Tekstit

Näytetään tunnisteella ompelu merkityt tekstit.

l niin kuin lasagne.

Kuva
Kirjoittelin aiemmin jäännöspaloista ja siitä, miten sain hävitetyksi jäännöspaloja, kun ensin ompelin hauskoja tilkkublokkeja ja sen jälkeen leikkasin loput palat 2,5 sentin kaitaleiksi, joista tein tilkkulasagnen. Mieleen putkahti siitä ajatus leikata yhdestä jäännöspalapinosta kaitaleita ja katsoa, millaisia lasagneja syntyisi. Ihan kivan punasävyisen tilkkulasagnen sain leikatuksi ja ommelluksi yhdessä illassa. Pätkistä kokoamani pitkä kaitale oli todella pitkä! Ensimmäisen sauman ompeleminen kesti tovin, mutta seuraavat olivat tietenkin nopeampia surrutella. Lopetin yhdistelemisen, kun lasagne alkoi olla keskikokoisen pussukkapinnan levyinen. Leikkasin palasestani ensin kaksi pussukkapinnan kokoista palaa (äskeisessä kuvassa) ja sen jälkeen muutaman matalamman palan, jotka yhdistän katseenvangitsijapalaan. Ompelin katseenvangitsijapalan tilkuista, joita myös oli käden ulottuvilla. Täysin improvisoitua juttua tein! Mikäli tilkkulasagne ei ole tuttu termi, niin esim

e niin kuin ehtiminen.

Kuva
Kirjoitanpa ehtimisestä, koska niin moni on viime aikoina kysynyt, miten ehdin tehdä näin paljon. No, paljon ja paljon! Mutta tässä kolme salaista asettani. 1. Vähitellen. Olen siinä onnellisessa asemassa, ettei minun enää tarvitse ompelutuokioni jälkeen korjata konetta tai tykötarpeita pois näkyvistä. Mikäli tarvitsisi, niin esimerkiksi viime lauantaipäivän aikana olisin ehtinyt ommella ehkä yhden sauman. Kävi nimittäin niin, että siirryin puolen päivän aikaan hetkeksi ompelemaan. Ehdin neljän minuutin aikana noukkia sommittelulattialta pussukan vuoripalat ja ommella kaksi saumaa, kun Mies tuli hakemaan minut kauppareissulle. Kauppareissu oli hyödyllinen ja sain kohtuullisesti liikuntaa (koska teimme matkan jalan), mutta silti! Neljä minuuttia. Kauppareissun jälkeen minulla oli 20 minuutin tauko ennen ruuanlaiton aloittamista. Ehdin ommella ruhtinaalliset kuusi minuuttia ennen kuin puhelin soi ja ryyppäydyin viidentoista minuutin keskusteluun. Rehellisyyden nimissä mainitt

ompele rastiblokki batiikkikaitaleista.

Kuva
Ostin äskettäin taas pakkauksellisen batiikkikangaskaitaleita ja kehitin niille sopivan blokkimallin, johon annan ohjeen. Blokeissa näkyy kiva rastikuvio. Tarvitset batiikkikaitaleiden lisäksi myös taustakangasta. Voit valita taustalle yhden ja saman kankaan, mutta itse halusin käyttää useampaa eri sävyistä harmaata. Ompele rastiblokki Varoitus: Ohjeessa esiintyy sekä sentti- että tuumamittoja. Lisäksi yksi mitoista on aika omituinen. Leikkaa yhtä rastiblokkia varten Taustakankaasta 1 neliö, 20 cm x 20 cm 2,5 tuuman batiikkikaitaleesta (väri A) neliö eli 2,5” x 2,5” 2,5 tuuman batiikkikaitaleesta (väri B) 1 pala, 12,5 tuumaa pitkä 2,5 tuuman batiikkikaitaleesta (väri B) 2 palaa,  6 3/8 tuumaa pitkiä Kuvassa kaikki palat. Leikkaa taustakangasneliö kulmittain halki. Saat kaksi kolmioita. Ompele 12,5-tuumainen kaitale kolmioiden väliin. Varo venyttämästä kolmion reunaa. Se venyy helposti, koska se on leikattu täysvinoon. Kaitale kannattaakin pitää saumoja

ompele tilkkublokki, jossa on kaari. sew a quilt block with a curved shape.

Kuva
Esittelin aiemmassa blogikirjoituksessani kaariblokkeja ja nyt kerron, miten itse ompelen ne. Here’s how I sew a quilt block that has a curved shape in it. Lähtötilanne. Leikkuualustalla on kaksi noin 16 cm x 16 cm –kokoista tilkkuneliötä, kumpikin oikein päin. Värit saavat olla toisistaan hyvin erottuvat, esimerkiksi toinen vaalea ja toinen tumma. Palojen ei tarvitse olla tarkalleen saman kokoisia, mutta ne on hyvä asetella niin, että yksi kulma on tasan. Starting point. I’ve stacked two contrasting fabric squares (contrasting by colour, or light/dark contrasting), size around 6” x 6” on my cutting mat. They don’t need to be exactly the same size, but place them so that one corner is even. Leikkaan vapaalla kädellä ja leikkurilla tasan olevaan kulmaan kaaren. Kaari voi mutkitella. Sen ei tarvitse olla neljännesympyrän muotoinen. I use the rotary cutter and cut a free hand curve in one of the corners. The curve may be uneven and it doesn’t have to resemble a quarter circl

näin tikkaan useamman spiraalin. how to stitch more than one spiral.

Kuva
Olen kirjoittanut suomenkielisen ohjeen spiraalitikkausta varten. Nyt näytän, miten tikkaan useamman spiraalin muodostaman kuvion. Here’s how I stitch a pattern of spirals. Valitsen tilkkupinnasta ensimmäisen spiraalin aloituskohdan. Piirrän siihen lankarullaa mallina käyttäen ympyrän, jonka sisälle piirrän spiraalin aloitusviivat malliksi. Käytän tietysti häviävää tussia. I pick a place to start the first spiral. I take a disappearing marker pen and draw a circle using a spool of thread as a template, then draw the very beginning of the spiral free hand. Valitsen aloituskohdaksi muun kuin keskikohdan tai lähes keskikohdan. Jos kuvio on liian lähellä keskikohtaa, mutta ei ihan osu siihen, valmis tuote saattaa näyttää hivenen epäonnistuneelta. Pidän enemmän siitä, että tuote näyttää tarkoitukselliselta. I don’t like to start in the center of the piece, but a little to the side. This is because if the spiral starts very close to the center but not quite, the finished produc

batiikit puussa.

Kuva
Polvet ja selkä olivat pienellä koetuksella muutama päivä sitten, kun konttasin ensin sommittelemassa kaitaleblokkejani tilkkupinnaksi ja sen jälkeen tasoitin blokit. Luotin sokeasti siihen, että valmiiksi leikatut kaitaleet olivat tasalevyisiä ja että olin osannut ommella tasalevyiset saumat. Niinpä tasoitin blokit vain pituussuunnassa. Siisteiltä näyttivät: Pihistelen koko tilkkupinnan näyttämistä ja näytän siitä vain osan ja senkin vain taiteltuna: Saatte odottaa paljastusta, kunnes mestaritikkaaja Soile Kivinen on ehtinyt loihtia pintaan taas elegantit tikkaukset! Ompelin tilkkublokit ja koko tilkkupinnan siis seuraavasti: Yhdistin kaksi kaitaletta täysvinolla saumalla. (Puolet yhden- ja puolet toisensuuntaisella saumalla.) Asetin sitten sauman satunnaiseen kohtaan leikkuualustalle nollan ja kymmenen tuuman välille ja lyhensin kaitaleen reilun kymmenen tuuman pituiseksi. Silitin sauman tummemman kaitaleen puolelle. Kun minulla oli tarpeeksi monta kahden pal

tästä ei meinannut tulla mitään.

Kuva
Henkilökohtainen tietokoneeni tarvitsee yksinkertaisen kotelon. Olen sinnitellyt kotelotta jo vuoden, mutta aloitin projektin sentään jo jokunen viikko (kolme kuukautta) sitten. Silloin ompelin summamutikassa kaikenlaisia käsiin osuneita tilkkuja yhteen, enkä pitänyt lopputuloksia kovin hehkeinä. Ehkä syynä on, että käytin tilkkupintoihin eniten yhden tilkkupeiton taustakappaleesta viistettyä ylijäämäkaitaletta, joka oli vaaleaa ja mitäänsanomatonta, vaikka siinä oli sinänsä hauska ristisanatehtäväkuosi. Projekti ei siis ollut kovin motivoiva, mutta hammasta purren otin sen esiin pari päivää sitten. Olin päättänyt, että koneeni oli vihdoinkin saava kotelon. Minä vain olen niin onneton suunnittelemaan kolmiulotteisia kappaleita, että tein TAAS yhdestä kotelosta liian pienen. Se on esimerkiksi liian matala (konetta näkyy sentin siivu yläreunan alta). Liian matala kotelo ei puolestaan suojaa konetta kunnolla! Kotelo on tietenkin myös liian tiukka. Koneen saa koteloon, mutta näpp

tuntuu vähän oudolta.

Kuva
Tekeillä olevissa matkalaukun nimilapuissa ei ole mitään outoa: Tai no, myönnän - onhan tässä jotain outoa. Leikkelin nimilappuja nimittäin selvästi yli oman tarpeen. Ompelin jo melkein 40 lappua, jotka ovat tietysti vielä kiinnityslenkkiä ja nimilapun muovitaskua vailla. Vaikka kiinnittäisin tällaisen jokaiseen taloutemme matka- ja muuhun laukkuun, näitä jäisi useita ylitse. Toivon tietysti jonain päivänä saavani nämä myydyksi. Jos haluat itsekin valmistaa matkalaukun nimilappuja, kerron tässä blogikirjoituksessani, miten se onnistuu. Ensisijaisesti kuitenkin outo tunteeni liittyy koneeseen, jolla olen ommellut nämä. Vein nimittäin ihanan Quilting Edition –Husqvarnani lauantaina huoltoon ja käyttelen sen poissa ollessa vanhaa uskollista konettani. Olin kaukaa viisas ja huollatin tämän ensin. Niinpä tämä oli valmis astumaan kehään heti kun nykykoneeni lähti. Tuntuipa omituiselta! Ääni kuulosti aivan kummalliselta, ompelukonevalo oli heikompi ja koneen kurkku on tässä

käsin ommellen.

Kuva
Olen ollut kohta kaksi viikkoa ihanalla mökkilomalla, jonne en ottanut mukaan ompelukonetta. Olisin varmaan sairastunut, ellen olisi varannut mukaan käsityötä – ja mieluiten tilkkutyötä. Aiempina vuosina olen tehnyt myös ristipistotöitä, mutta tänä vuonna valmistelin lähtöäni sen verran ajoissa, että sain mukaan lempipuuhaa. Ensimmäisen tilkkutyön olen tehnyt ja esitellyt jo, eli käänsin tilkkupeittoon valmiiksi kiinnittämäni reunakantin ja ompelin sen käsin nurjalle, ja niin syntyi Matkalla pohjoiseen –tilkkupeitto. Kiitos kaikista ihanista kommenteista, jotka kirjoititte minulle! Seuraavana työnä minulla oli mukana samaisesta työstä bonuksena syntyneitä kolmio-neliöitä aikamoinen pino. Tasoitin jokaisen ja sommittelin osasta niistä tilkkupinnan, josta teen todennäköisesti tyynynpäällisen. Ehdin välillä käydä myös jalkahoidossa. Tykkään saada kesävarpaat kuntoon kesäksi eli suunnilleen heinäkuun puolessa välissä. Jotta mökillä olisi tilkkumielikuvituksellekin töitä, pit

lentävätkö hanhet?

Kuva
Valmiit lentävä hanhi -blokkini ovat kooltaan noin 15cm x 8cm, joten niitä täytyy valmistaa aikamoinen määrä, jos niistä haluaa koota torkkupeiton kokoisen tilkkupinnan. Olen puurtanut jäännöspalojeni parissa, leikannut niitä noin 8 cm levyisiksi kaitaleiksi ja täydentänyt kaitalevalikomaani myös pitkistä, uusista kankaista. Leikkaan kahdenlaisia paloja: 15cm x 8cm suorakaiteita ja yhtä suorakaidetta kohti aina kaksi 8-senttistä nelöitä. Saatan leikata kerralla aikamoisen määrän näitä, mutta en totisesti leikannut yhdellä kertaa palasia kaikkiin noin 250 tilkkublokkiin! Valitsen leikkaamistani suorakaiteista ja neliöistä parit, jotka toisinaan sointuvat väreiltään, mutta jotka ovat aina tumma-vaalea-parit. Merkitsen neliöihin ommelviivat. Nämä ovat sen verran isompia paloja, etten ompele silmämääräisesti enkä käytä taiteviivaa. Piirrän lyijykynällä. Pari kertaa olen epähuomiossa piirtänyt lyijykynäviivan neliön oikealle puolelle, en nurjalle. Silloin olen joutunut joko