Tekstit

menin pidemmälle.

Kuva
Olen päässyt mielenkiintoisten tilkkublokkien ompelemisessa taas vähän pidemmälle. Te kommentoijat, kiitos teille kommenteista! Niitä on aina kiva lukea! Ymmärsin, että aika monen mielestä olen valinnut esimerkiksi tähän tilkkupintaan aika vinhan värisiä ja kuvioisia kankaita. Tai valinnut ja valinnut. Kävin pinoja läpi ja nostin käytettäväksi aina tummat, ehkä sinisävyiset tai muuten minua miellyttäneet ja toisaalta vaaleat, kenties sinisävyiset. Tilkkupinnasta onkin näköjään tulossa sinisävyinen, tai ainakin toistaiseksi näyttää siltä. Voihan olla, että seuraavalla noukkimiskierroksella otankin esiin vaikka vaaleanpunasävyisiä kankaita. Puhuttiinkohan kommenteissa, että "yhdistelen rohkeasti"? (Lue: ei katso YHTÄÄN, sopivatko kankaat toisiinsa.) Tosiaan, aika vinhat värit ja kuviot rohkeasti tässä: Vasemman alakulman blokissa on Miehen entistä paitakangasta. Hän oli siirtänyt paidan hylättyjen pinoon, josta otin sen omaan käyttööni. Leikkasin siitä muistaaksen

uutta putkeen.

Kuva
Olen useamman vuoden halunnut ommella tietyn tilkkupeiton. Tilkkupinnassa näyttää olevan neliöitä, joiden kulmat menevät päällekkäin. Tiedän, mistä voisin ostaa tilkkupeiton kaavan, mutta ompelen mieluiten ilman kaavoja ja ilman tarkkaa suunnitelmaakin, joten olen pähkäillyt mallia itsekseni. Pari päivää sitten tajusin, miten malli kannattaa leikata ja ommella. Olen siitä asti miettinyt tarvittavien tilkkujen kokoja ja ompelin mallipalankin (jo toisen – edellinen tosin perustui vääränlaiseen ompelusuunnitelmaan). Ehkä pystyn ompelemaan haluamani mallin! Varastoistani löytyi sopivaa ”taustakangasta” neliöille ja kulmien tummaa kangasta myös. Ihme juttu! Ei tarvinnutkaan lähteä kangaskauppaan. Suunnittelin, että tilkkupinnasta tulisi puna-pinkki, mutta taidan terästää värivalikoimaa parilla vihreällä palalla. Ei sovi minulle, että olisi pelkkää yhtä väriä. Kuinkahan mones keskeneräinen tilkkupeittopinta tämä onkaan? Palapelipeitto on ollut samassa jamassa kuukausia eikä mo

mielenkiintoisia tilkkublokkeja.

Kuva
Olen ommellut monimutkaiselta näyttäviä, mutta oikeastaan melko helppoja kolmioblokkeja, joilla tarkoitan nyt kolmioista muodostuvia blokkeja. Ommellessani minusta aina tuntuu, että värikkään ja vaalean kankaan välillä on liian iso kontrasti, mutta kun katson blokeista ottamiani valokuvia, kontrasti ei enää häiritsekään. Minulla on nyt 28 valmista blokkia. Neljä blokkia odottaa kokoamistaan, neljä leikkaamistaan (kolmio-neliöiksi) ja 12 on neliöasteella (leikkaamista edeltävät saumat vielä ompelematta). Yhteensä siis 48 kpl blokkeja tulossa. Valmis blokki on noin 16cm x 16cm kooltaan, eli näistä ei vielä kovin isoa peittoa rakenna. Täytyy leikellä vielä monta neliötä lisää!

taas uusi tilkkupussukka!

Kuva
Ompelin valmiiksi pussukan, johon valitsin ompeluaiheisen katseenvangitsijakankaan. Sen nimi on ”Pieni midinetti”. Tällä puolella esiintyy midinetti: Oikeasti naishahmo taitaa olla ompelijan asiakas, joka on saanut uuden hihattoman paidan, tai sitten hän on ommellut paidan itselleen kotiompelukoneella. Toisella puolen pussukkaa ei näy ompelijasta vilahdustakaan. Hän on kuitenkin ehkä saanut kukkia ystävältä tai ehkä mieheltään. Hän on voinut hankkia kukat itsekin. Pussukassa on vain 13-senttinen vetoketju. Ahnehdin hiukan ja ompelin vetoketjuun pitkät kangasjatkeet. Sitten mitoitin pussukan kuin siinä olisi koko leveydeltä vetoketjua! Siitä tuli vähän kurkkauspussukkamainen juttu – sen suu ei avaudu kokonaan. No ei tämä luonnottoman kokoinen sentään ole: Leveys ylhäältä noin 21 cm  Korkeus noin 18 cm  Pohjan leveys noin 7,5 cm.  Tyttären mielestä minun olisi hehkeän kevätkesän kunniaksi pitänyt ommella raikkaan ja iloisen värinen tilkkupussukka, ei tällais

katso heti Katsomosta!

Kuva
Tilkkutyöt olivat kivasti esillä Maikkarin kymppäuutisten loppukevennyksessä 29.5.2014 – Soile edusti upeasti tilkkutyöharrastajia ja..! ! ! Sisäinen villapaita –tilkkupeittoni näkyi yksin kuvassa pitkässä laveerauksessa juontajan mainitessa, montako tilkkuharrastajaa Yhdysvalloissa on. ! ! Tilkkupeittoni on televisiotähti! ! ! Katso kevennys tästä uutislähetyksestä Maikkarin Katsomosta! Eikö olekin tilkkutyöharrastus hienosti edukseen?! Pysähtyneempää kuvaa  Leikkasin todellakin neliöitä mielenkiintoisia tilkkublokkeja varten. Olin unohtanut kaiken Syyringin helmikuisella kurssilla oppimani – onneksi olin tehnyt (aika säälittävät) muistiinpanot itselleni ”kaiken varalta”. Muistiinpanoista huolimatta ompelin ensin kolme kertaa väärin. Lopulta blokki oli valmis. Vastikään ompelemani blokki on tuo oikeanpuoleinen. Ompeluaiheiseen tilkkupussukkaan löytyi kahvinkeittoaiheinen vuorikangas (kankaaseen on kirjoitettu tekstejä, jotka liittyvät kahviin) ja pääsin projektissa

ompeluaihetta.

Kuva
Yhdestä tilkkutyönäyttelyssä esillä olevasta tilkkupussukastani oltiin ostomielessä kiinnostuneita, joten innostuin tekemään samasta katseenvangitsijakankaasta toisen version. Tai siis aloitin toista versiota. Tällä kertaa leikkasin ja sommittelin palaset vapaammin kuin viimeaikaisissa tilkkupussukoissa. Valitsin tarkoituksella ompeluaiheiselle katseenvangitsijakankaalle eri kaverikankaat kuin aiemmin ompelemissani Kaavamaista- ja Seurapiirit-pussukoissa. Tikkasin spiraalikuvioin: Ja toiselle puolelle samoin: Vähän lähempää: Käytin vaihtuvaväristä, harmahtavan rusehtavaa ja kauniskiiltoista konetikkauslankaa. Spiraalin sisemmillä kierroksilla piston pituus oli lyhyempi kuin täällä ulompana. Minusta vähän pidempi tikkauspisto on kaunis. Olen tänään pessyt maailman ihaninta pyykkiä eli tilkkukankaita! Leikkasin myös muutaman neliön, joista ehkä piankin ompelen samoja kiinnostavia blokkeja kuin olen kuvannut esimerkiksi tässä postauksessani.

valmis: Jee-jee-tilkkupussukka.

Kuva
Minulla oli odottamassa kitarakangasta hyödyntävät, valmiiksi tikatut pussukkakappaleet ja kangastilkuilla jatkettu/päätelty vetoketju, mutta päädyin ompelemaan myöhemmin aloittamani Madison-tilkkupussukan valmiiksi ensin. Nyt oli toisen pussukan vuoro. Tällainen tuli tilkkupussukasta, jolle annoin nimen ”Jee-jee”. Pyrkimykseni oli saada ommelluksi miehisempi kanto- tai säilytysratkaisu. Jopa vuorikappaleeseen valikoitui miestenvaatehtimon kuvamateriaalia: Kuvasta näkee selvästi myös, että pussukkakappaleet levenevät alaspäin, ja kulmista leikkaan palat pois, jotta saan ommelluksi pussukalle pohjan. Toinen puoli Jee-jee-kantoratkaisusta tms on vielä jotenkin kukallisempi kuin toinen: Huokaus! Ei tästä kovin miehinen nyt tullut. Nallekin kurkistelee sivusauman tietämillä. No, vuorikappaleessa on sentään tekijän merkki: Hupsis, mutta pohjan tietämillä onkin aivan selviä kukkakuvioita: Kantolenksu on pitkä, eli kyseessä on Street-malliston pussukka.