Tekstit

Näytetään tunnisteella tilkkutyöt merkityt tekstit.

lentävä lähtö.

Kuva
On vaikea tulkita aivoituksiani, sillä tätä kuvaa katsellessani keksin uusimmalle ompelemalleni tilkkupussukalle nimen Lentävä lähtö. ??? Kysyin Kissaa poseeraamaan nätisti pussukan kanssa, jotta se (pussukka siis) näyttäisi oikein edustavalta. ”En taida,” kissa vastasi ja kääntyi katsomaan ulos ikkunasta. Jonkinlaisen yhteiskuvan sain silti näpätyksi. Ja kissa nyt ainakin näyttää edustavalta! Sain sentään kunnon kuvan Lentävä lähtö -pussukasta – tosin se on tässä yksinään, ilman kissaa: Ehkä lentäminen ja lentävyys ovat ajatuksissa, sillä luin juuri Alistair MacLeanin ”Where Eagles Dare” -kirjan avauskohtauksen, jonka tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan aikaiseen lentokoneeseen. Tilkkupinnan geometriset muodot näyttävät hyväntahtoisiin silmiin myös lennokkailta tai lennokkaahkoilta. Lentävä lähtö -pussukan toisella puolella on kivaa punaistakin väriä! Huomaatte ehkä, että toista ja toista puolta yhdistävät nuo kauniin harmaanruskeat kaitaleet! Muuten näis

pussukoita tuloillaan.

Kuva
Voisin melkein sanoa, että ”pussukoita tulvillaan on pimeä marraskuinen sää,” mutta minulla on sentään vasta tilkkupintoja käsillä; ei valmiita pussukoita. Tuloillaan on joka tapauksessa useita! Ompelin esimerkiksi kaksi tämän tapaista tilkkupintaa ja panostin tikkaamiseen. Ensin tikkasin keskiosan, sitten laitoin silmukoita kehysmäiseen osaan ja loput täytin harvahkolla muurahaisenpolulla. Pussukasta tulee hyvin hillitty. Ei yhtään minun väriseni. Yksi tilkkupinnoista näyttää siltä, kuin olisin tärvännyt pienten palojen ompelemiseen suunnilleen ikuisuuden. Kokosin kuitenkin palat valmiiksi tilkkumaisista osista, joten pinta näyttää paljon monimutkaisemmalta kuin se oli ommella. Tein monimutkaiselle pinnalle hieman kunniaa ompelemalla siihen sekä spiraalia että suoria. Jopa tulitikkutikkausta (matchstick quilting) laittelin! ”Meistä tulee isona tilkkupussukka” No, he eivät tuosta enää kasva, mutta tilkkupussukaksi he ovat matkalla. Tässä vielä lähikuvaa: Valmiit

meneillään juuri nyt.

Kuva
Työstän paraikaa kolmea erilaista projektia. Lupaavin ja sievin on ehkä paper-piecing-projekti, missä valmistan ”Boy’s Nonsense” –nimisiä blokkeja. Käytän tilkkuystäväni Arjan minulle opettamaa menetelmää, missä paperin voi käyttää monta kertaa, sillä sitä ei ommella blokkiin kiinni missään vaiheessa. Toimii tässä hyvin. Arja ja minä teimme menetelmästä videon, jonka voit katsoa Finn Quiltin sivustolla. Tässä vähän makua blokeista. Valitsin yhdeksän satunnaista blokkia ja tein asetelman. Noin puolella blokeista on vaaleat nurkat ja noin puolella tummat/tummemmat. Blokkeja on aika monta, mutta ei vielä tarpeeksi peittoa varten, tai ihan pieneen peittoon kyllä olisi. Toinen projektini on aivan eri värinen. Ompelen Scrap Crazy –mallineella leikkaamiani paloja tilkkublokeiksi, jotka ovat valmiina noin 16 cm x 16 cm. Kankaat ovat enimmäkseen kahdesta esivalikoidusta nyytistä. Yhdessä oli pelkkiä yksivärisiä Kona-puuvilloja ja toisessa oli Valori Wellsin suunnittelema kuviokang

nyt ei säväytä.

Kuva
Vaikka olen sitä mieltä, ettei tilkkutyöhön tekemiään virheitä kannata osoitella muille, niin nyt en voi olla osoittelematta. En edes osoittele virhettä, vaan tekisi mieleni sanoa, että koko tilkkutyö on ihan virhe – mutta en raaski sanoa, ettei Neutriino-pussukalle tule paha mieli. Uusimmassa pussukassani ei ole suoranaista vikaa. Se vain ei miellytä minua muuta kuin mittasuhteiltaan. Sen mitat ovat seuraavanlaiset: Leveys ylhäältä noin 22 cm Korkeus noin 13 cm Pohjan leveys noin 5 cm. Neutriino-pussukassa on pitkä kantohihna, joten se on Street-mallistoa. Kuvasin Neutriino-pussukan työpaikkani ulkopuolella olevien istutusten luona, mutta en väitä, etteikö omaltakin pihalta löytyisi yhtä elinvoimaisia nokkosia kuin kuvissa näkyvät. Pussukka avautuu kunnolla, mutta ei täysin ammolleen: Käytin Neutriino-pussukan tilkkupintoihin pieniä koeblokkejani. Ompelin 4 cm x 4 cm neliöitä 4-patch-blokeiksi ja halusin myös nähdä, miltä ne näyttäisivät yhdistettyinä vaal

suut makeaksi!

Kuva
Tästä Marmeladi -nimisestä herkusta voi nauttia hyvällä omallatunnolla, vaikka olisi millaisella ruokavaliolla. Se on nimittäin uusin tilkkupussukkani. Onnistuin valitsemaan siihen makeat värit. Toinen puoli on pinkki ja toinen on enimmäkseen vihreä, ja mieleen tulivat Hellaksen hedelmämarmeladirasiat. Siitä nimi. Vaikka minulla oli Glasgow’n työtä (olen ompelemassa tilkkutyötä, jota tarjoan Glasgow'n tilkkutapahtumassa pidettävään Tilkkuyhdistys Finn Quiltin näyttelyyn ) tikatessa ollut ongelmia, päätin silti kokeilla krysanteemimaista tikkausta. Kone, neula ja lanka toimivat taas loistavasti yhteen, ja sain molemmat pinnat tikattua ilman yhtäkään hyppytikkiä. Valitsin langat, jotka olivat tilkkupintaa keskimäärin vaaleammat, jolloin tikkaukset erottuvat paremmin. Olisin myös halunnut ottaa kuvan sivuvalossa, joka olisi korostanut tikattua pintaa, mutta valokuvauspäivä oli auringonpaisteeton. Marmeladi -tilkkupussukassa on yhtä iloisen värinen vuori kuin tilkkupin

kaikki käy!

Kuva
Saanko esitellä: uusin tilkkupussukkani ”Kaikki käy” ! Valitsin pussukan toiselle puolelle tilkkuja, joissa näkyi sinistä ja harmaata. Mukaan tuppasi myös keltaista, varsinkin tälle paraatipuolelle. Ehkä tilkut saivat tartunnan pienestä palasta, jonka halusin ehdottomasti mukaan, sillä siinä näkyi pieni kissa. Kaikki käy –nimi tulee tietenkin siitä, että tilkkupintaan käyvät kaikki tilkut! Minä en syrji enkä boikotoi, paitsi niin, että valitsen tilkut usein ”yhtä väriä”. Lopputuloksesta näkyy silti, että siniharmaassa pinnassa voi olla myös keltaista. Kaikki käy! Toisen puolen tilkut pysyivät sini-violetteina, eikä keltaista tuppautunut mukaan. Tikkausten keksiminen vei taas aikaa. Mikään ei tuntunut sopivalta, joten lopulta lähdin vain seuraamaan saumoja pitkin ja poikin. Lopputuloksena on orgaaninen ruudukko, joka on ihan ookoo, mutta ei erityisesti säväytä. Otin pitkästä aikaa kuvan keskeneräisestä pussukasta! Vein sen ulos ja kaikkea. Kun ompelen p

pioneja syyskuussa!

Kuva
Ei sentään kannata luulla, että ainakaan meidän puutarhastamme löytyisi kukkivaa pionia syyskuussa! Pioni -niminen vetoketjupussukka sen sijaan löytyy: Sain uusimman tilkkupussukan valmiiksi juuri äsken ja pääsin ottamaan siitä valmistujaiskuvat syysauringon paistaessa. Aurinko piirtää tikkausviivat hyvin näkyviin: Koska olin hiljattain ommellut Ilotulitus-pussukan ja unohdin siitä sivulenksut, osasin nyt olla varuillani. Pioni-pussukassa on lyhyet sivulenksut. Lisäksi se avautuu suurelle, mikä tekee kapeasta ja syvästä pussukasta käytännöllisemmän. Avoin-mallistoa siis! Toinen vuorikappale on yhtä palaa, mutta toiseen löytyi valmista tilkkupintaa. Täydensin sitä ruudullisella kankaalla, joka sopikin tilkkupalaan yllättävän hyvin. Sitten jaan paljastavan ja vähän nolon kuvan. Siis Pioni-pussukasta – en mistään muusta! Otin taas hienon, lähelle tarkennetun kuvan ja vasta kuvaa tänne laitellessani huomasin, että kangaslipareeseen on takertunut kissankarvoja. Ka

ompelin välillä pussukan.

Kuva
Tänään valmistui vuoden neljästoista pussukkani. On vaikea selittää, miksi, mutta annoin sille nimen Ilotulitus. (Kuvassani piti näkyä krassin kukka, mutta tähtäys ei näemmä onnistunut.) Ompelin yhteen lähimpänä olleita pikkutilkkuja, lisäsin pari pidempää kaitaletta ja pian olivat tilkkupinnat valmiit. Toiselta puoleltaan Ilotulitus-pussukka on tällainen: Tilkkupintojen alla on ensin tikkausvanu ja sitten huonoksi hipunutta pussilakanaa vuodelta 1970jotain. Tilkkupinnan puolelta kaikki näyttäisi olevan siistiä ja uutta – huono kangas ei haittaa tuolla tikkauksen alimpana lainkaan. Muuten en käyttäisi huonoa kangasta! Spiraalitikkauksia lähempää: Ja vähän kauempaa: Vuorikappaleet ompelin kolmesta eri kankaasta. Marimekon Unikko pääsi samalle puolelle tilkkutyöltä näyttävän painokankaan kanssa: Toinen vuorikappale oli yhdestä kankaasta. Tätä oli yhden tilkkutyön taustakappaleessa ja pala oli jäänyt siitä yli. En malttanut pysähtyä hyvässä vauhdissa,