Tekstit

Näytetään tunnisteella videot merkityt tekstit.

kulmikas tilkkublokki.

Kuva
Löysin uusimman tilkkublokkini mallin ja mitat Sunny Steinkuhlerin kirjasta Blocks, Borders, Quilts, missä blokin nimeksi oli annettu Rolling Stone. Nimi johti harhaan – nimen googlettamalla löytyi noin viisisataa tuhatta aivan toisen näköistä blokkia. Instagramissa minulle neuvottiin, että blokin nimi on Boy's Nonsense. Onpa vaikea kääntää! Tyydyn itse toistaiseksi kutsumaan tätä nimellä kulmikas. Huomasin, että olen makustellut samanlaista blokkia jo kaksi vuotta sitten. Toteutin koeblokkini perinteisesti paloista kokoamalla, ja se oli paljon suurempikin, mutta sama kuvio! Kirja antaa mitan keskineliölle (3,5 tuumaa) ja lisäksi kaksi erilaista paper-piecing-kaavaa, joiden avulla ommellaan loput blokista. Olen tasoittanut blokit kokoon 6,5 tuumaa kanttiinsa. (Tykkään mieluummin leikata ja ommella senttimitoilla, mutta jos malli on tuumamittainen, tyydyn yleensä siihen enkä yritä muuntaa mittoja.) Meni tovi, että selvitin, millaisen kokoisia tilkkuja kannattaa leikata p

millaisia ovat tilkkuharrastajan välityöt?

Kuva
Viimeistelin reilu viikko sitten kaksikin tilkkupeittoa - Tuulenpesät- ja Tasapeli-peiton - ja vähän sitä aikaisemmin olin saanut uuden tilkkupinnan valmiiksi. Sitten olikin aivan höntti olo: mitä seuraavaksi? Toivuin nopeasti hönttiydestäni ja aloitin sarjan välitöitä. Lähdin siis toteuttamaan ”mieletöntä” ompelua (mindless sewing). Joskus mielettömistä tuloksista syntyy jotain saman tien, mutta yleensä ei. Ei ole tarkoituskaan, sillä välitöillä ei ole väliä! Omiin välitöihini liittyvät melkein aina jäännöspalat. Nostin taas kerran jäännöspalakassin viereeni ja leikkasin paloista pieniä neliöitä. Sitten ompelin niistä kaksi yhdeksän neliön blokkia. Tästä välityöstä oli suoraan hyötyä, sillä sain siitä oivaa kuvamateriaalia Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry:lle kokoamaani ”10 parasta silitysvinkkiä tilkkuilijalle” –ohjeeseen. Ompelupöydän laidalla oleskeli yhä kivoja tilkkuja ”neliö ja sen varjo” –blokkien ompelun jäljiltä. Muistin neliötilkuista kootun peiton, jossa neliön ke

seitsemän vinkkiä.

Kuva
Tässä minun seitsemän vinkkiäni tilkkuilijalle. Nämä sopivat ihan mihin tahansa mestaruustasoon, epävarmasta aloittelijasta viisisataa tilkkupeittoa työstäneeseen taitajaan. 1. Älä väriä pelkää! Älä sen kauneutta kiellä. 2. Käytä kankaita, joista oikein pidät. Niitä on kaikkein kivoin katsella, leikata ja ommella. Jos hyvin käy, voit lopullisesta tilkkutyöstä osoittaa, että tuo kangas on tosi kaunis... ja tuo... ja tuo! 3. Ruma tai jotenkin vaikean oloinen kangas tuo toisaalta lisää kiinnostavuutta. Merkillinen, kummallinen, joukkoon kuulumaton kangas on usein juuri se särmä, joka tekee kivasta tilkkutyöstä mahtavan. 4. Tasoita blokkisi ennen kuin ompelet ne kiinni toisiinsa. Tasoitetut blokit näyttävät paremmilta. Keskenään saman kokoiset palat on helppo ommella yhteen niin, että niiden reunat menevät tasan. Jos joudut sovittelemaan erikokoisia paloja toisiinsa, lopullisessa tilkkupinnassasi on väistämättä kupruja tai sen toinen reuna on hämmästyttävän

tilkkutyön keskiosa.

Kuva
Käyttelin Miehen minulle leikkaamia mini-leikkuualustoja ja sain tasoitetuksi kaikki siniset, jäännöspaloista kokoamani tilkkublokit. Asettelin ne sommittelu seinälle lattialle niin, että toisessa reunassa on tummimmat ja toisessa vaaleimmat blokit: Kyselin pari postausta sitten, mitä mieltä te olette punaisten tilkkublokkien yhdistämisestä näihin sinisiin ja vielä violetteihin neliöihin. Olitte tosi kiinnostavasti eri linjoilla! Toisaalta kommenteissa luki, että ”hyvältä näyttää,” toisaalta sain hyvin perusteltuja kommentteja punaisten sopimattomuudesta tähän työhön. Punaisissa tuntui häiritsevän niiden lämmin värisävy. Kiitos kommentoijille! Kiva, että kommenteissa oli hajontaa, sillä se teki vastauksista poikkeuksellisen mielenkiintoiset. Jätän teidät nyt jännityksen valtaan – mahdatteko saada illalla untakaan?! En nimittäin kerro vieläkään, mitä olen päättänyt punaisten tilkkublokkieni suhteen. Siinä jännittäessänne voitte vaikka katsoa Angela Waltersin, tuon kon

katso heti Katsomosta!

Kuva
Tilkkutyöt olivat kivasti esillä Maikkarin kymppäuutisten loppukevennyksessä 29.5.2014 – Soile edusti upeasti tilkkutyöharrastajia ja..! ! ! Sisäinen villapaita –tilkkupeittoni näkyi yksin kuvassa pitkässä laveerauksessa juontajan mainitessa, montako tilkkuharrastajaa Yhdysvalloissa on. ! ! Tilkkupeittoni on televisiotähti! ! ! Katso kevennys tästä uutislähetyksestä Maikkarin Katsomosta! Eikö olekin tilkkutyöharrastus hienosti edukseen?! Pysähtyneempää kuvaa  Leikkasin todellakin neliöitä mielenkiintoisia tilkkublokkeja varten. Olin unohtanut kaiken Syyringin helmikuisella kurssilla oppimani – onneksi olin tehnyt (aika säälittävät) muistiinpanot itselleni ”kaiken varalta”. Muistiinpanoista huolimatta ompelin ensin kolme kertaa väärin. Lopulta blokki oli valmis. Vastikään ompelemani blokki on tuo oikeanpuoleinen. Ompeluaiheiseen tilkkupussukkaan löytyi kahvinkeittoaiheinen vuorikangas (kankaaseen on kirjoitettu tekstejä, jotka liittyvät kahviin) ja pääsin projektissa

video: unboxing. avaan laatikon.

Aiemmassa postauksessani esittelin mystisen ruskean laatikon ja herätin joidenkin teistä uteliaisuuden. Miehen ystävällisellä avustuksella tein laatikon avaamisesta unboxing-videon. Todellinen tilanne. Katso video, niin näet, mitä laatikossa oli. Videoon tuo kivan lisän se, että kissamme tarkkailee toimenpidettä. Avaan laatikkoa polvillani ompeluhuoneen makkarin lattialla, missä suunnilleen kaikki tilkkuiluun liittyvä muutenkin tapahtuu.