Tekstit

tilkkulaukku valmistumassa.

Kuva
Näistä taitaa lopultakin syntyä tilkkulaukku, näistä jäännös-kolmio-neliöistä ompelemistani tilkkupinnoista. Etsin nimittäin esiin vetoketjun sekä kankaan vetoketjuliparetta, sankoja ja huolittelukaitaletta varten. Kuulostaa ehkä yksinkertaiselta, mutta ah, valinnan vaikeutta! Päätin lopulta mennä vaalealla värimaailmalla enkä käyttää mitään tilkkupinnasta jo löytyvää kirkasta tai muunkaan sävyistä kangasta. Vielä sain aikaiseksi vanutikata vetoketjuliparekappaleet! Tällä kertaa tikkasin pintaan teräviä kärkiä. Myös ompelin vetoketjun kiinni liparekappaleisiin, mutta en viitsinyt enää huolitella toisia reunoja (kuvassa alimpana näkyy risareuna oikein hyvin). Oo-la-laa, olinpa silti aikaansaava! Kolme kertaa jouduin kyllä kehottamaan itseäni jatkamaan, kun en olisi millään viitsinyt siirtyä vaiheesta toiseen. Vielä ompelin laukku- ja vuorikappaleen muotoonsa, mutta niistä ei ole kuvaa. Myöhemmin! Toiveita tämä joka tapauksessa herättää, että uusi tilkkulaukku olisi piank

minimaalista.

Kuva
Joskus tulee tunne, että minimaalisen jutun tekemiseen vaaditaan suhteettoman paljon valmistelua. Otetaan vaikka tilkkulaukun vuorikappaleeseen ommeltava sisätasku. Kaivan esiin laatikon, josta toivon löytäväni sopivan kokoisen kangaspalan, silitän palaa kohdasta jos toisesta, sitten mittaan ja leikkuroin kappaleen. Päättelen sopivan kohdan, jolle kiinnittää Tilkunviilaaja-kangasmerkki. Se kannattaa kiinnittää ennen kuin ompelen taskukappaleen pussiin, niin ommel jää näkymättömiin taskukappaleen sisäpuolelle. Kuvan taskukappale tulee koristeompeleilla somistamaani vaaleaan tilkkulaukkuun, joka on siis erittäin keskeneräinen. Ahersin vielä ylimääräistäkin eli leikkasin kivan kupongin ja kiinnitin myös sen taskukappaleeseen. Käytin jopa ompelukoneen erikoisommelta, mistä se oli taas tyytyväinen. No sitten ompelin kappaleen pussiin paitsi jätin kääntöaukon kappaleen alareunaan, kavensin nurkat, käänsin oikein päin ja tyrkin saumat ja nurkat teräviksi. Huoh! Olinpa ahertanut va

onko 4+2=pino?

Kuva
Hah! 4+2 ei tietenkään ole pino! Valmiiden traktorinjälkiblokkien pino vain kasvoi eilen kuusi blokkia korkeammaksi. Ompelutilassa on vallinnut – läähätys – liiallinen kuumuus! En ole pystynyt tekemään mitään muuta kuin selaamaan iPadillä blokkimalleja ja tilkkutyöideoita. Eilen kuitenkin oli sen verran viileämpää, että pystyin silittämään aikaisemmin valmistamani neljä traktorinjälkiblokkia. Vielä ompelin ja silitin kahdet kaksoiskaitaleet ja ompelin niistä blokkiaihion, jonka silitin ja tasoitin. Kolme kertaa silittämistä siis saman päivän aikana. Ei olisi tullut kuuloonkaan vielä alkuviikolla. Eikö olekin ehkä maailman hauskin traktorinjälkiblokki tuo punakukallinen? Retro mutta moderni? Harkitsen, että tekisin niitä pari lisää. Sitten valmiiden pino(a): Valmiina on nyt 28 tilkkublokkia. Niistä ei vielä synny kummoisenkaan kokoista tilkkupeittoa, joten työmaata riittää!

juhlapäivä!

Kuva
Fanfaari! Suosionosoituksia! Hurraa-huutoja! Muuta juhlavaa käytöstä! MIEHEN 50-VUOTISPÄIVÄLAHJA ON RIPUSTETTU SEINÄLLE ! ! ! ! Kotimme ainoa varteenotettava ja riittävän kunnioitettava (siis tyyliin ei rappusten seinä, missä työn näkisi max 30 sentin päästä tai alhaalta ylös/ylhäältä alas; ei kaapin sisäpuolella eikä vessan seinä) vapaa seinäpinta on makkarissa sängyn yläpuolella. Siinä ei koskaan ole ollut mitään muuta koristeellista kuin tapetti. Tykkäsin tapetista hillittömästi, mutta se oli mielettömän hintaista, joten tyydyin yhteen seinälliseen. En ole halunnutkaan siihen mitään ennen kuin nyt. Olen aivan täpinöissä, että vihdoinkin, noin 1,5 vuotta Miehen 50-vuotissyntymäpäivän jälkeen, suurella vaivalla valmistamani tilkkutyö on kokonaan valmis ripustuskujineen kaikkineen ja asennettu hienosti seinälle. Päiväpeitto pitäisi ehkä vaihtaa toisen väriseen. Yhteisnäkymä ei oikein miellytä minua. Mitä?! Pitääkö taas tehdä uusi tilkkupeitto?!  Ei kai?! Hetkeä ennen

tykkään!

Kuva
Kesäisen värinen "leijuvat neliöt" -tilkkupeitto on kirvoittanut lukijoilta myönteisiä kommentteja, joista syvimmät kiitokseni! Minunkin silmääni se miellyttää, mutta vasta nyt olen varma, että peitto – sitten kun se valmistuu – tulee olemaan yleisömenestys: Kissa on erehtymättömällä mukavuustutkallaan valinnut sen tämän hetken mieluisimmaksi lepopaikaksi. (Pidän peittoaihiota parhaani mukaan muiden tekstiilitavaroiden alla, mutta se on pari kertaa jäänyt hetkeksi esille ja joka kerta heti – vips – Kissa löytyy peitolta!) Koska tilkkuilurintamalta ei mitään uutta, näytän asiaan hiukan liittyvän uuden alun: Amanda kehui Crazy Mom Quilts –blogissaan, että jäännöskankaista leikatuista suikaleista virkkaamalla saa kivan tuntuisen ja näköisen maton. Olen aloittanut. Sain Töölön Tilkkupajan longarm-tikkauksen jälkeen takaisin leijuvien neliöiden taustakappalekankaasta yli jääneitä kaitaleita, ja kapeimmista leikkasin ensimmäiset ”kangaslankani”. Matonkuteiksi näitä t

brumm-brumm!

Kuva
…sanoo traktori, joka on tehnyt tällaiset sini-ruskeat, silittämättömät ja tasoittamattomat jäljet: Minulla on tekeillä neljä uutta traktorinjälkiä muistuttavaa tilkkublokkia. Pystyin tässä kuumuudessa käyttämään juuri sen verran silitysrautaa, että sain silitetyksi värilliset kankaat kaitaleiden leikkaamista varten. Beigejä ja tummia kaitaleita minulla oli valmiina. Pääsen esittelemään taas tilkkumokiani: Alimmaisiin tummiin kaitaleisiin yhdistämäni värilliset kaitaleet ovat tietysti nurja puoli edellä. Kuinkas muutenkaan! Minun on aivan pakko toistaa tämä aloittelijan virhe aina muutaman työskentelyrupeaman välein. Turkoosit kaitaleet mitoitin väärin – yksi 28-senttinen kaitale oli liian lyhyt. Tässä ei ole vaikeat palat, mutta silti leikkelen välillä mitä sattuu. Jouduin jatkamaan kaitalepariani, sillä en halunnut leikata uutta turkoosia kaitaletta. Jatkosauma näkyy toiseksi ylimmässä kaitaleparissa. Jäännöspalasilpusta syntyy myös pieniä tilkkupalasia, joita voi y

ruusu(i)nen.

Kuva
Jipii! Soile oli saanut leijuvat neliöni tikatuksi Töölön Tilkkupajan longarm-koneella , ja lopputulos oli uhkea – katsokaa vaikka: Ai kröhöm, eiväthän tikkaukset tässä niin vielä näy, mutta tässä: Vielä lähemmäs täytyy mennä. No tässä näkyy tikkauskuvio: Valitsin itselleni poikkeavasti tikkauskuvion, jossa on selvästi kukkasia, ehkä ruusuja? (Olen aiemmin valinnut kukkia vain ”Villit kuviot” –tilkkupeittoni tikkaukseen, koska sen tilkkupinta toi mieleen kasvien kiipeilytukiristikon.) Soile ja minä ajattelimme, että pehmeämpi ja orgaanisempi tikkauskuvio sopisi suoralinjaiseen tilkkukuvioon. Olen tosi tyytyväinen sekä kuvioon että tikkauslankaan, joka oli vaihtuvavärinen ruskea. Seuraavaksi suoristan peittoaihion ja ompelen reunakantin. Ostin vastikään Karnaluksista kanttinauhoja ja jo ostaessani suunnittelin, että joku niistä ehkä sopisi tähän työhön. Tiedän entuudestaan, miten VAIKEATA on zoomata juuri oikeimpaan kanttikankaaseen. Zoomaamisen jälkeen täytyy sitten