Tilkunviilaaja

Vielä kolme viikkoa sitten elettiin melkein täyttä kesää, kuten viimeisimmän vetoketjupussukan valmistujaiskuvista pystyy aistimaan. Ruoho on vihreää ja aurinko paistaa, kun Yö ja päivä -tilkkupussukka poseeraa: Blogiani tarkalla silmällä seuraavat saattavat tunnistaa pussukkapinnan kolmiot. Ne ovat loppumattomilta tuntuvista kolmiopinoista, jotka sain tilkkuystävältäni Soilelta. Suurin osa on vihertäviä tai sinertäviä, mutta joukkoon on eksynyt muutama herkullisen punainenkin kolmio. Kehottaisin katsomaan kolmioista rakentamaani pintaa oikein tarkasti. NYT: Ja tämän puolen kolmiopintaa myös: Huomaatteko, etteivät kaikki kolmioiden kärjet olekaan teräviä? Saumat eivät osukaan ihan kohdakkain? Huomaatteko myös, ettei se haittaa yhtään? (Minua ei ainakaan haittaa.) Rakensin tilkkupinnan huolettomasti, sovittamatta saumoja. En piitannut, vaikka kaikki nurkat eivät olleetkaan ihan justiinsa. Sellainen ei haittaa, kunhan tilkkupinta on sileä ja litteä silityksen jälkeen. Sen pystyy

Raitahaasteen toinen viikko on alkanut. Tämän viikon teemana on ”luovuutta raitojen ja kaitaleiden parissa”. Teeman innoittamana esittelen kaksi projektia, jotka saivat kaipaamansa virkistyksen musta-valkoraidallisesta kankaasta. Vuoden 2019 loppupäivinä innostuin laatimaan tilkkupeittoa Bento Box -blokeista. Käytin projektiin yhden valmiiksi väritetyn batiikkikaitalepakkauksen, jota täydensin omista varastokankaistani leikatuilla kaitaleilla. Inspiroiduin kaitaleista – Raitahaasteen tämän viikon teemaan sopiva havainto – ja ompelin ja leikkelin blokit melko nopeasti. Sommitteluvaiheessa petyin, kun tilkkupinnasta ei tuntunut tulevan niin kiva kuin olin odottanut. Tilkkupinta näytti mielestäni ”massalta”. Onneksi oivalsin, että voisin lisätä blokkien väliin kaitaleet, jolloin massamaisuus vähenisi. Ja vielä enemmän onneksi tilkkuystäväni Soile ehdotti, että valitsisin musta-valkoraidalliset kaitaleet. Lopulta Valpas mieli -tilkkupeitto sai jopa nimensä raitojen innoittamana: Valpas

Vaikka olen ommellut Silittämättä siisti -nimisen tilkkupussukan, nimi ei päde tilkkutöihin juuri lainkaan. Silittäminen on tärkeä osa tilkkutyötä. Ensimmäisen Raitahaaste-viikon viimeisenä päivänä jaan vinkkejä aloittelijoille -hengessä viisi ajatusta tilkkutyön silittämisestä. Rakennusaikainen silittäminen. Olisipa kiva, jos ompelupisteen vierellä olisi silityspiste niin, ettei tarvitsisi kuin käännähtää. Blokkeja rakennellessa pitää vähän väliä painella saumoja siihen tai tähän suuntaan. Oikealla silitysraudalla painelu tekisi saumoista tyylikkään sileät! Koska silityspiste on parin askeleen päässä enkä lähde sinne tämän tästä, tyydyn köyhäilemään ja käytän kahta korvaavaa menetelmää. Nipistelen sormilla tai rullaan saumat auki/toiseen suuntaan pienellä rullatelalla, jonka sain tilkkulehden ilmais-oheislahjana muutama vuosi sitten. Sen sijaan en enää juoksuta kynttä saumakohdan päällä. Se oli vakiomenetelmäni silloin kun en ollut käynyt ensimmäisellä tilkkutyökurssilla. Kurssin ai

Parhaaseen esitelmöitsijätapaan aloitan hauskalla tosijutulla, jonka kuulin tilkkuystävältäni Irjalta. Irja oli elämänsä ensimmäistä kertaa tilkkuharrastajien ryhmässä, ja häntäkin pyydettiin kertomaan käsityötaustastaan. ”En ole yhtään tilkkutöitä tehnyt – suoraa saumaa vain ommellut,” hän aloitti. ”Paljon luvattu!” oli joku ryhmäläisistä silloin huutanut. Niinpä! Tilkkuilija ompelee enimmäkseen suoraa saumaa, ja mitä suorempaa, sen parempi. Saumanvaran kun pitäisi olla koko ajan saman levyinen. Ja jos ompelee tietyn mallin mukaan, saumanvaran pitäisi vielä olla tietyn levyinen: yleensä joko hitusen vaille (scant) ¼” tai 0,6 cm tai 0,75 cm.  Puhdasoppisen tilkkutekijän hitusen vaille (scant) -vaatimus johtuu siitä, että saumanvaran paksuuteen kuluu hiukan ylimääräistä. Eli jos ompelee tasan ohjeen mukaisen neljäsosatuuman tai 0,75 cm:n levyisen sauman, valmiista kappaleesta tulee hiukan pienempi kuin pitäisi. Suurin osa meistä taitaa kuitenkin ommella tilkkutyön saumat käyttäen tasan

Hauska, Instagramissa pyörivä raitahaaste #raitahaaste2021 alkaa! Haasteen aikana jaan erityisen monta vinkkiä aloitteleville tilkkuilijoille, ja tänään aloitan perusasioista. Viikon teemaan sopivasti suosittelen kolmea tärkeintä välinettä ja annan vinkin vielä neljästä kätevästä välineestä. Tärkein kolminaisuus ovat tietenkin pyöröleikkuri, viivain ja leikkuualusta. Niin raidallisten kuin muidenkin tilkkutyökankaiden leikkaamiseen kannattaa ehdottomasti käyttää leikkuria. Olen jo muutaman kerran palannut aiheeseen.  Kerran annoin "vinkki: aloittelevan tilkkuilijan välineet" -kirjoituksessa vastauksen ihmiselle, joka kertoi halustaan tehdä tilkkutöitä, mutta ilmoitti saman tien, ettei aio ostaa leikkuria ja leikkuualustaa. Toisella kertaa vastasin kysymykseen ”miksi leikkuri, ei sakset” ja vielä pohdin, onko pyöröleikkuri turhake. (No ei ole!) Pyöröleikkurilla on siis helpointa leikata, mutta vielä tärkeämpi se on, kun jo ommellut tilkkublokit pitää tasoittaa. Niin siis

Illat alkavat hämärtyä, joten hämärät jutut ovat mielessä. Tänään oikein erityisen hämärä juttu eli tilkkupussukka, jonka nimikin on Hämärä. Ompelin Hämärä-pussukan malliblokista, jonka tein Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry:n Sikin sokin -paperikaavan kuvitukseksi. Minullahan on käynnissä projekti, jonka aikana pyrin valmistamaan mahdollisimman monesta orvosta blokista ja blokkipinnasta tilkkutavaran. Itse asiassa käteen osuivat ensin sinisävyiset blokkipinta-alut, jotka yhdistin keskenään. Tämän puolen tilkkupinnat siis: Kun ryhdyin etsimään niille sopivaa paria, katse osui malliblokkiin. Sitä ei tarvinnut kuin jatkaa vähän, ja se oli sopiva pussukan pinnaksi. Tikkausvaiheessa minulle paljastui paperiompelussa tekemäni virhe. Yksi pala oli sittenkin jäänyt vajaaksi, kuten niin helposti käy. Onneksi vajausta oli niin pienesti, että sain sen luotettavasti korjatuksi ylimääräisellä tikkauskuviolla. Mietin tovin, miten nimeäisin uuden pussukkani. Mieleen tuli taannoinen Sokkelo-tilkkupei

Maalaismaisemaa en saata unohtaa! Aina se on mielessä, ja varmaan siksi annoin uudelle pussukallenikin nimen Maalaiselämää. Ei vaineskaan, olen kaupunkilainen ja olen sellainen ollut aina. Pussukan pinnassa vain oli kuvia, jotka sopivat maalaismaisemaan. Kissoja ja traktoreita sekä monenlaista kasvia niin kuin tässä: Sekä possuja, lisää kukkia ja ehkä jokusia maan antimiakin. Satoa! Vaikken tykkää isojen tilkkupintojen tikkaamisesta ja vaikka kuvioiden keksiminen saa useimmiten tuskanhien tai ainakin ryppyjä otsalle, tikkaamisen jälkeinen tilanne on yksi mieluisimmista katseltavistani: Löperöstä pinnasta on tullut töpäkämpi ja sellainen, jota tekee mieli silittää. Sitä voikin silittää kädellä eikä tarvitse huolehtia, että pinta rypistyisi. Ja vielä kun tikatut pinnat tasoittaa, aihio ei enää näytä melkein lainkaan keskeneräiseltä. Toinen lempivaihe on se, kun pussukalla on vihdoin muoto. Aina yllätyn siitä, millaiset mittasuhteet pussukka saa. Olen sillä tavoin mielikuvitukseton, et