Tekstit

leikkuurupeaman tuloksia.

Kuva
Keskityin toissapäivänä ainoastaan leikkaamaan lisää neliöitä uusimpaan tilkkutyöhöni. Eilen pääsin ompelukoneen ääreen ja jaksoin keskittyä niin kauan, että sain valmiiksi kahdeksan neliötä lisää. Siis minulla on kaksi "tilkkublokkia" lisää. Parin tunnin leikkuurupeaman jäljiltä minulla on noin 50 isoa neliötä ja ehkä saman verran vaaleita ja tummia: Tämä tarkoittaa, että leikkaan sekä vaaleita että tummia neliöitä vielä toisen mokoman lisää. Vastikään leikkaamieni neliöiden päädyttyä tilkkublokeiksi minulla alkaa olla sen verran paloja, että voin ruveta sovittelemaan kokoon tilkkupintaa!

tilkkumokailu jatkui.

Kuva
Kerroin edellisessä postauksessani, että olin tehnyt neliö-tähtikuvioiseen työhöni vääränlaisen rivin. Lähdin heti korjaamaan virhettäni, ja mitä teinkään: Ompelin erittäin huolellisesti ja siististi uuden palan pötköön, aivan väärin. Pötkön itsensä suhteen mustien "sakaroiden" pitäisi tietysti asettua näin: Mutta kuvassa näkyy myös, ettei pötkö ylipäätään voi asettua ylempänä olevan pötkön suhteen näin, koska sakarakuviot eivät natsaa. Eivät natsaisi tässä palassa: Eivätkä tarkkaan katsoen myöskään edellisessä palassa. Olin vähän aikaa vähän epätoivoinen, kun ompelin kaksi kertaa peräkkäin ihan vääriä asioita. Tietysti niin käy silloin, kun ihmisellä on vain hyvin vähän aikaa yleensäkään käyttää ompelemiseen! Sen sijaan, että saisi käytetyksi ajan hyödyksi, syntyykin vain sutta ja sekundaa, ja purkamiseen menee enemmän aikaa kuin kokoamiseen. Huoh. Lattialla leikkaamisesta Kvilttaaja kyseli kommentissaan, enkö voisi leikata paloja ompelupöydälläni. Autom

uusin tilkkublokki. tilkkumoka.

Kuva
Viimeisin neljästä vinoraitablokista asettelma "blokki" on aika värikäs: Minulla taisi työtä aloittaessani olla ajatuksena, että suosisin sinertäviä ja harmahtavia värejä ja käyttäisin ehkä muutamaa poikkeavaväristä kangasta niiden lisäksi. Tuossa "blokissa" ehdot toteutuvatkin oikein hyvin. Silmissä vihiraa Koska vinoraitablokkien perusrakennusosat eli tietyn kokoiset kangasneliöt ovat pöydälläni vähissä ja minun pitäisi leikata lisää neliöitä, keksin mieluisamman puuhan. Otin esiin musta-vaalean tähti-neliötyöni, johon olen ommellut lukuisia paloja, mutta johon olen ommellut yhteen vain kolme riviä paloja. Soitellen sotaan! Asettelin nopeasti kolme valmista riviäni design-lattialle ja lähes satunnaisotannalla kokosin rivien alapuolelle seuraavan rivillisen valmiita paloja yhdistettäviksi. Sitten ompelin. Tein kaksi riviä ja olin vähän tyytyväinenkin itseeni. Katsoin onneksi vähän tarkemmin aikaansaannostani. Ja haloo, olinkin ommellut vääränlaisen riv

kaupanpäällispaloja.

Kuva
Vinoraitablokkeja ommellessani saan kaupan päälle kaksi kolmio-neliöpalaa, joissa toinen puoli on vaaleaa kangasta ja toinen keskiväristä kangasta. Ajattelin ensin, että antaisin niiden olla vähän vaihtelevan kokoisia ja ompelisin ne yhteen, miten parhaiten sopii, mutta innostuinkin palojen tasoittamisesta. Löysin blogosfääristä A Little Bit Biased –blogista aivan sattumalta ja erittäin sopivasti ohjeen, miten kahdesta kolmiosta ommeltu neliö tasoitetaan. Kaikenlaisia ohjeita on sitä onkin olemassa! En ajatellut, että tähän tarvitsisi ohjetta, mutta niinpä vain luin sen ja tajusin uuden asian. Nimittäin että kolmio-neliöpalassa on kätevästi 45 asteen kulmassa oleva sauma, jonka avulla viivaimen saa helposti kohdistetuksi. Myönnän lisäksi, että tasoitetut kolmio-neliöt näyttävät paljon houkuttelevammilta ommella kuin hiukan epämääräiset neliöt, joiden nurkista pilkistää lisäksi kaksi saumakorvaa. Ja ah, miten tarkasti ne asettuvat kohdakkain ompelua varten. Eikä ompelut

kaksi/neljä tilkkublokkia lisää.

Kuva
Pääsin taas eilen huristelemaan ompelukoneellani, ihanaa! Valmiiksi leikkaamani neliöt ovat vain huvenneet olemattomiin ja nyt pitäisi leikata lisää isoja neliöitä (keskivärisistä kankaista), keskikokoisia neliöitä vaaleimmasta kankaasta ja myös pieniä neliöitä (tummista kankaista). Siis kaikkia kokoja neliöitä tarvitaan lisää. Alkujaan leikkasin melkein kaikki neliöt Soilen Tilkkupajassa, missä leikkuualusta on pöydän korkeudella juuri sopivasti, että seisaallaan on mukava leikellä. Kotona asiat eivät ole yhtä mallikkaasti, vaan leikkaan kaiken lattialla. Epäergonominen asento rajoittaa leikkuurupeamien pituutta. Sitten tällainen ajatus Ehkä minun pitäisi ommella yksi neliökokonaisuus valmiiksi, siis neljä näitä pieniä blokkeja edelleen neliöksi. Niin saisin blokin mitat tarkemmin tietooni ja voisin laskeskella, montako pientä/isoa blokkia vielä tarvitsen kunnolliseen tilkkupintaan. Piilokuva-arvoitus Mitä kuvassa on? Kuviollinen osuus kuvasta on tietysti ompeluhuonee

pitkästä aikaa!

Kuva
Voi sentään, miten pitkä aika on kulunut viime postauksestani! En vain ole voinut jakaa mitään, sillä ahkerat käteni (hah hah) ovat olleet aivan muualla. Ne ovat matkustelleet siellä ja täällä ja muut ajat ne on pantu muihin kuin tilkkutöihin. Silti en ole vielä ensimmäistäkään puutarhatyötä ehtinyt tehdä! Vihdoinkin minulla on edes jotain näytettävää. Olen ommellut ihan kahdeksan kappaletta näitä vinoraitapaloja eli minulla on kaksi "blokkia" taas koossa. Tähänastisen tilkkupinnan olen joutunut kokoamaan ompeluhuoneen makkarin lattialta pinoon. Snyyf. Muut perheenjäsenet kyllästyivät väistelemään sitä kävellessään huoneen poikki. (Kissa ei tietysti väistellyt, koska se kävelee mistä huvittaa, joten sitä ei olisi haitannut.) Jokaisesta neliöpalasta syntyy sivutuotteena kaksi pientä kolmio-neliöpalaa, joten kahdeksan neliötä koottuani minulla oli jo 16 pientä kolmio-neliötä: Näitä kertyy kasapäin. Osan käytän aivan varmasti tilkkupinnan/-peiton taustapuolelle li

lisää blokkeja.

Kuva
Täydensin puuttuneen palan vajaaksi jääneeseen neljän palan blokkiin (jota en siis ole vielä ommellut kokoon) ja ompelin 3 x 4 vinoraitapalaa lisää: Tilkkupinta on siis 3 x 4 "blokin" kokoinen. Tässä kuvassa kaikki valmiit palat näkyvät: Marja ja Lea P kysyivät kommenteissaan, eikö liian suuresta palasta voisi tehdä pienemmän. Periaatteessa tietysti voisi, mutta vinoraitaneliö kootaan neliöistä, joista ompeleen jälkeen viistetään nurkka pois. Jos puran palan tekijöihinsä, en voi käyttää samaa, kätevää kohdistustapaa. Olen laiska, joten en jaksa paneutua kohdistamaan paloja eri tavalla. Jätän palan siis käytettäväksi esimerkiksi työn taustakappaleessa. Kissa!  Kissa tilkkupeiton kaunistaa:  Kissa makasi sängyllä ja näytti aivan kuin olisi halunnut painollaan kaivautua tilkkupeiton (ja patjankin) sisään. Peitosta tulikin mieleeni vinkki/varoitus. Ei kannata käyttää silkkitilkkuja peittoon, jota aktiivisesti käytetään - silkki ei kestä. (Tietenkään! Minun ol