Tekstit

Näytetään tunnisteella tilkkutyöt merkityt tekstit.

löytöpaloista pussukaksi.

Kuva
Ompelupöytäni oikea laita on räjähtänyt hallitsemattomaksi röykkiöksi kaikenlaista. Pari iltaa sitten otin itseäni niskasta kiinni ja aloitin päällimmäisistä – eli parsin vihdoinkin neljät sukkahousut ja yhdet käsineet. Niiden alta paljastui kaksi kivaa, pienehköä pintaa, jotka olin koonnut Niittykukkaset-tilkkupeiton sivutuotteena syntyneistä pienistä kolmio-neliöistä. Heti kun olin saanut parsimukset käsistäni, tartuin tilkkupintoihin. Viis siitä, vaikka siivoilu jäi kesken! (Oli vain kiva, että sain tekosyyn jälleen lykätä siivousurakkaa.) Käytin samanlaisia bonuspaloja jo Kulmittain-tilkkulaukussa, joten tällä kertaa päätin ommella vetoketjupussukan. Valmis pussukka sai nimen Metsätähdet, ja se näyttää tällaiselta: Päädyin taas asemoimaan tilkkupinnan kärjelleen, ja koska batiikkikuvioitu kehys miellyttää silmääni esimerkiksi Siam-tilkkupussukassa, valitsin tähänkin batikkikaitaleet. Kangasta vain oli niin niukasti, että jouduin valitsemaan neliön alareunaan eri värin.

pieniä neliöitä.

Kuva
Kerroin helmikuussa, että ystävällinen ja antelias Instagram-kontaktini Sigrid lähetti minulle karkkilaatikollisen pieniä neliötilkkuja. Tutkin niitä lähemmin ja huomasin, että suurin osa oli maanläheisiä värejä. Aika vierasta maailmaa minulle, mutta päätin silti astua mukavuusalueeni ulkopuolelle. Jouduin kauan miettimään, mitä tekisin hänen tilkuistaan. Ne olivat noin 5 cm x 5 cm tai noin kahden tuuman neliöitä – en ole aivan varma, kumpia. Käytän omaan pikkuneliöprojektiini 4 cm x 4 cm neliöitä, joten joutuisin trimmaamaan hänen neliöitään aika paljon. Siksi halusin löytää projektin, johon voisin käyttää juuri tuon kokoisia tilkkuja. Lopulta löysin idean – ompelisin neljän neliön blokkeja, joiden kahteen kulmaan lisäisin pienen värikolmion: Sain tämän idean Kaffe Fassettin Moody Blues -mallista. Hän on käyttänyt aika tavalla isompia neliöitä, mutta toisaalta kirjan ohje oli luvattoman monimutkainen! Onkohan tekijä todella toteuttanut blokit niin työläästi?! Järjestel

kurkkaa tätä!

Kuva
Esittelen uusimman tilkkupussukkani, jolle annoin nimeksi Kurkkaus. Nimi tuli etsimättä mieleen katsellessani tämän puolen puolikasta kissaa. Sehän istuu ilmiselvästi oven raossa tai ikkunalaudalla puolittain verhon takana ja kurkkailee sieltä. Rupesin ompelemaan tätä saatuani kevätkukkani valmiiksi. Kun on tehnyt tarkkaa ja säännöllistä aikansa, tekee mieli välillä vain pistellä menemään, ja tällainen silpputyö on juuri sopivan vapaata. Tikkasin suoria ja kaaria. Takana on ohut vanu ja pala vanhaa pussilakanaa. Matalalla ollut aurinko piirsi spiraalieni viivat hyvin näkyviin: Siistiksi leikkaamani pussukkapinnat ja niitä täydellisesti komppaava, herkullisen pinkki vetoketju: Kurkkaus-tilkkupussukka valmistui illansuussa, joten sen valmistujaiskuvissa on auringonlaskun kajoa. Kokeilin myös erilaista kuvakulmaa. Olen nähnyt, että jotkut pitävät tavaraa kädessään ja ottavat siitä kuvan. En ole vakuuttunut taidoistani! Tai sitten kännykkäkameraani on vain vaik

melkein unohdin.

Kuva
Olen tänä vuonna saanut valmiiksi toisenkin seinätekstiilin, jolle annoin nimen Ympyrän neliöinti. Tällainen se oli valmiina: Seinätekstiilini oli haastetyö, jonka Pirjo Ihalainen Tilkkuyhdistyksen väistyvänä puheenjohtajana kehitti hallituksen jäsenille. Hän antoi kaikille palan paksua tikkausvanua, jota piti käyttää työssä jotenkin. Työn teemana oli ”Kankaan päät,” koska valmiit työt tulisivat näytteille Kankaanpään tilkkupäiville. Kun tekemiselle on paljon aikaa – niin kuin tässä oli – puuhaan ei tule ryhdyttyä. Minä tyrkkäsin vanupalan kangaskaappiini ajatellen, että sieltä sen varmasti löydän sitten kun on hyvä aika aloittaa työ. Vanu löytyi sieltä, aivan oikein, mutta vähän liian aikaisin! Se osui käteen etsiessäni paksumpaa vanua joululahjaksi ompelemiini pannulappuihin. Muistan lyhyesti ihmetelleeni, miksi vanupala oli kaapissa, mutta reippaasti siihen silti tartuin ja leikkasin palat sydämenmuotoiseen pannulappuun. Helmikuun alkupuolella Kankaan päät muistuivat mie

toinen pieni tilkkupussukka.

Kuva
Palasin kaarevareunaisten pussukoiden pariin enkä malttanut lopettaa yhteen valmiiseen. Niinpä käsissä on toinenkin Dumpling-malliston tilkkupussukka, joka sai nimekseen Koto. Tällä kertaa muistin rakentaa quilt-as-you-go-tilkkupinnan niin, että pussukan vuoriksi tuleva kangaspala oli myös mukana. Niinpä minun ei tarvinnut enää tikata valmista tilkkupintaa (niin kuin quilt-as-you-go-tekniikan koko idea onkin). Käyttämäni pussukkakaava on pieni, ja siihen sopii vain aika lyhyt vetoketju. Löysin varastoistani vain kolme sopivan mittaista, ja ne olivat kaikki tummanpuhuvia. Siksi pussukkaankin tuli vähän tummaa väriä mukaan. Löysin myös valmiiksi tikatun kankaan, jonka Töölön Tilkkupajan Soile tikkasi minulle kerran samalla kun tikkasi yhden tilkkupeittoni. Pinta on odottanut käyttökohdetta useita vuosia ( !! ), mutta nyt sain sentään tartutuksi osaan siitä. Muotoon leikkaamisen jälkeen pussukkapinnat tarvitsivat vielä reunakantin. Hempeähkö pussukka sai tummanpuhuv

kangas- ja muutakin onnea.

Kuva
On onni, että minulla on a) kivoja työkavereita ja b) sopiva harrastus. Kiva työkaverini Päivi oli lomamatkalla, mutta hän muisti minut ja tilkkuharrastukseni nähdessään hauskat kangasnyytit. Sain siis tuliaisia! Kiitos, Päivi! Söpöt kankaat! Olen hiljattain onnekkaasti saanut toisenkin lahjoituksen – Instagram-kaverini Sigrid lähetti minulle laatikollisen 5 cm x 5 cm kangasneliöitä, joista ompelin äskettäin kivan 16-patch-blokin: Mielessäni on malli, jossa on näitä 16-patch-blokkeja sopivasti tumma-vaaleilla kolmio-neliöillä ryyditettynä. Minulla ei tietenkään ole siihen kaavaa, joten joudun tekemään omia laskelmia ja kokeiluja. Voi kestää hetken! Onnekasta on myös, että minulla on hyvä suhde Töölön Tilkkupajaan, missä Soile paitsi tikkaa tilkkupeitoistani kauniit, myös tilaa upeita kankaita myyntiin. Ostin viikolla esimerkiksi tämän Tula Pinkin Pinkerville-nyytin. Onnenpotku, että juuri minä ehdin lunastaa paketin! Tällä kertaa en hillonnut ihanaa pinoa vuosiksi ka