Tilkunviilaaja

Sain kuin sainkin valmiiksi kuusikulmioista kokoamani tilkkupeiton vielä tämän vuoden puolella! Säät eivät ole suosineet tilkkutyövalokuvausta, mutta eilen sain otetuksi yhden, melko aidon värisen kuvan Sixten-tilkkupeitostani. Kehitin mallin, koska halusin käyttää kolmioviivaintani, joka oli ollut miltei käyttämättömänä ostopäivästä asti. Sixten on ilmestymässä myös kaavan muodossa. Jos siis haluat toteuttaa modernilta näyttävän, värikkään kuusikulmiopeiton, tarkkaile tätä kanavaa! Tilkkupinta on hauska ja joutuisa ommella! Itse leikkasin ensimmäiset palat syyskuun viimeisinä päivinä ja noin kuukauden kuluttua ompelin viimeisen sauman tilkkupintaan. Ja käyn sentään kokopäivätöissäkin. Sixten-tilkkupeittoon menee aika tavalla kangasta, ja paras vaikutelma syntyy, kun kuusikulmiot ompelee useammasta eri kuosia olevasta kolmiosta, jotka kuitenkin ovat suunnilleen samaa väriä ja tummuusastetta. Sixten on kooltaan noin 186 cm x 223 cm (73” x 88”). Valitsin peittoon mustavalkoraidall

Kenties teillä lukijoilla on nyt aaton jälkeen tovi aikaa lukea lisää tilkkutarinoitani. Esittelen tänään kaksi hyvin erilaista tilkkutyötä. Ensiksi tämä epätavallisempi eli Sveitsin tilkkuyhdistyksen Bobbin Roll -haasteaktiviteettiin tuleva minityö. Helsingin tilkkukilta Syyrinki toteuttaa yhteisesti rullallisen pieniä tilkkutöitä, joista jokainen on saanut innoituksen tietystä sanasta. Minun sanani oli viini. Piirsin ensin paperille viinilasin, johon kaadetaan punaviiniä melkoisella vauhdilla. Leikkasin palat irti ja käytin niitä mallina, kun leikkasin kangaspalat kuvaa varten. Olisi ollut paljon helpompaa, jos minulla olisi ollut silitettävää liimapaperiharsoa, johon ensin olisin kiinnittänyt kankaat ja sen jälkeen silittänyt palat kiinni taustakappaleeseen. Ei ollut sellaista, joten jouduin soveltamaan. Tässä kuva siitä vaiheesta, kun olin liimannut kangaspalat taustakankaaseen (tavallisella liimapuikolla). Tikkasin palat kiinni taustaan ja lisäsin tikkauksia antaakseni kuvalle

Jouluaatto! Säästin tähän luukkuun todellisen aarteen – Dick Francisin kirjan Perintö. Perintö on yksi parhaista Dick Francis -romaaneista, ellei paras. Miettikää nyt kirjan ensimmäisiä virkkeitä: "I inherited my brother's life. Inherited his desk, his business, his gadgets, his enemies, his horses and his mistress. I inherited my brother's life and it nearly killed me." Oma suomennokseni: ”Perin veljeni elämän. Perin hänen työpöytänsä, hänen yrityksensä, hänen vempaimensa, hänen vihollisensa, hänen hevosensa ja hänen rakastajattarensa. Perin veljeni elämän ja siksi melkein menetin henkeni.” Pystyn arvioimaan kirjan paremmuutta, sillä olen lukenut kaikki Francisin kirjat – osan jopa kolme tai neljä tai viisi kertaa. Olen Dick Francis -kirjojen asiantuntija (haha)! Perintöön liittyvää tilkkutyötä en pysty esittelemään. Kirjan alkukielinen nimi ”Straight” eli suora ei osunut sekään yhteenkään työhön, mutta mutkan kautta löytyi sopiva edustaja, nimittäin Sokkelo-tilkk

Tänään luukusta löytyy yhden lempikirjailijani eli Louise Pennyn toistaiseksi suomentamaton kirja Kingdom of the Blind. Kansiteksti lupaa ”huipputason tarinan,” eikä liioittele yhtään. Jouduin säännöstelemään lukutuokioitani tai olisin ahmaissut tämän kerralla! Louise Pennyn sankari on rikostarkastaja Armand Gamache, joka on jämerä ja viisas. Hän opastaa nuoria etsiviään ja antaa heille neljä virkettä, jotka johtavat viisauteen. Seuraavat virkkeet pitää pystyä sanomaan niin, että tarkoittaa, mitä sanoo: ”En tiedä.” ”Tarvitsen apua.” ”Olin väärässä.” ”Olen pahoillani.” Olen totisesti tavannut ihmisiä, jotka eivät ole koskaan väärässä. Olen huomannut, miten vaikea joillekuille on todeta vain, ettei tiedä jotain. Mieluummin keksivät jotain höpöjä kuin myöntävät, etteivät vain tiedä. Kirjan nimen kuningaskunta-osaan liittyisi hienosti tilkkuteos, jonka nimessä olisi mukana kuningas, mutta kas kas, sellaista teosta ei ole! Siksi tyydyn tuomaan esille Ikkunaprinsessa-tilkkupussukan. Vin

Joulu on lähellä, ja tänään tutustutan teidät Ruth Rendellin romaaniin ”No Man’s Nightingale,” jota ei ole suomennettu. Kirja oli perinteinen salapoliisiromaani – ja ei ollut. Rikostarkastaja Wexford on jo eläkkeellä ja päättää tutkia tarkemmin naispapin kuolemaa, vaikka poliisin mielestä murhaaja on jo selvillä. Hän tutkii tapausta yksityishenkilönä, saa selville totuuden uhrista ja lopulta myös murhasta. Jotkut kirjailijat osaavat asettaa sanansa niin, että lukukokemuksesta tulee miellyttävä, ja jotkut kertovat sen lisäksi mielenkiintoisen tarinan. Ruth Rendell osasi taidon. Tämä kirja oli jälleen yksi niistä, joiden olisin halunnut jatkuvan ainiaan (mutta silti paloin halusta tietää, kuka oli syyllinen). Nyt on mailin mittainen aasinsilta tässä. Olin heinäkuussa listannut kirjat ja keksinyt niihin sopivat tilkkutyöt, mutta jo elokuussa näiden kahden välinen looginen yhteys oli unohtunut. Mitä mahdoin ajatella?! En keksi muuta yhteyttä kuin sanan yö (vaikka ”nightingale” onkin suo

Hyvä Tuomas joulun tuopi. Tuomaan päivänä luukusta löytyy taas nuortenkirja eli Britta-Lisa Koivun Taivas, mikä sisar! Taivas, mikä sisar! on Runotyttöjen ohella paras nuortenkirja ikinä! Ymmärrän toki, että arviossani on mukana aika tavalla nostalgiaa. Amerikkalainen sisar olisi minullekin kelvannut, mutta vielä enemmän halusin itse Amerikkaan luettuani tämän kirjan ensimmäisen kerran noin 10-12-vuotiaana. Sen jälkeen olen lukenut tämän varmasti 20 kertaa uudelleen. Toimii aina! Koska amerikkalainen päähenkilö oli vähän poikatyttömäinen, nostan esiin uudehkon teokseni Tyttöpoika. Vinkki: Mikäkö vinkki tähän liittyy? Tietenkin se, etteivät pussukoiden pintojen tarvitse olla samanlaiset tai edes saman väriset, koska niitä harvoin katsotaan yhtä aikaa. Sisaresta tuli puolestaan mieleen Siskontähti-pannulappu. Sen valmistumisesta kirjoitin joulun alla vuonna 2011, joten se sopii Tuomaan-päivän tunnelmaan oivallisesti. Toinen vinkki: Olisi kiva vinkata tässä pannulapun taittelutekn

Tänään esittelen satukirjan. Philip Pullman muodisti Grimmin sadut meille 2020-luvun eläville sopiviksi kirjoittamalla ne nykyenglanniksi. Kirjaa ei ole suomennettu. Huh huh! Jäin koukkuun lukiessani näitä satuja. Luin yhden ja yhtäkkiä huomasin lukeneenikin monta. Pullman oli lisännyt kommenttinsa joka sadun jälkeen, ja ne kuulostivat siltä kuin hän olisi puhunut suoraan minulle. Moderni kieliasu sai miettimään tarinoita tarkemmin. Totta kai moni satu oli tuttu lapsuudesta. Mutta miksi en yhtään ihmetellyt sitä, että isä kuningas kohteli tytärtään prinsessaa kovin julmasti?! Tai että myllärin kaunis tytär suostui ilomielin häntä vaikeilla tehtävillä koetelleen kuninkaan puolisoksi ja rakastuikin vielä? Osaa kirjan saduista ei voinut nauramatta lukea, osa tuntui kauheilta. Luettiinko tällaisia juttuja todella lapsille? Siirryn Grimmin saduista lempeämpään maailmaan eli Hanhiemon tarinoihin. Olen nimennyt yhden tilkkutyöni niin, vaikka se kirja ei ollut lempparini. Kun olin pieni, min

Ohhoh, nyt olemme jo 18. luukussa, ja täällä pyörivät P. D. Jamesin Syystanssiaiset. Rakastuin kirjaan päätä pahkaa. Olin toki juuri nähnyt minisarjan “Lost in Austen,” joka oli eräänlainen toisinto Ylpeys ja ennakkoluulo -kirjasta. Henkilöt olivat tuoreina mielessäni ja tiesin, kuka on ken ja miksi. Murha ja sen seuraukset kiinnostivat ja onnittelin itseäni siitäkin, että olin kärryillä syyllisestä. (Tällä kertaa en ollut pettynyt siihen, että arvasin murhaajan henkilöllisyyden oikein. Joskus olen!) Kirja ei toki ole puoliksikaan niin kiinnostava, ellei lukija tunne Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin juonta ja henkilöitä. Meille muille tämä on mainio lisätarina! Koska kirja on kuvitteellista jatkoa Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanille, esittelen Lempeä-tilkkupussukkani. Romaanissahan esiintyy niin lempeä kuin lempeyttäkin, ylpeyksien ja muiden lisäksi. Vinkki: No tietysti se, minkä tuossa kirjoituksessani esittelen: sinun roskasi voi olla toisen aarre. Ellet tarvitse jotain tilkkujutt

Tänään luukusta putkahtaa Robert Harrisin romaani nimeltä Enigma. Se kertoo brittien koodinpurkajista, jotka käyttävät Enigma-laitetta toisen maailmansodan aikana. Olen lukenut Enigma-kirjan ainakin neljä kertaa, ja jokainen kerta on ollut antoisa lukukokemus. Pakkohan sille oli antaa viisi tähteä. Muistan, että ensimmäisellä kerralla kirja tuntui upealta. Kirjassa on paljon kiinnostavaa tietoa, joten siitä myös oppii asioita. Erittäin hyvin kirjoitettukin se oli. Ja vaikka kaikki oli kuvitelmaa, henkilöt ja tapahtumat tuntuivat todellisilta. Olen uskollisesti lukenut Robert Harrisin muitakin historiallisia romaaneja, mutta mikään ei ole aivan yltänyt tämän tasolle. Ehkä hän on ruvennut olemaan kunnianhimoisempi. Ainakin viimeisimmät kirjat ovat paljon tätä paksumpia ja niitä on siksi aika uuvuttava lukea. Esimerkiksi yksi, paavin valinnasta kertova kirja pitkästytti minua, vaikka periaatteessa tarina oli kutkuttava. Pohdin jo, että täytyisi ehkä lopettaa hänen kirjojensa lukeminen,