Tekstit

modernia tilkkutyötä.

Kuva
Kuten niin monet tilkkuharrastajat, keräilen kauniita ja inspiroivia kankaita. Vieläpä niin, että ostan kankaita ja hilloan ne kaappiin, missä silloin tällöin katse niihin osuu ja voin ihailla. Tässä kuussa olen kuitenkin yllättänyt itseni ja käyttäytynyt aivan epäluonteenomaisesti. Ostin kuun alussa Töölön Tilkkupajasta ”jelly rollin” eli rullaksi käärityn kaitalepaketin Kona-merkkisiä tilkkupuuvilloja. Jo viikon kuluttua ostohetkestä olin kehittänyt idean tilkkublokkiin, purkanut rullan auki ja ommellut koeblokin, josta pidin kovasti. Puolittainen hirsimökkiblokki alkaa 7cm x 7cm kangasneliöstä. Leikkasin näitä keskusneliöitä jäännöspaloistani ja ne ovat vaikka minkä värisiä. Seuraava kerros on vaalea/valkoinen, 4cm leveää kaitaletta. Sitten ihana kerros Kona-kaitaletta ja uloimmaksi jälleen vaalea/valkoinen, 4cm leveä kaitale. Tasoitan blokit myöhemmin johonkin sopivaan neliömittaan. Nyt olen keskittynyt ompelemaan blokkeja kaikista rullan kaitaleista. Olen

kaksi valmista tilkkupussukkaa!

Kuva
Olen ahkeroinut melko järkevän äärellä eli valmistin edellisessä kirjoituksessani näkyneet, jo tikatut tilkkupinnat pussukoiksi. Vai ovatko nämä liian isot, jotta näitä voisi kutsua pussukoiksi? Ensimmäinen – Sininen aalto – on kooltaan seuraavanlainen: Leveys ylhäältä 31 cm Korkeus noin 19 cm Pohjan leveys noin 10 cm. Minulta oli vähän niin kuin tilattu tilkkupussukka, jossa olisi vaaleansinistä ja harmaata. En aivan onnistunut toteuttamaan sellaista, sillä harmaat osuudet tästä tilkkupinnasta jäivät pussukan pohjan puolelle! Muistin tällä kertaa, että vetoketjupussukan sisälle pitää muistaa ommella Tilkunviilaaja-merkki. Ompelin tämän Open Wide Zippered Pouch –ohjeen mukaan, joten tämä on Avoin-mallistoa. Näin ison pussukan suu onkin todella suuri! Ysäriltä vivahtava kangas ei haittaa vuorin puolella lainkaan. Sitten tämä toinen jättiläistapaus. Annoin hänelle nimeksi Kehrä. Auringonkehrä oli tietenkin mielessäni! Kehrä-pussukka on vielä äsk

mitä näistä mahtoi tulla?

Kuva
Tämän kuun alussa design-lattiallani asusteli kolme kapeista kangaskaitaleista ommeltua tilkkulasagnea. Kaksi lasagneista oli yhtä väriä, mutta kolmas oli minun tapaiseni eli monivärinen. Monivärisestä lasagnesta valmistui vastikään  tilkkupussukka nimeltä Aaltoileva. Siniseen ja keltaiseen lasagneen piti lisätä muita paloja, jotta niistä voisi ommella järkevän kokoisen pussukan. Ompelin niitä puolittain tilaustyönä ja tilauksessa mainittiin ”vaaleansininen ja harmaa” sekä ”keltainen ja harmaa”. Keltaisessa lasagnessa itse asiassa olikin jo harmaata mukana. Ompelin kaitaleiden väliin pienenpienet harmaat neliöt moneen kohtaan. Tilkkupinnasta nämä harmaudet eivät vain oikein erotu! Käytin harmaita kankaita leventäessäni keltaista tilkkulasagnea. Kuvassa tilkkupinta näkyy jo tikattuna ja tasoitettuna. Koska minulla ei ollut sopivaa keltaista vetoketjua, valitsin tähän oranssin. Kelta-harmaasta pussukasta on tulossa isokokoinen, joten se ansaitsee sisätaskun. Löysin valm

hän sai kodin.

Kuva
Tein tilaustyönä tilkkupeiton Tyttärelle. Hän toivoi, että toteutan tietynlaisen mallin ja nimenomaan sinisenä. Esittelin työn eli Ethän minua unhoita –tilkkupeiton puutarhamaisemissa, mutta peitto on sittemmin päässyt sisään ja asuu uudessa kodissaan. Mielelläni ottaisin päivänokoset tuossa. Pehmoleijona kainalossa näkisin varmasti hauskoja unia. Vai onkohan tämä se leijona, joka makaa sängyllä raukeana? Tilkkupeitto näyttää olevan juuri sopivan kokoinen. Onneksi! Tytär ei ole vielä palauttanut väliaikaisesti käyttämäänsä Sisäinen villapaita –tilkkupeittoa, vaan se näyttää olevan taiteltuna tuossa sivussa. Ehkä päivänokosten ottaja kääriytyy toiseen peittoon ja lepää toisen päällä? Molemmin parempi? Tuntuu aina niin kivalta, kun joku adoptoi ompelemani tilkkupeiton tai muun tilkkujutun ja näen sen käytössä!

sain valmiiksi vetoketjupussukan.

Kuva
Värkkäilin jokin aika sitten melko satunnaisen värisen tilkkupinnan lasagne-menetelmällä. Käytin 3 cm leveitä kaitaleita muutamasta jäännöspalasta, jotka otin ensimmäiseksi esiin jäännöspalapussista. Löysin sopivan värisen ruskean vetoketjun, jatkoin lasagnekappaleita muutamalla muulla jäännöspalalla ja hiukkasen aherrettuani minulla oli käsissä taas uusi vetoketjupussukka. Kas tässä hän on: Aaltoileva-tilkkupussukka, joka on pitkähköine sivulenksuineen Street-mallistoa. Nimensä Aaltoileva-pussukka sai tietenkin mutkaisina toistuvista tikkausviivoistani. Vielä täytyy tarkentaa hieman: pussukka ei ole aivan viimeistä silausta myöten valmis, ja näistä kahdesta kuvasta selviää siihen kaksikin syytä: Siis: mitä vikaa kuvissa? Yksi aloittelijan virhe, jota minun ei enää luulisi tekevän. Ei Tilkunviilaaja-nimilappua vuorikappaleessa! ! ! ! Toinen puute on vähäisempi: vetoketjun vetimestä puuttuu jatkopala. Minä sujutan vetimeen yleensä kapeaksi taittelemani ja ompele

todella kirjavaa.

Kuva
Vaikka ompelin neliö-neliössä-tilkkublokeistani neljän blokin yhdistelmiä ja sommittelin niistä tilkkupinnan – tai ehkä juuri sen takia – niin ei tilkkupeittoni kovin järjestelmälliseltä näytä! Tässä ensimmäinen ”sommitelma” lattialla, blokit vielä irrallisina. Nuo kirkkaansiniset tilkut siirsin syrjempään ja vaihdoin parin blokin paikan, mutta melko samanlainen tuli lopullisesta tilkkupinnasta. Huomaatte ehkä yrityksen asetella tummempia tilkkuja alareunaan, vihreitä vähän keskenään ja vaaleaa lammikoksi tuonne yläreunan lähistölle? Tilkkupinta on siis yhtenäisenä palana. Ompelin viimeiset yhdistyssaumat tänään aamupäivällä. Tilkkutöihin liittyy olennaisena osana silittäminen, ja tätä piti silittää useaan otteeseen. Viimeisilläkin kerroilla oikein varovasti, etteivät entiset silitykset rypistyisi. Ehdin siinä tarkastella käyttämiäni tilkkuja ja muistella niiden alkuperää. Ylimpänä ympyrässä pienet kolmiot (ennen ompelemista ne olivat neliöitä) ovat japanilaisesta ka

ihana sininen tilkkupeitto.

Kuva
Ompelin tänään valmiiksi ihanan sinisen tilkkupeiton, jonka ihana tyttäreni pyysi minua tekemään. Voin sanoa tätä ihanaksi enkä silti kehu itseäni, sillä Tytär määritteli malliksi Saijan suunnattoman ihanan Väre-luomuksen ja halusi peitostaan myös sinisen. Tällainen tuli minun versiostani: Tilkkupeitto sai nimekseen ”Ethän minua unhoita” . Löysin nimittäin Tytärtä miellyttäneen tikkausmallin, jonka nimi oli sopivasti Forget-me-not eli Lemmikki. Lemmikki on Tyttären lempikukka. Peitossa on myös lemmikinsinistä, ja vähän muunnellen nimi olikin sitten helppo keksiä. Tässä mestaritikkaaja Soile Kivisen (Töölön Tilkkupaja) toteuttamat lemmikkitikkaukset näkyvät hieman lähempää. Pohdin tovin, millaisen reunakanttikankaan tähän valitsisin. Olin jo päätymässä oikein tummaan siniseen, mutta sitten avasin peittoaihiokäärön kunnolla ja huomasin vaaleat osuudet. Jotenkin tuntui mukavammalta reunustaa tummaa peittoa vaalealla kuin kuristaa vaaleaa tumman ääriviivan sisään. Tytär oli s