Tilkunviilaaja

Olen melko säästeliäs, mutta seuraavissa asioissa minulla EI  vallitse niukkuus: Tilkkukangasnyyteissä Jäännöspaloissa Väreissä Kuvioissa. Tilkkukankaita on jotenkin karttunut sekä kaappeihin että hyllyille, ja täytyy ehkä tunnustaa, että yli oman tarpeen. En silti malttaisi luopua yhdestäkään nyytistä! Ne ovat söpöjä, pino niitä on vielä söpömpi ja jos katse pystyy osumaan useampaan pinoon, söpöys on suorastaan yletöntä. Esimerkiksi säilytyskaappini ( näkyy tässä "älytöntäkö" -kirjoituksessani ) on sisällöltään tosi söpö. Mitä enemmän kankaita käyttää, sitä enemmän on jäännöspaloja. Luonnonlaki! Ja vaikka kuinka  ompelisi hiki hatussa jäännöspaloista tilkkupintaa,  niitä ei pysty ompelemaan niin nopeasti, etteivät jäännöspalalaarit maagisesti täyttyisi entistä täydemmiksi. Toinen luonnonlaki! Onneksi pidän jäännöspaloista! Silti pystyn joskus myös luopumaan niistä – en kuitenkaan niin isoista määristä kerrallaan, että se näkyisi palalaareissani mitenkään. Ole

Hassulta kuulostaa! Silti me suomalaiset käytämme sanaa luontevasti. Lämpimämpi-sanasta tulee mieleen villavanu, joka on kevyttä ja silti valmiissa peitossa muita vanuja lämpimämpi. Valitsen sen kevyeksi haluamiini tilkkutöihin, esimerkiksi vuonna 2014 ompelemaani Pelkkää hyvää –tilkkupeittoon, jonka suunnittelin varta vasten meille päiväpeitoksi. Ihminen mieltää punasävyiset värit lämpimämmiksi kuin sinisävyiset. Sillä mittarilla arvioituna taitaa Edistys-tilkkutyöni vuodelta 2015 olla kaikkien aikojen lämpimin! Kylmin työni on ilman muuta ”15 astetta pakkasta,” jonka ompelin Helsingin tilkkukilta Syyringin matkalaukkunäyttelyyn vuonna 2006 – siis ennen blogihistoriani alkua. Töiden piti olla 15 cm x 15 cm kooltaan ja niiden piti ottaa innoitus numerosta 15. Yllättävän monenlaisia töitä ihmiset keksivätkin tehdä! Minun 15-työni sai idean siitä, kun näin Tyttären huolettomasti leikkaamat paperihahmot, ehkä jopa roskiksessa. Leikkasin huvikseni niitä kaavana käyttäen

Päivän sana lähti tänään liikkeelle Internetin ihmeellisestä maailmasta. Englanninkielisen ”Päivän sana” –sivuston jonkun päivän sanana oli ”cerulean,” jonka osasin yhdistää siniseen väriin, mutta jota en olisi osannut tarkasti poimia värilaatikosta. Suomenkieliseksi vastineeksi annettiin sana ”taivaansininen,” jonka sanakirja luonnehti olevan vihertävän sävyinen sininen. Onneksi Googlen kuvahaku tuotti koosteen sinisistä väreistä, jotka jollain tavalla kuvaavat sanaa ”cerulean”. No niin! Opin uuden sanan, vaikkakaan en suomenkielistä sanaa. Vihertävästä sinisestä – vaikkei ehkä Googlen tuottamasta värivalikoimasta - tulee ensimmäisenä mieleen tilkkupeittoni ”Ruoho on vihreämpää” vuodelta 2012. Peittoblokkeja ommellessani olen näköjään ajatellut värejä hieman analyyttisemmin (mutta en kovin analyyttisesti). En ole vieläkään täysin ratkaissut arvoitusta: miksi on mahdollista ommella kaunis tilkkutyö myös rumista kankaista? Ja rumista blokeista – sellaisista kuin esimer

Tilkkukangasharrastajalle sana ”kaffe” tuo ensimmäisenä mieleen Kaffe Fassettin, mutta mielisanani viittaa kuitenkin kahviin. Olen joskus kertonutkin, että olen kotoisin Raumalta, ja siellä opin sanomaan ”keitetänk kaffet” kun tiedustelin, keitettäisiinkö kahvia (tai kahvit). Nykyään puhun kotona yleiskieltä ja kaffesta puhuminen on jäänyt vähiin. Olen silti antanut vuonna 2010 ompelemalleni tilkkulaukulle nimen Kaffetta. Näytän vielä kivan ryhmäkuvan tilkkulaukuista, joita tehtailin samana vuonna 2010. (Pidin kolme näistä itse, koska tykkäsin niistä niin paljon: ensimmäisen ja kolmannen vasemmalta sekä toisen oikealta.) Kaffe Fassettin kankaat ovat tilkku-urani aikana olleet mieluisia! Olen myös ostanut useita hänen nimeään kantavia tilkkutyökirjoja ja inspiroitunut kuvien tilkkutöistä. Kirjoissa olevien ohjeiden mukaan olen ommellut vain muutamia töitä, sillä ohjeet eivät totisesti perustu pikatekniikoihin. Muistatko-tilkkupussukassa vuodelta 2017 on muistaakseni (!) käy

Välillä sana, joka suorastaan kuuluu ompelijan termistöön. Kuka lie keksinyt tällaisen sanan?! Mies esittää silloin tällöin, että on perillä ompelemisesta ja kankaista, ja käyttää luontevasti hulpio-sanaa virkkeessä. Se on suunnilleen ainoa hänen tuntemansa erikoistermi – tosin eihän tilkkutyöharrastuksessa kovin monta erikoistermiä tarvita. Olisi hienoa, jos voisin esitellä hulpioista ompelemani työn, mutta turha toivo! Leikkaan kyllä hulpiot pois (nykyään) enkä (enää) käytä hulpioreunaisia tilkkuja, mutta leikkaan ne niin naftisti, ettei niistä syntyisi mitään kunnollista. Olen kyllä kirjoittanut hulpioihin perustuvan jutun Tilkkulehteen. Löysin vuonna 2010 tai 2011  Mrs Moenin blogista vinkin, miten hulpioihin painettuja väripyörylöitä voi käyttää tilkkutyön värityksen inspiraationa. Valitettavasti vinkkiä ei löydy enää, mutta ideasta saa kyllä kiinni kirjoituksestani "jojojen innoittama tilkkulaukku - ideantyngästä tikkaukseen". Käytin kikkaa valitessani kanka

Makuna kirpeä ei ole mieleeni, mutta kuvailumielessä kyllä. Kirpeä pakkassää on talvella virkistävä, ja kirpeän keltainen voi olla hyvä väri – esimerkiksi tässä Kirpeä-nimisessä pussukassa vuodelta 2011. Sanaristikoiden ratkojia varten koottu sanasto antaa kirpeä-sanaan liittyviksi sanoiksi esimerkiksi maku, sitruuna, lime ja muikea. Maku-sanasta tulevat mieleen nämä Mausteiset-lasinaluset vuodelta 2010. Kirpaisu puolestaan on ehkä lyhyt ja kirpeä, vaarattoman oloinen kivun tuntemus. Minua on kirpaissut esimerkiksi se, että kilpailuun lähettämäni työ ”Vähän karrella” arvosteltiin väärällä nimellä (”Vähän kerralla”) vuonna 2011. En yhtään ajattele, että olisin voittanut, mutta ainakin tuomaristo olisi jollain tasolla ymmärtänyt työni. (Kirpaisee myös, että joku luulisi minun antavan työlle kieliopillisesti noin väärän nimen. Senhän olisi pitänyt silloin olla nimeltään ”Vähän kerrallaan”.) Toinen kirpaisu oli, kun erinomaisen kurssinpitäjän Maija Brummerin vakuutteluist

Itsenäisyyspäivänä sytytän kynttilät ikkunalle ja muistelen äitiä, jonka poismenosta on reilu vuosi. Hän tykkäsi kynttilöistä ja jouluvaloista. Hänen lempparinsa oli punainen valotähtiketju, jonka ostin ensin itselleni, sitten annoin hänelle (koska hän ihaili sitä niin kovasti), ja joka on nyt minulla taas. Äiti nautti joulun odotuksesta! Sen sijaan siitä hän ei nauttinut, jos hänelle hiukankin tuli olo, että hän on vaivaksi. Montakohan kertaa kuulin hänen sanovan: ”Tästä on ollu sulle niin vaivaa” tai ”Kyllä sä oot sitten nähny vaivaa”? Vaivan näkeminen oli hänelle niin ongelmallista, että Mies kehitti vastapainoksi termin ”minimivaivan periaate”. Jos äitini esimerkiksi ruokapöydässä mainitsi jotain vaivannäöstämme, niin Mies kiirehti selittämään, että olimme kyllä tehneet kaiken minimivaivan periaatteella. Silloin äitiä jo rupesi naurattamaan. Tilkkutöitäni äiti ihmetteli aina, miten jaksoinkin nähdä niiden eteen niin paljon vaivaa. Itse hän oli aikoinaan kutonut (neulonut)