Tekstit

omenankukkalaukku muka-sangoin.

Kuva
Kyllä pitääkin lämmintä säätä! Huh huh, ei tahdo neulaa voida pitää kädessä. Onneksi en ole tikkaamassa peitettä käsin juuri nyt! (Ei silti, että koskaan tikkaisin peitettä käsin, mutta etenkin näillä kelelillä se mahtaisi olla kuumaa puuhaa!) Ompelutilani on kodin lämpimintä aluetta, mutta saatoin viipyä siellä eilen sen verran, että sain leikatuksi omenankukkalaukkuun sangat. Olisin voinut viettää pitkän ajan valitsemalla juuri sopivimman sankakankaan, mutta en kuumuudelta jaksanut. Valitsin esillä olleista (laukussa käyttämistäni + uusista hankinnoista) sopivimman kankaan ja leikkasin siitä. Leikkasin myös laukkuun tulevan nappilenksun ja jopa ompelin sen. Siitä ei nyt ole kuvaa. Illan mittaan kotona jäähtyi sisäilmakin aavistuksen verran, ja pystyin palaamaan ompelutilaan ja surauttamaan laukkuun vuorin, joka oli odottanut minua valmiiksi leikattuna ja nuppineuloin kiinnitetttynä useamman päivän. Mutta silitysrautaan en koskenut! Availin saumoja käsivoimin. Nyt pitäisi vielä löyt

tilkkulaukun ompeluohje, osa 3 – viimeistely.

Kuva
Tilkkulaukun ompeluohjeen ensimmäinen osa tässä postauksessa. (Tarvikkeet, laukun ja vuorin kokoaminen.) Tilkkulaukun ompeluohjeen toinen osa tässä postauksessa. (Sankojen ja huolittelukaitaleen kiinnittäminen.) Tilkkulaukun viimeistely 13. Käännä yläreunan huolittelukaitale kokonaan nurjalle. Käännä risareuna taitoksen sisään (ja silitä) ja kiinnitä nuppineuloilla. Tässä kohdassa en itse käytä joutuisaa menetelmää, vaan ompelen käsin. Taittelun jälkeen ompelen piilopistoilla taitereunan kiinni laukun vuoriin (ja sisäkerroksiin). 14. Ompele litistävä tikkaus laukun yläreunaan. Kestävyyden takia tikki kannattaa ommella aika ylös, jolloin sangat ja nappilenkki kiinnittyvät toisellakin ompeleella (ensimmäinen ommeltiin kaitaletta kiinni ommeltaessa). 15. Ompele nappi laukun etukappaleen keskikohtaan lenkin osoittamalle etäisyydelle yläreunasta. Laukku on valmis! Tilkkulaukun muunnos Kokeilin kuin kokeilinkin seuraavaan tilkkulaukkuun hienoa kaavaani. Tosin en käyttä

sangat kiinni. tilkkulaukun ompeluohje, osa 2.

Kuva
8. Ompele laukkuun sangat. Tästä laukun sankojen ompelutekniikasta on blogissani yksityiskohtaisempi kuvaus, joten tässä kohtaa vain pari kuvaa aiheesta. Slitin ensin sankakappaleet pitkittäin kahtia. Sitten ompelin leveämmän ja kapeamman kaitaleen yhteen, risareunat kohdakkain ja päällekkäin. Ompelemisen jälkeen silitysrauta jälleen esiin ja silitys ensin saumakohdasta ja sen jälkeen kapeamman kaitaleen silittäminen sauman yli niin, että kaitale asettuu leveämmän kaitaleen keskelle. Tässä kaitaleet ompelun ja kaiken silittämisen jälkeen: Sitten vain tikkaus (tai tikkaukset) kapeamman kaitaleen reunaan. Vinkkityyppinen huomio: Jos laukkuun tulee kaksi sankaa, kannattaa mitata, että sangat ovat hyvin tarkasti saman pituiset. Sangat kannattaa myös kiinnittää laukkuun yhtä suurin saumanvaroin. Kokemuksen perusteella voin sanoa, että kaksi liian eri pituista sankaa eivät ole laukussa mukavat. 9. Ompele laukkuun nappilenkki, mikäli haluat nappikiinnityksen. Ota esille kapea,

sankakangasvalinta.

Kuva
Päätin tällä kerralla tehdä laukkuun helpoimmat laukun sangat à la Martta, niin saan (ehkä) paremmat ja kuvaavammat kuvat valmistusvaiheista. Tarvitsin sankoihin siis kahta eri kangasta. Poikkean tässä kohdassa eilisen postaukseni tarvikelistasta. Sen sijaan, että leikkaisin kaksi sankapalaa ja silittäisin niihin tukikankaan, leikkasinkin - kaksi sankapalaa, 34 cm pitkät, 7 cm leveät - kaksi sankapalaa, 34 cm pitkät, 5 cm leveät. Teen laukun sangat menetelmällä, jonka olen jo kuvaillut helpoimmat laukun sangat –postauksessani. Leikkasin myös yläreunaan huolittelukaitaleen. Valitsin todella kirjavan kankaan, koska tilkkupintakin on ylen kirjava. Nappilenkin (ei näy kuvassa) leikkasin yhdestä vuorissa käyttämästäni kankaasta. Tämän pidemmälle en eilen edennyt, joten ohje ei nyt jatku tämän päivän postauksessa. Etsiessäni laukkuun parhaiten sopivaa sankakangasta (suunnittelemaani musta-valkoista kangasta ei löytynyt) käteni osui houkuttelevaan lahjakangaspalaan. Ehkä tämä kangas esiintyy

tilkkulaukun ohje - osa 1.

Kuva
Tässä ohje käsilaukkukokoisen tilkkulaukun ompelemiseen. Ohje sekä siinä käytetyt mitat perustuvat omiin ompelukokemuksiini: tässä ei ole kyse jonkun toisen ohjeen tai kaavapaketin kopiosta tai käännöksestä. Ohje ei ota kantaa laukun tilkkupinnan ompelemiseen, vaan tilkkupinta voi olla melkein millainen tahansa. Esimerkiksi tällainen: Ohjeessa on mukana useampia vinkkejä/huomioita, jotka perustuvat kantapääkokemuksiini. Valmiin laukun koko on noin 32cm x 22cm. (leveys x korkeus) Laukun etu- ja takakappaleeseen tarvitaan: - Kaksi tilkkupintaa, koko noin 37cm x 27cm - Ohutta tikkausvanua 2 palaa, noin 37cm x 27cm palat - Koltsarikangasta (college-trikoota) 2 palaa, noin 37cm x 27cm palat. Tukevoittavat laukun. Jos käytät farkkukankaasta tehtyä tilkkupintaa, koltsarikangaskerrosta ei tarvita. Näistä paloista tulee laukun etu- ja takakappale. Mitat ovat tässä vaiheessa summittaiset, koska kaikki kolme kerrosta tikataan yhteen. Tikkauksen jälkeen palat ovat hieman alkuperäistä p

tilkkulaukkumuunnoksia.

Kuva
Juhannustauon aikanakin pohdiskelin tilkkulaukkuja. Olen tykännyt tästä tehtailemastani tilkkulaukkumallista kolmesta syystä: - Pinta on kätevä, koska laukun yläreunassa on vaakasuoraan leikattu pala, ei palasaumoja. (Ainoat yläreunaa katkovat saumat ovat ne välttämättömät sivusaumat.) - Palat ovat riittävän isoja, jotta kuviokankaiden kuviot (yleensä) pääsevät oikeuksiinsa. Laukussa voi siis käyttää niitä ihanimpia kuviokankaita, joita ei millään raaski pilkkoa pieniksi tilkuiksi. - Mitoitin laukun itse ja vaikka itse sanonkin, siitä tuli juuri sopivan kokoinen ja mittasuhteiltaan miellyttävä. Näistä lähtökohdista lähdin kehittämään tilkkulaukkumuunnosta. Piirtelin vaihtoehtoja keltaisille tarralapuille ja leikittelin ajatuksella muuttaa laukun muotoakin vähän. Päällimmäiseksi ajatukseksi kuitenkin jäi, että kokeilen leikata pystykappaleet aavistuksen verran kapeneviksi/leveneviksi, mutta pidän laukun kuitenkin tasaisena suorakaiteena. Tein itselleni jo kaavankin: Tätä muunnosta tode

kissat-tilkkulaukku valmis.

Kuva
On juhannusaatto, mutta nousin aikaisemmin kuin piti, että saan Kissat-tilkkulaukun valmiiksi ennen kuin pitää toden teolla aloittaa juhannuksen vietto (siis muualla kuin ompelu- tai tietokoneen äärellä). Kas tässä: Tässä versiossa on hauskaa se, että sanka näyttää melkein siltä, kun se olisi nahkaa. Laukussa on muutenkin jotenkin nahkaisen oloinen fiilis. Jälkikirjoitus Täytyy sanoa, että tilkkulaukkujen tehtailemisesta meni ilo, kun luin näistä tekijänoikeusloukkaussyytöksistä. Vaikka olen melko tuore bloggaaja, ymmärrän kuitenkin, ettei täällä kannata ruveta riitelemään, joten tein kuten minua vaadittiin. Teille suomea ymmärtäville sanon vielä, että todellisuudessa ideoita ei voi tekijänsuojata, eli on ihan ok tehdä toisinto jonkun julkaisemasta työstä. (Mutta ei pidä väittää, että olisi itse keksinyt, ellei ole.) Minun lyhyen tutkimukseni perusteella ei myöskään voi tekijänsuojata työselostusta, ellei siihen sisälly ammattisalaisuuksia. Koska kirjoittamani tilkkulaukun ohje oli ko