyt monta muutakin ohjetta, joista olen toteuttanut esimerkiksi Scrappy Mountain Majesties -mallin.   Minun Scrappy Mountains -tilkkupeittoni valmistui vuonna 2016 ja sai nimekseen ”On laaksoa, on kukkulaa”. Tilkkuharrastusta aloittaessani muistan nähneeni kirjassa kuvan tilkkutyöstä, jota pidin maailman upeimpana. Tilkkutyö näytti mahdottomalta valmistaa. En tajunnut, millaisista paloista se oli koottu, enkä uskonut kärsivällisyyteni ikinä riittävän niin monen pienen palan ompelemiseen. Olinkin yllättynyt tutustuessani Bonnien blokkiohjeeseen. Voisiko blokin ompeleminen sittenkin olla mahdollista? Kyllä: sen totesin ommeltuani pari pientä kokeilublokkia. Kuvasta näkyy, että vuoristokuvioiset blokit on totisesti melko paljon helpompi ommella kuin ensin luulisi! Projektin aikana tu

Mitä ihmettä?! Onko Talviomenoita-tilkkupeiton valmistumisesta vain vähän yli kymmenen vuotta?! Tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus! Enää en sommittelisi vaaleimpia blokkeja peiton alakulmaan! Peitto on silti ihan kiva kokonaisuus, ja pidän erityisesti sen värikkäästä kehyksestä.  Talviomenoita-peitto on toisaalta haalistuneen oloinen ja tosi litteä. Vaikka se on viettänyt viimeiset viisi tai kuusi vuotta vinttivarastossa, sitä ehdittiin alkuun käyttää ahkerasti, eikä sen välivanu alun alkaenkaan ollut kovin paksu.   Kuvassa voisi kiinnittää huomion myös orvokkiin, joka ihan itsekseen oli kasvanut keskelle nurmikkoa ja alkanut kuvan ottamisen aikaan lokakuussa vielä kukkia. Seuraavasta kuvasta vasta huomasin, että peiton keskellä on punertava tahra. Ehkä mehua? Tai sitten taustakappale on päästänyt väriä etupuolelle.   Kokosin peiton nyt jo lopettaneen Crazy Mom Quilts -blogin Quilt-Alongin eli ”ommellaan yhdessä” -aktiviteetin innoittamana. Muistaakseni aktiviteetti oli ollut ja menny

Lauantaina 25.7.2020 pääsin pitkästä aikaa näkemään näyttelyn täydeltä tilkkutöitä! Kävin Alvettulan seuratalolla tutustumassa Sanna Parankon tilkkutöihin. Näyttely on tätä kirjoittaessani jo purettu, ja jaan siksi muutamia kuvia siellä näkemistäni töistä. Ensimmäiseksi vastassa oli heinäseipäitä ja niiden varjot pellolla. Sanna oli ommellut peiton syntymäpäivälahjaksi veljelleen. Yksityiskohtakuvassa näkyy myös tikkaus, jonka oli toteuttanut Soile Töölön Tilkkupajasta. Muut näyttelyn työt olivat Sannan itsensä tikkaamia. Näyttelyn värikkäin työ kuvasi Sannan isän värikästä elämää:   Mielikuvitukseni ei riitä keksimään, mitä kaikkea tällaiseen elämäntaipaleeseen on voinut kuulua. Värikylläisyyttä totisesti riitti!  ”Elämäni aurinko” -nimisen tilkkupeiton Sanna oli ommellut lahjaksi siskolleen.   Pidin paljon myös ”Skräppisydän”-tilkkuseinävaatteesta. Sydämet on ommeltu samanlaisella mallilla, joka julkaistiin äskettäin Tilkkulehdessä. Muistan sen hyvin, sillä ompelin ohjeen mukaan ko

Ompelin valmiiksi kolmiulotteiselta vaikuttavaksi suunnittelemani tilkkutyön ja annoin sille nimen ”Tour de France” tilkkuystävältäni Tarjalta Ka saamani kommentin perusteella. Nimi tuntui täydellisen sopivalta, sillä käytin työhön polkupyöräkuvioista kangasta, ja blokkien on tarkoitus näyttää kuin vuorenhuipuilta. Tour de France -pyöräilykilpailun etapeista useat poljetaan vuoristoisissa maisemissa. Ompelin seinävaatteen ehdolle Tilkkuyhdistyksen ”Liikkeellä – On the Move” -teemaiseen näyttelyyn, joka tulee esille Luxemburgin Quiltfestival -tapahtumaan toukokuun lopussa. Työ on siksi kooltaan 60 cm x 60 cm. Tikkasin työn itse ja todella tiheästi. Tilkkuystäväni Soile ehdotti, että ompeleet menisivät juuri näin. Sain kääntää työtä ja vaihtaa lankaa tavallisen monta kertaa, mutta valmistuihan se tikkauskin lopulta! Tämä on ensimmäinen ”kuoliaaksi tikattu” tilkkutyöni. Jotta reunakanttaus ei häiritsisi kolmiulotteisilta vaikuttavia blokkeja (ja jotta sain työstäni täsmäl

Pää on vieläkin pyörällä kaikesta upeasta nähtävästä, jota tarjoutui silmien eteen viime torstaista sunnuntaihin, kun matkustin Ranskan Alsaceen European Patchwork Meeting -tapahtumaan. x Onni totisesti potkaisi minua useita kertoja. Ensiksi ”Lankoja ilman rajoja” -näyttelytyöni tuli valituksi juuri Ranskan tapahtumaan edustamaan Suomen tilkkuyhdistystä. Toiseksi pääsin hyvin järjestetylle ryhmämatkalle, jolla onnekkaasti oli superkivat osallistujat, ja vielä saimme tapahtumapäivien ajaksi uljaat, aurinkoiset kesäkelit. Erikoiskiitokset Töölön Tilkkupajan Soilelle ja Laurille matkajärjestelyistä! Odotin torstaiaamuna taksia vielä koleassa sadesäässä, mutta muutaman tunnin kuluttua nautin lounasta näin komeissa maisemissa Titisee-järven rannassa: Totta kai olin ottanut mukaan ruumalaukun, joka oli mennessä melkein tyhjä. Ostoksillehan oli oltava tilaa! Koska olin lukenut matkakaverini Sannan tarinan Birminghamistä ja siitä, että matkalaukku saattaa saapua perille myöhässä,